Heippa! oot sit 1970-luvulla syntynyt, kuten minäkin.
Jospa minäkin olen sitten vanha sielu, kun nykymeno jotenkin tuntuu oudolle... Luulin, että se on vain keski-ikäistymisen mukanaan tuomaa luutumista..
Ite asun tällä hetkellä kaupungissa, mutta lähellä metsää puolison ja pikkukoiran kanssa. Yrttien keruussa olen viime aikoina ahkeroinut ja tehnyt uutteita. Seuraavana mustaherukan keruuta ja pakastamista.
Hei gemma,
Huomasin moikkailusi vasta nyt:) osa menee varmasti iän piikkiin, mutta olen tuntenut itseni erilaiseksi ihan lapsesta saakkaa. Katsellut maailmaa hiukan kuin jostain tuolta kiertoradalta ja hämmästellyt ihmisten, myös itseni, lähes loputonta tyhmyyttä, sitkeyttä ja kykyä tehdä kauniita asioita ja rakastaa.
Minäkin asuin kaupungeissa melkein 20 vuotta ennen kuin reilu vuosi sitten päätimme vaimon kanssa muuttaa maalle. Eli vaikka asummekin Uudellamaalla, niin lähimpään kauppaan on 9km, bussi menee 1.5 kilometrin päässä 2 kertaa päivässä Helsinkiin eikä katuvaloja ole lähimailla. Linnunrata näkyy siis kirkkaalla yöllä, mikä on aika mahtava juttu.
Yrteistä tulikin mieleeni, että meillä on aika iso piha jonka päätimme nyt tänä kesänä antaa pääosin niityttyä. Osin koska emme jaksaneet ajaa sitä koko ajan ja osin, koska haluamme nauttia luonnosta, emme osallistua siistein piha-kilpailuun.

viime kesänä koitimme myös viljellä yrttejä, salaatteja yms., mutta se yritys epäonnistui. Olemme ehkä hieman liian hajamielisiä kastelun suhteen... Tänä kesänä emme saanet sitten aikaiseksi edes yrittää, vaikka teoreettista kiinnostusta onkin paljon. Ehkä sitten ensi kesänä. 3 mustaherukkapensasta löytyy myös, mutta sato näyttäisi jäävän kovin laihaksi. Ehkäpä kylmä ja märkä alkukesä verottivat pölytystä? Millaiset ovat sinun havaintosi sadosta?