[Vanha esittelyketju] - 26

Hei hui te kauniit ihmiset! Viimein uskaltaudun ottamaan osaa keskusteluun parin viikon jossittelun jälkeen ja pääsemään yli 'olenko tarpeeksi hippi' -epäroinnistä

Juu siis olen 18-vuotias nuori neitonen Oulusta, täällä syntynyt ja kasvanut. Toivon mukaan tulevat polkuni vievät minut kuitenkin maailmalle. Ensimmäinen askel siihen toivon olevan vuoden päästä pääkaupunkiimme lähtö kehitysmaantiedettä opiskelemaan. Näin voisin päästä toteuttamaan 'kutsumustani'. (Kun ihmiset kysyvät mitä tekisin sitten työkseni valmistuttuani, vastaan 'maailmanparannusta' )

Sanoisin kuuluvani kastiin hippihenkiset. Koen maailmantuskaa ihmisten aiheuttamista ongelmista rakkaalla planeetallamme, niin kanssaeläjille kuin ympäristölle. Tähän auttaa kuitenkin aina maailmanparantajahenkisten ihmisten kanssa puhuminen, sillä silloin vakuutun hyvyyden olemassaolosta ja muutoksen mahdollisuudesta. Rakkaus, rauha, vapaus ja vihreys ovat arvoja, jotka koen omikseni. Sotaa ja aseita tulee vastustaa, heikoimpia auttaa, lähimmäistä (ja vaikka kaikkia) rakastaa sekä antaa muille mahdollisuus elämään ja onnellisuuteen. Kamppailen jatkuvasti heikon itsehillintäni kanssa ympäristöasioissa. Yritän koko ajan kuluttaa vähemmän ja kestävämmin, suosia kirpparikamaa ja vähentää lihan kulutusta, kierrättää jne. Tarvitsisin vain kannustavamman ympäristön nykyisen jarruttavan sijaan. Tilanne paranee kunhan pääsen omilleni.

Mitähän vielä.. Henkielämään en ole oikein päässyt kosketuksiin (vielä?). Perheen puolesta uskontotyhjiössä eläneenä olen ajautunut luonnontiedeihmiseksi, aivan kuin täyttänyt sillä tämän uskontovajeen. Iän myötä kun sai jotain ajatuksia, yritin etsimällä etsiä sitä 'mun uskontoa', mutta turhaan. Buddhalaisuus olisi eniten se oma, mutta tuntuu vaikealta omaksua mitään oppeja. Olen tajunnut lopettaa aktiivisen etsimisen Uskontoa ja elämänfilosofiaa on minulle tarpeeksi elämän ja luonnon arvostamisessa ja rakastamisessa. Jonkinlaista panteismia kenties?

Sitä Oikeaa en ole vielä kohdannut, vaikka välillä on tullut ehkä jopa epätoivoiseti sellaista haettua. Tällä hetkellä olen hyvää vauhtia toipumassa ensimmäisestä rakkaudestani ja onnellisesti etsin itseäni omin voimin Elämä on ihmeellistä. Vaikka olenkin nyt nauttinut yksin olemisesta, huomaan olevani sellainen ihminen, joka todella tarvitsisi sen jonkun ja rakkaus tekisi elämästäni täyttä. Ennen muinoin rakkautta odotellessani yritin analysoida ja järkeistää tätä kummaa olotilaa, mutta huomasin sen olevan toivotonta eikä se johtanut mihinkään. Ja kun sitten sellaisia tuntemuksia on, ei sillä ole enää väliä mitä se on. Nyt vain odottelen kohtaavani tämän maailmanparantajatoverin, joka veisi jalat alta. Luulen, että hänen tulisi olla miespuolinen henkilö, mutta ahdistus, en halua määritellä itseäni!

Epäröin tutustua ihmisiin, vaikka rakastankin ihmisten seuraa ja haluaisin tuntea lisää, etenkin hippihenkisiä ihmisiä. Ehkä siis voisi sanoa, että saa häiriköidä elämääni, jos siltä tuntuu

Olette aivan huikeita olentoja, olemassaolonne pelastaa päiväni! Olette maailman(i) toivo! <3

^ Muistaisinko Taika-Kimin jostain lahtelaisista hippikemuista vuosien takaa? Kadunvaltauksista ainakin?

Kyllä juu kolmena vuonna käytiin siellä Aavepyörä-porukan kanssa... 2002 jäi parhaana mieleen, aurinkoa, paljon porukkaa ja mahtava meno

Tervetuloa Baffa, toivottavasti tämä foorumi tukee ajatustoimintaasi! Tervetulotoivotukset myös Lorumaiselle, kun on tähän saakka tainnut unohtua.

Minun matkani on vasta aluillaan enkä todellakaan tiedä mihin tämä kaikki on viemässä. Uskon että tämän foorumin löytäminen vie minua aina vain parempaan suuntaan..! Oih, olen innoissani, vaikkakin toisaalta myös hyvinkin jännittynyt.

