Mielessä pyörii ajatuksia, kuten: "Jos ottaisin ja perustaisin jonkin Peacenik-foorumin ja alkaisin sen ylläpitäjäksi, tulisikohan sinne ketään keskustelemaan? Ketään tältä foorumilta? Olisiko siellä täysin hiljaista? Vai tulisiko sinne samaa väkeä kuin tällä foorumilla? Juttelisivatko he sielläkin oikeaoppisesta ekologisesta ruokavaliosta ja muista eettisistä kulutustottumuksista? Kertyisikö sinne marttoja, joiden elämänihanteet ovat samat kuin Tapani Kansan 70-luvun lopun iskelmissä?"
Tai: "Miksei kukaan vieläkään ole innostunut lähtemisestä kanssani sille hemmetin piknikille liikenneympyrään? Miksi niin monet ovat valmiita epäsovinnaiseen elämään omissa oloissaan, mutta eivät siellä missä sovinnaiset ihmiset aivan nimenomaan heidät näkevät?"
Ja vielä: "Miksi en löydä mistään ketään omanmielistäni? Tai, yhden löysin, mutta olen hänet puoliksi menettänyt, eikä syy siihen ole minussa tai hänen päätettävissään. Missä muut luuraavat? Tässä kaupungissa asuu yli 200 000 ja tässä maassa yli 5 miljoonaa. Eikö olisi jo kohtuullista, että se ensimmäinen (tai toinen) kävelisi vastaan?"
Toivottavasti Peacenik jättää muutaman keskustelijan hippeihinkin.
Ainakin Suomessa ihmisiä pitää todella patistaa tekemään asioita ja ehdottaa aktiivisesti että ihmiset lähtevät mukaan. Näin olen todennut jokaisessa ryhmässä tai joukossa jossa olen ollut mukana. Minua esimerkiksi et ole kysynyt mukaan sinne liikeympyrään!
(Toisaalta en ehkä lähtisi, meluisa ja saasteinen paikka, mutta enivei) Mutta toisaalta jos on ideoita ja tuo niitä aktiivisesti julki, on mahdollisuus saada ihmisiä mukaan, koska hyviin ideoihin kyllä ihmiset lähtevät kun heitä kysytään mukaan. Itseänikin kiinnostaa tehdä kaikenlaista epäsovinnaista, mutta toisaalta kuvittelen että niin harva ihminen olisi kiinnostunut samoista asioita kuin minä, että teen ne asiat mieluusti yksin. Oudoksihan pian leimaisivat. Mutta koska kuvittelun varaan on jäänyt, tarvinee kokeilla joskus pyytää ihmisiä mukaan.
Olen monesti pohtinut samaa, kuinka paljon on ihmisiä ja kuinka vähän hyviä ystäviä. Toisaalta uusiin ihmisiin tulee itselläni tutustuttua suhteellisen vähän. Tämä johtuu siitä, että itse leimaan ihmisiä. "Hän ajattelee noin, tuo on tuollainen, tämä on tämmöinen. Tuskin heillä mitään tarjottavaa on minulle." Kun oma kiinnostukseni lakkaa ihmisiin, myös heidän kiinnostuksensa lakkaa minuun. Tämän takia uskon siihen, että elämääni ilmaantuvat sopivat henkilöt silloin, kun olen valmis. En ole vielä valmis kaikelle. Kun huomaan oman onnellisuuteni riippuvan muista ihmisistä, palautan mieleeni että olen itse ehdollistanut itseni uskomaan toisten tekevän minut onnelliseksi. Jos tunnen itseni yksinäiseksi tai etten tunne samanhenkisiä ihmisiä tarpeeksi, kuvittelen tilanteen jossa asun luolassa, eikä maailmassa ole ketään muuta ihmistä.
Uskon että jokaisen ihmisen kanssa voi tuntea syvää samankaltaisuutta, sellaista mitä tuntee parhaan ystävänsä kanssa. Mutta kuinka monen kanssa se on mahdollista, riippuu itsestä.
"Yksi ystävä elinaikana on paljon,
kaksi on monta,
kolme on tuskin mahdollista."
- Henry Brooks Adams
