Tulipahan tälle foorumille tultua.
Olen 25 vuotias miespuolinen henkilö nyt Turuuuuust. Ennen mun elämä oli aika sellaista. Hedonistista, psykedeelistä ja muusiikillista sekoilua. Tai olen niin yrittänyt etsiä vastauksia itselleni hedonismista, zenistä, shamanismista ja progesta ja jazzista. Nykyään tuntuu, että hedonismi ei ole välttämättä totuus ja tie vain eräänlainen pakomatka. Suorittaja ihminen olen ja sitäkin pitää varoa, koska sieltä löydän itseni lähes addiktioisena persoonana.
Ennen karkasin Babylonia, kasvatin rastat ja yritin olla vapaa. Nykyään sekin on jäänyt. Jotenkin päiväduuneissa oleminen on helpompaa minulle juuri nyt. Etsin kyllä tasapainoo. Olen aika paha stressierkki joka on vienyt mua välillä aika rajuihin burnoutteihin, mutta se johtuu monesta eri osa-alueesta elämässä. Ihmissuhteet vähän kusiset, keho ei ihan parhaimmassa kunnossa ole aina (epäterveelliset elämäntavat). Yritän löytää tasapainoo. Tuossa vähän aika sitten, huomasin, että haluun aloittaa monia asioita alusta, koska olin tavallaan hukannut itseni. Pistin elämän ylösalaisin ja nyt rakentelen sitä uusiksi taas pikkuhiljaa.
Vähemmän päihteitä, kevyempää otetta elämään. Uusia ihmisiä joidenka kanssa kehittää jotain mikä tuntuisi itsessäni tärkeeltä.
Millä tavoin sitten hippi? Se kulttuuri missä on elänyt on ollut aina hippi eritavoin. Sekin on niin moninainen käsite. En ole mitenkään katu-uskottava hippi ja monestikkin aika peruskansalainen (toisaalta myös monesti näytän pitkään radoittaneelta narkkarilta). Tiettyjä samanlaisuuksia mitä ns klisheisessä hipissä on kummiskin löydettävissä. 70-Luvun hippirokkikin soi taustalla öisessä bussissa. Vois sanoo näin, että ennen olin paljon "hipimpi", mutta iän myötä ja ympärillä olevien ystävien ja yhteisöjen kehittyessä omaa matkaa niin samoin tein itsekkin. Edelleen silti koen olevani suvaitsevainen ja kiinnostunut monelaisista ihmisistä, kiinnostunut ymmärtään heidän näkökulmia ja eri yhteisöjen ajatuksia ja poplaarikulttuureja.
What a long strange trip it has been.
Niin
No
Mitä sitten teen? Tällä hetkellä opiskelen. Lääkealaa. Todella epähippi ala, mutta eipä me lääkkeistä päästä yhteiskunnassa pois. Jotkut lääkeyhtiöt vain kusee meidän elämää. Päädyin alalle pitkän matkan jälkeen, mutta tällä hetkellä en usko, että sitä tekisin työkseni enempää ikinä. Koulutus rupee oleen loppusuoralla niin kait sen voisi hoitaa vielä loppuun. Toisaalta lääkkeiden valmistus, lääkeyhtiössä toiminen ym kiinnostaisi. Talous kiinnostaa myös. Ensimmäinen koulutukseni on kirjanpitäjä jota myöskään en ole tehnyt päiväkään työkseni. Enemmän aina digannut tehdä asiakapalvelua, mutta bisnes kiinnostaa aina ja talous kuinka se vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämään. Tälläisestä silti ei ole kokemusta niin paljon. Eli kyl. Aika. Oikeistolainen hippi tai jotain
BAUHAHAa. Toisaalta kyl vasemmisto puoli on tullut luettua ja sinne kääntyy aina. Vihervasemmistolainen kaupunkilainen kummiskin.