Olen pian 29-vuotias ikinuori. Jostain syystä tänä vuonna olen alkanut vähän enemmän hipistelemään, en tiedä mistä kaikki on saanut sinänsä alkunsa. Ehkä siemenestä vähitellen on kasvamassa puu... Parempi puu (oman näkemykseni mukaan). Vähitellen ruoka on vaihtunut kasvispainotteiseksi ja tulee mietittyä ekologisia vaihtoehtoja sekä kulutusta eri lailla kuin ennen. Suurimpia paheitani lienee lentomatkustelu ja se, että pidän aivan liikaa pitkistä ja kuumista suihkuista. Vaatteeni olen hankkinut jo pitkään kirpputoreilta, ja hiljalleen yritän vaihtaa kaikkea (kotona) syömääni luomuun tai ekologisempaan. Pientä lisähaastetta muutoksiin tuo kumppani joka ei ainakaan vielä ole kovin kiinnostunut tälläisistä asioista.

Olen tulevaisuudesta stressaaja ja aina miettimässä että pitäisi tehdä jotain "järkevää". Kuten hankkia asunto tai kunnon työpaikka. Ihmettelen aina itsekin että miksi stressaan noista, koska ne ei ole asioita joita minä arvostaisin niin paljon. Olenhan vaihtanut usein kalustetusta asunnosta toiseen, opiskellut vähän jotakin ja sitten taas jotakin muuta, ollut töissä tai sitten vaan reissannut maailmalla... Tehnyt sitä mistä pidän! Ja silti stressaan ja mietin. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä että asioilla on tapana järjestyä. Kuinka ristiriitaista.

Pian olen mieheni kanssa lähdössä Intiaan muutamaksi kuukaudeksi toteuttamaan haavettani reissussa valokuvaamisesta. Olen miettinyt myös menoa vipassana-kurssille, vaikka meditaatio on itselleni ihan uutta. Minusta tuntuu että matka tulee olemaan jollain lailla käänteen tekevä.

Mielikillä oli paljon samoja ajatuksia kuin minullakin.

...jonkinlainen oman henkisen kodin etsiminen, taivaanrantojen maalaaminen ja maailmanparannus. Välillä meinaa iskeä kyynisyys ja maailmantuska, mutta se selätetään vaikka lintujen laululla ja kukkasten tuoksulla. Usein tunnen olevani ihan toiselta planeetalta kuin moni läheiseni, liihottelen kai niin pinkeissä sfääreissä välillä, olen liian idealisti ja hyvään uskova. Juuri sellainen vihertävä ituhippi, joka "ei tiedä elämän realiteeteista yhtään mitään ja pitäis viedä saunan taakse..." jne.  Ja tuo asenne tulee heti jos sanallakaan kertoo omista ajatuksistaan. En harrasta saarnaamista, en yritä käännyttää ihmisiä omista aatemaailmoistaan, itse asiassa pysyn hyvin pitkälti ihan hiljaa siitä miten minä näen maailman.

On vain niin yksinäinen olo joskus tässä maailmassa.  Haluaisi puhua ja keskustella asioista ilman että tuntee olevansa aina se typerä haihattelija. Tai no, hiljaisena ja ujona ihmisenä siinäkin menee aikansa, että uskaltaisi avautua edes samanhenkiselle ihmiselle, mutta näin netissä sekin on helpompaa. 

Mitäpä muuta minusta...ulkoisesti en näytä hipiltä, vaikka ehkä haluaisikin tuoda ulkoisestikin enemmän esiin sitä millainen olen sisältä päin.

No en itseäni ehkä koe Hipiksi vaan ennemmin Vaeltajaksi.
Jotain näitten sekoitusta. Olen siis 18 vuotias ja olen Syntynyt Kanta-Hämeessä, hämeenlinnan läheltä.
Tällä hetkellä Kirjoitan saksasta, ja aiemmin reissasin ympäri eurooppaa Liftaamalla.
Melkein kävin Rainbow:ssa, mutta unohdin passini saksaan. Joten kroatian rajalla, sanoi karavaani
ystäväni adios amigo.

Näin matkani jatkui italiaan ja lopulta taas saksaan.
Tästä eteenpäin, ehkä Skotlannin rainbow jos se nyt siellä on.
Takaisin suomeen ja lukio loppuun.

Itsestäni en tiedä oikeen paljon. Pidän mystiikasta paljon,Opettelen ukulelen soittoa,Valokuvaan,
meditoin,joogaa ja aina halu kokeilla uutta.
Kasvoin lapsuuteni metsässä ja kaipuu sinne pysyy, mutta myös vaeltaminen ympäriinsä on suuri osa elämää.
Ei mitään idea mitä tulee tapahtumaan, mutta toisaalta tykkään spontaanista elämästä.

Moi!

