Tämä asia on tällä hetkellä suurin juttu, jonka kanssa kamppailen. Eli usein koen olevani parempi kuin muut. Esim. tutut kirjoittaa Facebookissa, miten on just tuhlannut rahaa parturiin, kynsienlaittoon ja shoppailuun. Siinä vaiheessa minun on usein näpäytettävä: lahjoitin juuri 200e hyväntekeväisyyteen. Ja koska olen vegaani, ajattelen olevani parempi ihminen kuin lihaa syövät. Koska minun mielestäni ei voi olla henkisesti kehittynyt, jos on valmis riistämään hengen toisilta olennoilta ihan vaan nautinnon (itsekkyyden) takia. Toisaalta kyllä ajattelen olevani samalla tasolla muiden olentojen kanssa eli en mielestäni ole yhtään sen parempi kuin vaikka jänis ja siksi en koe myöskään, että minulla on joku oikeutus syödä toisia. Ongelmani koskee siis vain ihmisiä.
Olen pyrkinyt vähentämään itsekkyyttä ja mm. kulutusta. Pyrin edistämään eläinten suojelua ja mm. luomuruuan ja lähiruuan syöntiä. Käytän paljon omaa aikaani näihin ja olenkin saanut paljon hyviä juttuja tehdyksi.
Tänään tuli taas konkreettisesti päin pläsiä ihmisten itsekkyys. Ja taas mietin, että miksi muka en saisi asettaa itseäni muiden yläpuolelle? Olen siis tehnyt vapaaehtoisesti työtä, ihan vain auttamisen halusta. Vastineeksi olen saanut pieniä palveluksia, jotka eivät kuitenkaan ole mitenkään verrattavissa siihen työhön mitä olen tehnyt. Nyt tämä ihminen tuli sitten vihaisena sanomaan, että ei aio enää minua auttaa (vaikka alun perinkään en ole mitään pyytänyt). Eli siis olen tehnyt ilmaiseksi työtä, mutta ilmeisesti en tarpeeksi. En lähtenyt tähän riitelyyn mukaan, tietenkään, koska ymmärsin, että tällä ihmisellä on varmasti vaan huono päivä ja stressiä tai jotain. Mutta tällaisina hetkinä vaan puskee niin päälle se ajatus, että olen niin paljon viisaampi ja aikuisempi kuin useimmat muut... En esimerkiksi ikinä menisi sanomaan kellekään rumasti tai loukkaavasti. Jos joku tulisi auttamaan minua ilmaiseksi niin muistaisin kiittää häntä ja osoittaa arvostukseni!
Yritän siis tehdä elämässäni hyvää vaatimatta mitään vastineeksi. Koska jo se hyvän tekeminen riittää minulle palkinnoksi. Mutta ihmisten kanssa on lähes aina niin, että mitä parempi ihminen yrität olla, sitä kateellisempia ja inhottavampia ihmiset on sua kohtaan. Vaikka en pitäisi mitään meteliä hyvistä teoistani, ihmiset ajattelee silti minusta negatiivisesti. Ja välillä suututtaa, koska joskus olisi kiva saada kiitostakin!
Ongelmani siis on, miten saisin annettua näille ihmisille anteeksi ja miten pääsisin eroon tästä "leijumisasenteesta"? Miten voisin olla henkisesti parempi ihminen? Vai onko ylipäätään huono olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka vie sulta energiaa? Helposti ihmiset nimittäin käyttää hyväkseen... Toisaalta huomaan, että tällaiset tilanteet opettaa ja usein jos joku on minua loukannut, pyrin miettimään mitä itse tein väärin tai ainakin pyrin oppimaan siitä tilanteesta jotain. Eli pyrin aina kääntämään asiat positiivisiksi. Siinä on kyllä vaara, että syyllistän itseäni kaikesta... Ja helposti ihmiset myös suuttuu, jos toinen käyttäytyy viisaammin, koska tajuavat syvällä sisimmässään käyttäytyneensä itse huonosti, mutta eivät voi sitä myöntää.
Yhteenvetona: miten pääsisin tasapainoon?
