Ainoa joka elää kanssasi koko elämäsi on sinä itse. Ihminen ymmärtää ainoastaan omat ajatuksensa ja järkeilynsä, harva edes ymmärtää että muutkin ihmiset järkeilevät tekonsa jollain tavalla. Omat teot tuntuvat monesti järkeilymmiltä kuin muiden. Ihminen osaa lukea vain omaa mieltään. Siksi kaikki mitä me ihmiset teemme tuntuvat meille itsellemme paljon järkevämmiltä, kuin muiden tekemiset.
Jokaisella ihmisellä on tarve päteä, tuoda jotain hyvää puoltaan itsestään esille. Helpoin tapa siihen monesti on kyseenalaistaa muita, etsiä vertailukohde, jossa näkyy kuinka huono hän on siinä asiassa ja kuinka hyvä itse on siinä asiassa. Toisekseen, kun ihmisen tekosia aletaan tuomitsemaan, kerrotaan miten väärin hän tekee, niin etsitään se esimerkki, joka kertoo minkälaista tämän ihmisen elämä olisi, jos eläisi toisenlailla. Sitä käyttää helposti itseään esimerkkinä, koska kerran jos on tuomitsemassa, niin sehän tarkoittaa sitä, että tekee itse asian paremmin. Noista siirtyy helposti jeesustelun puolelle
Jeesustelusta eroon pääseminen tarkoittaisi monelle sen itseytensä hylkäämistä. Alettaisiin miettiä miten muut asiat järkeilevät, mitkä heidän perustelunsa on, siinä unohtuu helposti sitten kokonaan itse. Jeesustelua voi yrittää vähentää, sitä voi yrittää supistaa pienempään, näkymättömämpään muotoon, mutta ei siitä kuitenkaan kannata kokonaan eroon päästä. Ihminen ei ole täydellinen, ja siksi ihmisen ei kannata tullakaan. Ihmisen pitää vain ymmärtää oma epätäydellisyytensä ja hyväksyä se, samalla kun hyväksyy muidenkin ihmisten epätäydellisyyden.
Huonon puolen, tässä tapauksessa jeesustelun, kanssa kannattaa menetellä kuin omalle silmälle epämiellyttävä esineen kanssa, jolla on kuitenkin tunnearvoa. Sitä ei kannata heittää pois, mutta se kannattaa laittaa jonnekin huomaamattomaan paikkaan.
