Minusta nyt (ks. Nefin ja Brooksin kirjoitukset) on rinnakkain kaksi näkökulmaa aiheeseen "mitä Rainbow Gathering voisi olla". Isot kansainväliset gatheringit ovat omaksuneet yhden lähtökohdan, merkitäänpäs sitä A-kirjaimella. A:n mukainen lähtökohta on, että hommataan alue ja pidetään siellä happening, johon kuka hyvänsä omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan riippumatta on tervetullut. Tapahtuma on siis periaatteessa julkinen. Hieman kyseenalaisista motiiveista (kuten alastomia hippejä katsomaan...

) paikalle tulevat pyritään karsimaan vain yhdellä yksinkertaisella keinolla: tapahtumapaikan valinnalla. Se on yleensä syrjäinen. Suomessa pidetty Euroopan RG oli poikkeus sijaitessaan vilkkaasti liikennöidyn tiereitin varrella. Toisaalta Rainbow-liike ei ole aiemmin saanut Suomessa
yhtään huomiota, joten tapahtuman tietoisuusvaikutus helposti, vaan ei
liian helposti (Suomi ja Savo, c'mon!) saavutettavissa oli ja on taatusti positiivinen – huolimatta siitä, että erittäin hyvin ymmärrän alueen yli lentäneiden helikoptereiden ärsyttäneen.
Lähtökohta B on enemmän sitä, mikä omaksuttiin tämän vuoden Suomen Rainbow'n yhteydessä. Sen periaatteena on, että tapahtuma ei ole julkinen vaan "perhetapaaminen" ja paikka pidetään salassa "ulkopuolisiksi" mielletyiltä ihmisiltä. Pyrkimyksenä ei ole levittää Rainbow-liikkeen ilosanomaa uudelle yleisölle, vaan järjestää asiasta
jo tietoisiksi tulleille kuukauden kestävä "koti". Lähtökohdasta poikettiin siinä, että ainakin sanomalehti Kalevalle annettiin kuvitettu haastattelu; mutta luulen Kalevan toimittajien vain jonain päivänä jonkun antamasta vinkistä ilmaantuneen, eikä sellaisessa tilanteessa oikein muutakaan voi. Jutussa käytetty ilmaus 'perhetapaaminen' kavaltaa, etteivät "ulkopuoliset" ole tervetulleita. Ne, jotka ovat saaneet asiasta tiedon alkuperäiseltä nettifoorumilta tai hipahtavilta kavereiltaan, eivät ole ulkopuolisia, vaan heidän otetaan avosylin vastaan. He ovat "perhettä". Mutta kuten itse kukainenkin ymmärtää, perheenjäseneksi ei tulla käden käänteessä vaan siihen vaaditaan jonkinlainen sukulaissuhde tai initiaatio.
Nyt, kun jälkikäteen ajattelen omaa kaksituntista pikavisiittiäni Suomen gatheringiin, en usko että olisin tuntenut oloani siellä niin ihanaksi kuin jotkut ovat tunteneet, mikäli olisin sinne jäänyt. (Toki ensisijainen syyni olla osallistumatta RG:lle on massuraukkani toiminta ja oma traumaattinen suhteeni siihen – siis massun toimintaan, ei RG:hen.) Ajatus "perheen" jäsenyydestä ei ole minulle myönteinen, sillä perhe on liian tiivis. Yhteisö olisi sopivampi, mutta valitettavasti Rainbow on 'family' eikä 'community'. Omalla pikavisiitillä tuli mm. tilanne, jossa Nefin tavattuani pyrin juttelemaan hänen kanssaan, mutta eräs sosiaalisesti dominantti henkilö tuli heti mukaan kolmanneksi pyöräksi. Kun menimme kolmisin N:n ja erään tytön/naisen kanssa yhden sivummalla olleen telttakangaskatoksen (vai pressu-?) alle, tämä edellä mainittu tyyppi ilmaantui juuri sinne laskeskelemaan yhteisiä kolikoita. Sain äkkiseltäni vaikutelman, että perhetapaamisessa kaikki on jaettava koko perheen kesken, myös läsnäolo ja seura. Kaikki eivät tietenkään työnny kaikkien seuraan, mutta jokaiseen seuraan työntyy joku. Leirin loppupuolella väkeä on ollut kolmin-, ehkä jopa nelinkertaisesti verrattuna omaan käyntiaikaani, eikä esim. sadan ihmisen kokoontumisessa "perhe" ole enää niin totaalinen yksikkö. Lopputulos muistuttaakin ehkä enemmän A:tä kuin B:tä. Itse rakastan hyviä keskusteluja yhden tai enintään kahden ihmisen kanssa ja vierastan ryhmäkeskusteluja, joissa huomion on hajaannuttava moniaalle. Olen siis jälleen ja edelleen koditon.