Vähän laajempi avautuminen tällä hetkellä mielessä pyörivistä asioista:
Nyt on tosiaan menossa hurja muutosprosessi, jonka päätteeksi toivon mukaan elän lähes täysin omavaraista elämää pienellä tilalla nauttien luonnossa liikkumisesta ja eläinten hoidosta ja seurasta. Erilaisia vaihtoehtoisia haaveita ja toiveita on pyöritelty paljon mielessä, mutta toivottavasti se kaikkein mieluisin toive nyt toteutuu eli haluaisin elää yksinkertaisempaa elämää, ilman kiirettä ja stressiä. Haluaisin jättää palkkatyön ja rahankin niin pitkälle kuin mahdollista ja kasvattaa itse ruokani. Lihaa en syö, mutta oman tilan kanojen munia ja vuohien maitoa aion sitten kyllä käyttää. Sitäkin olen miettinyt, että eläisi ihan askeettisesti jopa ilman juoksevaa vettä ja sähköä. Ainakin haluan omavaraisen sähköntuotannon (tuuli ja aurinko).
Viime aikoina on alkanut ärsyttää ihmisten itsekkyys, pinnallisuus ja kiihtyvä kuluttaminen. Samaan aikaan yhä useampi on ahdistunut ja masentunut eivätkä ihmiset edes tajua mistä se johtuu. Pitää olla muotivaatteet, hieno auto, iso talo ja paljon tavaroita. Sitten raadetaan töissä, että saataisiin nämä kaikki maksettua ja ollaan väsyneitä, kiireisiä ja stressaantuneita. Helpotusta haetaan shoppailusta. Läheisille ei riitä aikaa vaan ostetaan hyvitykseksi uusia kännyköitä ja pelejä ja vehkeitä.
Toinen iso asia mikä ärsyttää on ihmisten mässäily. Vedetään roskaruokaa, lihaa kulutetaan yhä enemmän, sokereita, karkkia lapsille, limsaa ja energiajuomia. Sitten ollaan lihavia ja lapsilla adhd ja diabetes, kuollaan ennen aikojaan sydän- ja verisuonitauteihin. Mutta onneksi on lääkkeet, joita napsimalla voi jatkaa mässäilyä entiseen malliin.
Itselle on ollut tärkeää yrittää valistaa ihmisiä, mutta huomasin hakkaavani vain päätäni seinään. Siksi olen ajatellut nyt vetäytyä kokonaan ihmisten keskeltä. En vaan enää jaksa sitä, miten kaikki tuhoaa itsensä ja tämän maapallon, mutta jos yrittää avata näiden ihmisten silmiä, saa itse vaan haukkuja. Minua vastaan ovat ihan omat sukulaisenikin hyökänneet (sanallisesti). Oman äidin kanssa harvat puhelinkeskustelut ovat toivottomia, kun hän puhuu vaan kuinka haluaisi ostaa isomman talon ja edellisellä kerralla kysyi voisinko taata hänen autolainansa (vaihtaa autoa harva se vuosi). Miten voikin olla, että kaikki ihmiset kulkee laput silmillä eikä näe, mitä täällä maailmassa oikeasti tapahtuu? Ja miten voi olla, että minulle ne asiat on niin selviä? Ja eikö ole muita minun kaltaisiani?
Tuntuu että varsinkin nyt vegaaniuden myötä olen muuttunut niin paljon, etten vaan enää sovi tähän yhteiskuntaan. Tuntuu pahalta, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän. Itsellä on kyllä varsin jyrkät mielipiteet, mutta koska tiedän olevani oikeassa (mm. kulutuksen ja lihansyönnin vähentämisen tärkeyden suhteen - terveys, maapallon tila), en todellakaan aio joustaa. Välillä kaipaisi oikeasti kannustusta ja miksi ei ihmiset tule sanomaan, että vau onpa hienoa, kun olet alkanut vegaaniksi, teet hyvää työtä! Ehkä tämä on niin vaikeaa, koska lähipiirissä ei ole ketään toista kasvissyöjää. Siksikin olen alkanut vältellä ihmisten seuraa, koska kuitenkin jossain vaiheessa on aika ruokailla enkä yksinkertaisesti kestä katsoa sitä lihan syöntiä.
Toisaalta siis olen jyrkkä niissä tietyissä asioissa, mutta toisaalta olen hirveän avarakatseinen. Osaan punnita asioita kaikilta suunnilta. Minun mielestäni ihmiset saavat elää sellaista elämää kuin haluavat, jos siitä vain ei ole vahinkoa muille. Ongelma on, että usein ihmiset elämässään aiheuttavat todella paljon vahinkoa muille (ihmisille, eläimille, luonnolle, itselleenkin).
Minulla ei koskaan ole ollut hyvää ystävää. En vaan jotenkin osaa olla toisten naisten kanssa. Miesten kanssa olen paljon rennompi ja tulen hyvin toimeen. Usein se on vaan ongelmallista, kun harvoin se jää ihan pelkkään kaveruuteen. En ole hirveän sosiaalinen, mutta toisaalta läheisten ihmisten kanssa puhun liikaakin. Ehkä suurin ongelma on se, että en vaan jaksa panostaa ihmissuhteisiin. Olen kyllä saanut helposti kavereita (yleensä netin kautta tutustuttu ja sitten nähty kahvilassa jne.), mutta kaveruudet on usein laimenneet, koska en vaan innostu näkemään kovin usein. Tykkään olla yksin. Mietinkin, että olen varmaan muiden mielestä yksinäinen. En tiedä sitten omasta mielestäni. Kyllä nimittäin kaipaisin sellaista rentoa yhdessäoloa, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voisi olla täysin oma itsensä ja tulisi hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Ehkä juuri se onkin ollut syynä, en vain ole löytänyt ketään samanhenkistä. Enkä halua väkisin olla sellaisten ihmisten seurassa, jossa koko ajan on tunne, että olisin mieluummin yksin.
