Mä nyt lähinnä mutuilen, mutta jotenkin kun on täs ollut ekotoksikologian ja ympäristökemian luentoja muutaman viikkoa jatkuvasti, niin on semmonen yltäkylläinen kyllästys infoo kaikista kemikaaleista, mitä on päästetty tänne luontoomme.
Ylläri kaikille varmaan, mutta etenkin kaupunkiympäristössä on hiukkasia, haitallisia yhdisteitä vaikka millä mitalla, puhumattakaan kaikki pakkaukset ja kaasut ja torjunta-aineet, yms. lista jatkuu loputtomiin, mut kuriositeettina yks tutkimus, joka on täs kai tehty joku aika sitten... kuulin että oltiin tehty (ympäristö)tutkimusta koskien makeutusaineita. Eli tutkittiin niiden kulkeutumista ja hajaantumista. Ei niillä myrkkyvaikutuksia ole,, mutta voi olla muita vaikutuksia. Tutkimukses kävi ilmi sellaisia vaikutuksia että makeutusaineet vesiympäristössä häiritsee kalojen käyttäytymistä. Kala saattaa tuntea olonsa kylläiseksi jos on makeutusainetta, silloin se ei hoksaa syödä sellaista ravintoa, mikä olis tärkeää kasvulle ja pärjäämiselle jne.. Vesikirpulla taas meni sekaisin tietty korkeus missä sen kuuluis hengata, eli kirppu meni väärään kerrokseen, ja niitä sitten syötiin siksi kun menivät sinne missä oli petoja.. ja voihan olla että joku lisääntyminen menee sekaisin myös jos nää eliöt ei keksi mennä oikeisiin paikkoihin enää..
Noh, anyways aattelin vaan että miten sit ihminen kestää kaikkii makeutusaineita ja kaikkee muutakin häiriötä,, se just että saako sitten kaikkee oleellisia rakennuspalikoita tarpeeksi, jos systeemit meneekin sekaisin ihmiselläkin.
Ite oon kokenut suureks helpotukseks aina ne ajanjaksot, kuon varaa huolehtia paremmin kaikkien ravinteiden saannista. Jos mä en saa syödä tarpeeks ja kunnolla, niin huomaan itekin että alan voimaan huonosti enkä oikein jaksa keskittyä kun on niukilla. Toki muukin kuin ruoka on tärkeää, siis sopivasti ihmissuhteita ja jonkinlaista elämään paneutumista, mut kyllä se energia ja ravinteet sopivassa suhtees ja uni ja kaikki,, on niin eri tilanne jos saa kaiken skulaa. Onhan se itsestäänselvää, mutta ei sitä aina hoksaa.
Ja kans, jos vaikka puuttuu jotkut bakteerit tai muuten imeytyminen ei toimi ja jos jokin hiukkanen jää puuttumaan pitkällä juoksulla, niin varmasti vaikuttaa. Ortomolekulaarinen terapia on esimerkki ajattelutavasta, että ravinteisiin panostamalla vois palauttaa tilannetta mikäli neurologisen tilanteen takaa löytyy jotain ongelmia ravitsemuksessa/ravinteiden imeytymisessä. Enkä mitenkään vähättele diagnosointia, jos selvitetään oireita ja saadaan jokin nimi ilmiölle, niin siitä voi olla suurta apua. Kuitenkin itse ainakin haluan aina funtsia että mitä kaikkee voi tehdä itse, ja miten paljon haluaa nojata esim. lääketieteelliseen apuun, niinkin että saa annosteltua tavallaan omien valintojen vaikutusta ja sitten lääketieteellisten apujen suhdetta balanssiin. Henkkoht en digaa lääketiedettä ja oon aika vahvasti henkilökohtasesti asennoitunut sitä vastaan, mutta selkeesti jotakuta auttaa ja kyl se silloin on hyvä että apua löytyy sitä tarvitseville ja haluaville.
