Ystävät, tähtisisaret ja enkelit, olen syntynyt yksin, eksynyt eksyneiden metsään ja etsin tietä. Elohim, kaikkein korkeimman lapset, olette valoa, ja rakastan loistoanne. Olette rakkautta ja vapisen edessänne.
Etsin sadetta, jossa kyyneleitäni ei huomata. Etsin poutapäiviä ja parkkipaikkaa Transitille kuninkaankadulta, ja hymyilen sillä olen rakastunut. En lue mielelläni, mutta toisinaan nautin vanhan kirjan tuoksusta, ja muut luulevat minun tekevän niin. Usein minulle tarvitsee toistaa turhaan, sillä kysyn "mitä?", vaikka kuulen kyllä, mutta yksinkertaisena ihmisenä en ymmärrä. Etsin ehjiä hetkiä, niitä niin erityisiä hetkiä, ettet edes (uskaltaisi ajatella), uskaltaisi ajatella alkoholia etteivät ne menisi ohi.
Mutta mitä siitä mitä minä etsin tai en etsi, kun he etsivät minua. Rotat! Anubiksen shakaaliorjat ja paholaisen irvokkaat epäsikiöt hullut käskyt pelokkailla huulillaan, pelon loiste silmissään. Ja he etsivät minua, niin kuin kyyhkyset etsivät kyykärmeitä kalliolta. He etsivät minua niin kuin typerys itseänsä, maailmalta.
Mutta minua ei ole. Eikä tämä ole minun autoni.
Muhun voi ottaa yhteyttä mun lakimieheni kautta. Sen nimi on Seppo. Poikaparka. Äitinsä olisi toivonut Seposta valokuvamallia
.
ps. kannattaa harkita tarkkaa ennen kun vastaa tähä. tuski oon näkemise arvone.