Harrastuksiin kuuluu musiikki. Kitaristi. Perusrivi kitaristi olen ollut. Osaltani ihan ammatikseni tehnyt humppakeikkaa ja opettanut kitaransoittoa jonkun verran yksityistunneilla. Silti tuossa alassa jatkuva sosiaalinen ja kontaktien tutustuminen alkoi väsyttään ja sen takia päätin kokeilla muuta välissä. Ehkä taas joskus sit, kun saa inspiraatiosta kiinni. Jazz varsinkin on intohimoni, mutta sen jatkuvaan treenaamiseen ja toteuttamiseen pitäisi ehkä enemmän käyttää aikaa, jota ei hetkeen ollut. Silloin tällöin treenaaminen ei riitä vain pitäisi treenata mielummin jatkuvasti. Aikoinaan päivittäin saattoi treenata noin 6 tuntia päivässä. Tavallaan siinä alkoi pikkuhiljaa unohtaan sen minkä takia sitä musaa teki. Ei ilostuttaakseen muita vain haastaakseen itseään. Musiikista tuli paine ja se ilo väheni. Varsinkin ei jaksanut humppakeikkaa (vaikka sitä työnä ja taiteilijana arvostan) niin se ei ollut sitä mitä minä haluisin. Tietyllä tapaa, kun tarpeeksi pitkää soittaa ja opettelee pitäisi välttää tulemasta taiteilijana narsistiksi ja ymmärtää, että taiteilijan tehtävä on ilahduttaa muita ja antaa muille upeita hetkiä elämään. Tässäkin se tasapaino hukassa.
Luonto
Luonto. Tuo minun kotini. Siellä missä järvet ja joet solisee niin olen kalassa. Siellä missä ihmiset vähenee haluun kävellä sinne kuunteleen sitä jotain. Luonnossa voi ylittää itsensä. Telttailla yksinään pimeässä metsässä, tai tehdä päivälenkki metsässä virkistää aina. Toivoisin, että voisinkin kesällä lähteä johonkin juurikin ylittään itseäni ja samalla olla luonnossa. Unelmia olisi tehdä ehkä keväällä pitkä vaellus euroopassa esim Etelä Ranskassa, joskus vaeltaa suksin pitkä matka talvella Suomineidon käsivarressa taikka kiivetä vuorille. Tällä hetkellä ei kumminkaan erävalmiudet ihan noihin jälkimmäisiin riitä.
Se mitä teen nyt työkseni onkin luontaistuotepuolella. Superfoodit, ravintolisät ovat mulle tuttuja. Niitä tulee myytyä ja olen perusmyyjä sinällään vain luontaistuotekaupassa. Paljon silti opin kokoajan ihmisterveydestä. En usko läheskään kaikkiin tuotteisiin(vitunmoinen kusetusbisneshän sekin on samoin kun moni muu), mutta koen, että joillekkin niistä voi olla apua ja niillä voidaan perusterveyttä pitää yllä. Monesti luontaistuote puolella on ihmiset hyvin lääkevastaisia, mutta olen aina kelannut, että tuollaiset luontaistuotteet on sitä perusterveyttä ja sen ylläpitoo. Jaksamista, immuniteettikykyä, ravinnon muokkaamista mahdollisimman hyväksi, mutta en usko, että esim pelkillä antioksidanteilla pelastetaan syöpiä. Eli en halua ammattissani ja koulutuksessani mennä mihinkään vastakkainasetteluun.
Tällä hetkellä olen sinkku. Oikeastan eronnut hetki sitten elämäni pisimmästä suhteesta. Kasvoimme erilleen ja unohdin paljon itseäni sillä aikaa ja nyt etsin taas sitä, kuka olin ja mistä tulin. Myös viimeinen syksy oli aika burnout syksy josta yritetään toipua. Viimeinen kuukausi on mennyt aika pitkälle levonmerkeissä jolloinka olen katsellut tätäkin foorumia. Vaikka pitkään olin suhteessa niin silti olen jossain määrin aika avoin parisuhteissa. Rakkaus on tärkeintä ja montaa ihmistä rakastan samaan aikaan. Ehkä elämänkumppanuutta etsin, mutta toisaalta. Kaikkihan ne niitä elämänkumppaneita on...
Olen ollut hyvin arka nuori tai teini-ikäinen. Kaikkien tapahtumien kautta mitä aikuisempana on tapahtunut on auttanut minua käsitteleen vanhoja traumoja eräällätapaaa. Eikä nykyään enään oikein häiritse omat viat nuoruudesta. Silti koen, että minun pitäisi tehdä vielä jotain villiä, vapaata ja nuorelle lähes teini-ikäiselle ihmiselle olennaista. Kokea jotain mitä ei uskonut pystyvänsä ylittään. Koen eräällätapaa, että minun pitää mennä se vaihe läpi, että voin asettua aloilleni takaisin. Vähän niinkuin Pasilassa "tehdään niinkuin JOOOOTAIN."
ediiiit...
kirjoitusvirheistä saa syyttää pitkää yöllistä bussimatkaa ja huonoa kirjoitushetkee jolloinka tämän tein. Toivottovasti jotain käsitystä jäi.