Seurustelen, mutta en ole onnellinen. Meillä on hyvä suhde, mutta muutun niin hurjaa vauhtia, ettei mies pysy mukana (esim. tämä vegaanius ja kun en vaan jaksaisi katsella hänen lihansyöntiään). Lisäksi kaipaisin enemmän rakkautta ja huomiota, yhdessäoloa. Samoja kiinnostuksenkohteita. Haluaisin, että mies olisi yhtä innostunut tästä omavaraisuuteen siirtymisestä kuin minäkin ja kyllä kiinnostusta on, mutta itse olisin valmis toteuttamaan sen heti, mies ei vielä pariin vuoteen. En tiedä jaksanko odottaa niin kauan, sillä olen ollut jo muutaman kuukauden romahduksen partaalla, ahdistaa tämä nykyinen elämä niin paljon. Ajattelinkin, että ehkä parempi kun muuttaisin ensin yksin ja alkaisin rakentaa sitä omavaraista elämää.
Tällä hetkellä mielialat vaihtelee ihan hirveästi. Olen huomannut muuttuneeni todella kärsimättömäksi ja välillä räjähdän ja ärsytän miestäkin tahallaan, mitä en koskaan ennen tehnyt. Välillä olen todella masentunut, yleensä en saa mitään aikaiseksi. Väsyttää. Välillä innostun hirveästi suunnittelemaan uutta elämää, mutta innostusta ei kestä kauan. Olen huomannut, että en jaksa enää keskittyä entiseen malliin. Usein ahdistaa ja turhauttaa, kun on tylsää, mutta en kuitenkaan keksi mitään mitä haluaisin tehdä.
Tiedän, että minulla on paljon ongelmia ja ehkä siksikin on ihan hyvä olla vaan yksin. En haluaisi vetää tähän mukaan ketään toista. Muutenkin olen nyt kokenut paljon henkisiä juttuja ja tuntuu, että ehkä minun kuuluukin selvitä nyt yksin. Kasvan varmasti siten vahvemmaksi. Odotan innolla, mihin päädyn. Toisaalta kuitenkin kaipaisin tukea. En tiedä, ehkä tekstistäkin käy ilmi, että elämäni ja ajatukseni ovat vähän sekavia tällä hetkellä. Tuntuu, että olen juuri nyt siinä reunalla. Olisi vain uskallettava ottaa se askel.
Miksi sitten nyt tein tämän avautumisen. Ehkä siksi, koska haluaisin oikeasti tietää, onko muita minun kaltaisiani? Olisiko ketään sellaista, naista tai miestä, joka haluaisi tutustua minuun ja jakaa ajatuksia? Nähdä ja viettää vaikka viikonlopun jossain mökillä kynttilän valossa, parantaen maailmaa.
Erityisesti kaipaisin miesseuraa (koska osaan olla helpommin miesten seurassa), jossa voisin luottaa, ettei kummankaan taholta olisi mitään muuta kuin ystävyyttä. Eli ehkä helpointa olisi tutustua vaikka johonkin pariskuntaan tai useamman ihmisen porukkaan?
Tykkäisin myös osallistua juhliin, joissa olisi samanhenkisiä ihmisiä. Nykyiseen elämään kuuluu biletys ja erityisesti tykkään kuunnella trancea ja psytrancea. Ei vaan enää todellakaan kiinnosta ravata baareissa, kun se meno on sitä samaa pinnallista aivot narikkaan -tyyliä. Itsekin vielä puoli vuotta sitten käytin minimekkoa, korkeita korkoja, tekokynsiä ja hiustenpidennyksiä ja nautin ihmisten huomiosta. Olen muuttunut kuitenkin paljon eli lopetin mm. hiusten värjäämisen, olen vähentänyt kemikaalien käyttöä reilusti (meikkaan enää todella harvoin ja siirryin luonnonkosmetiikkkaan), pukeudun nykyään mukavasti. Samalla on harmi kyllä tullut epävarmuutta. Vieläkin mietin liikaa mitä ihmiset minusta ajattelevat. Vielä nykyäänkin tanssiminen ja musiikki on todella tärkeitä ja nautin niistä tosi paljon. Juhlimiselta haen myös sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tykkäisin kyllä myös ihan vaan juhlia kotona pienellä porukalla.
Aiemmin mainitsin myös siitä henkisyydestä. Ajatukset keskittyy tällä hetkellä pääasiassa siihen, mikä on elämän tarkoitus. Olen päätynyt vastaamaan mm.: olla onnellinen, oppia. Nyt ajattelen, että elämän tarkoitus on tehdä hyvää ja siinä samalla oppii ja tulee onnelliseksi. Elämä on matka ja se on jokaiselle erilainen. Elämän tarkoitus voi myös olla jokaiselle erilainen. Itse haluaisin saada ihmiset avaamaan silmänsä ja siirtymään takaisin luontoon. Olen päätynyt nyt siihen, että tähän paras tapa on näyttää itse esimerkkiä. Olisi hienoa, jos saisi edes yhden ihmisen jättämään turhan työnsä ja siirtymään omavaraisempaan suuntaan.