Täältä kirjoittelee foorumille vastaliittynyt uushippi : ) Olen 21-vuotias helsinkiläinen opiskelija ja löytänyt sisäisen hippini vasta aika hiljattain. Hyvin ekohenkinen olen ollut niin kauan kuin jaksan muistaa, ja luonnonsuojelu, ihmisoikeudet ym. vihreät aatteet ovat olleet minulle tärkeitä, mutta en ole koskaan pitänyt itseäni hippinä. Ehkä se johtuu negatiivisista mielleyhtymistä joita hippeihin usein liitettiin lapsuudenkodissani. Pössyttelevät, sandaaleissa ja kuminauhavärjätyissä paidoissa minkkejä vapauttavat partajeesukset kun eivät oleet kovin arvostettuja meidän katon alla No, tämä omena putosi onneksi kauas puusta. En vielä tässä vaiheessa voi sanoa itseäni miksikään ultimate-hipiksi, mutta jotenkin tämä polku jota olen kulkemassa tuntuu vaan niin hyvältä ja oikealta.
 
Muutamia asioita minusta:
Olen lakto-ovo-vegetaristi, ja suunnitelmissa on joskus vielä jättää pois myös munat ja maitotuotteet. Hippihuuhaa on hälyttävästi alkanut vallata sijaa sydämessäni, vaikka olen onnistunut pitämään tietyn skeptisen suhtautumiseni kaikkein kaukaahaetuimpiin juttuihin (älkää nyt loukkaantuko) Olen kuitenkin alkanut meditoida silloin tällöin, ja ostin jopa piikkimaton : ) Olen huomannut myös pukeutumistyylini muuttuneen huomattavasti hippimäisemmäksi. Lapsena olin ajoittain hyvinkin uskonnollinen, kunnes teini-iässä tajusin että minulla on aivot, ja että niitä voi käyttää. En näe mahdottomana, että vielä joskus liittyisin taas johonkin uskontokuntaan, mutta tällä hetkellä pyrin käsittelemään kaikkia uskontoja samalla lailla, ja tarkkailemaan niitä etäältä. Hengellisyys siis katosi jonnekin, mutta henkisyys alkaa tehdä tuloaan.

Foorumi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, ja luulen että tulen tuntemaan oloni kotoisaksi täällä : )   

Huhhui, onpa täällä sympaattista porukkaa! Pakko sujahtaa tähän vinkeään joukkoon kuin kalanen mustiin vesiin, hihi.

Olen 21-vuotias lapsi/nainen - lapsinainen tästä Pirkanmaalta. Olen yhteiskuntakelvoton, koska en pidä suoristuskeskeisyydestä enkä kilpailemisesta, auktoriteeteista puhumattakaan. Tykkäisin ennenmmin kuin jostain urasaavutuksista tulla muistetuksi siitä että olin se tyyppi joka aina auttoi kun siltä pyysi. Siis; haluan olla ihminen. Olen kumminkin käynyt lukion kunnialla ja vähän välillä koittanut harrastella muutakin opiskelua heikolla menestyksellä (asenneongelma lienee) ja sitte tehnyt töitä puutarha-alalla ja hoitoalalla muun muassa. Siinä sitte kokopäiväsenä hommanani oonki lähinnä teutaroinut masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön kanssa ja näääääin poispäin. Nuppi spiidaa joskus liikaa kaikkia turhia juttuja, sitten onkin jo pakko vetäytyä pohdiskelemaan syntyjä synkkiä syväsiä, mutta tälläisestä koitan nyt päästä eroon. Ehkä etsiskelen jotakin uutta suuntaa ja merkitystä elämälle. Semmonen kevyt missio, geez... Tällä hetkellä asustelen kommuunissa... tittididiididii: sairaseläkkeellä olevan isäni ja pulleroisen kissavauvani kanssa. Olen vissiin joskus tässä muuttamassa Tampereelle mutta en mä yksin oikein haluaisi sinnekään. Mitä intoa olla yksin yksinäisessä yksiössä? 8<

Harrastan vapaaehtoistyötä ja sosiaaliset ongelmat ja niiden helpottaminen ovat sydäntäni lähellä, samoin kuin koitan hieman miettiä ympäristön hyvinvointiakin. En autoile ja ostan mahdollisimman paljon kirpuilta vaatteita sun muuta. Nytkin päällä on kirppisfarkut, kaverilta saatu paita ja entisestä työpaikasta saatu huivi. Näistä periaatteista tulee kyllä sorruttuakin usein. Muuten rakastan musiikkia ja keikkoja, kirjallisuutta, kahvihetkiä, viiniä, puistoja, kesäöitä, pussikaljaa, festareita, viherkasveja ja öljyväreillä sutimista. Paheellisena persoonana juon liikaa kahvia, poltan liikaa röökiä ja kipuilen turhista asioista.

Suurin ennen salainen haaveeni on löytää paras kaveri tai monta (!) jonka kanssa lähteä dyykkaamaan roskiksia ja sitte tulla kotiin keittämään kahvit. Esimerkiksi. Vaikutatte niin lutuisilta persoonilta että kivaa käydä ajatustenvaihtoon!

Oon oikeesti ihan kiva pieni naapurintyttö, se vähän omituinen. Pusuja!