Hei, hyvät ihmiset
Olen melkein viisikymppinen henkilö Helsingistä. Voisin täydellä syyllä nimittää itseäni kaappihipiksi. Pitkään olen ajatellut, että jos olisi mahdollista, haluaisin olla hippi. Että se varmasti olisi ihan mun juttu. Mutta tyhmänä kuvittelin, että mahdollisuus meni siinä, kun en ollut nuori 60-luvulla vaan vasta synnyin silloin. Kaikenlaista muutakin oravanpyörän vastaista liikettähan on sittemmin tietysti nähty, mutta jotenkin vain tuntuu että nuotio ja kitaransoitto ja juuri se musiikki ja jopa kukat hiuksissa ja ihan kaikki vähän hassutkin kliseet pitäisi saada mukaan. Kun telkkarista tulee hippielokuva, olen aina sekä lumoutunut että haikea.
Vähän kyllä outoa, että vasta viime aikoina olen ruvennut miettimään, voisinko aivan oikeasti identifioitua hipiksi. Että olisikohan sellainen viiteryhmä sittenkin ihan valmiina jossain lähistöllä odottamassa. Liittyy varmaan paljolti siihen, että sosiaalisuus on mulle kovin hankalaa, ei vain ensimmäisenä eikä toisenakaan ole tullut mieleen, että hengenheimolaisia olisi mahdollista etsiskellä. Tosin kyllä jo teininä menin Setan toimintaan, koska se nyt oli sillä tavalla pakko, että... sen sortin kaapista pääseminen vain oli ihan elämän ja kuoleman kysymys. Nykyään kuitenkin elän aika erakkomaisesti, enkä oikeastaan edes kärsi yksinäisyydestä. Mutta kyllä mua nyt valtavasti kiinnostaisi ainakin kokeilla, että tuntuisiko hyvinkin kotoisalta jos liityisin seuraan, jossa yhdistävä tekijä olisi juuri hipiksi identifioituminen. En ole vielä ehtinyt perehtyä tämän keskustelupalstan antiin juurikaan, mutta jostain miittiketjusta huomasin, että Helsinki Pridessa tänä vuonna kaavailitte kokoontua. Siellä ainakin aion olla läsnä.
Sen sijaan että tässä kuvailisin, millä kaikilla tavoilla koen olevani hippimateriaalia, kerronkin lyhyyden vuoksi, millä ainoilla tavoilla en. Pukeutumiseni ei ole kovin hippimäistä (ainakaan toistaiseksi) enkä valitettavasti ole kasvissyöjä. Haluaisin kyllä olla, mutta olen kauhean avuton ruoanlaittaja, enkä vain ole saanut ryhdytyksi opettelemaan. Parhaani mukaan pyrin kuitenkin pitämään lihansyönnin minimissä ja luomuna. Pahoittelen saamattomuuttani tässä suhteessa, omatunto kieltämättä kolkuttaa.