Eipäs.

Minusta on päinvastoin hyvä, että
ihan kaikkea ei kapitalismi saa tuotteistetuksi, niinpä voisin enintään kuvitella siemeniä myytävän erikoisliikkeissä. Pitäisin parhaana, että kannabis sinänsä (hallussapito, kotikasvatus, toisia häiritsemätön käyttö, kauppaa tekemätön ja pakottamaton välitys toiselle aikuiselle) laillistettaisiin ja siinä kaikki. Tämä tekisi lailliseksi myös sen tärkeimmän eli kannabisvalistuksen: ihmiset alkaisivat saada avointa tietoa siitä, mitkä ovat lajikkeiden erot, mihin kasvin osiin vaikuttavat aineet (lähinnä THC) tiivistyvät, kuinka käytettynä kannabis vaikuttaa mitenkin jne.
Muistan joskus viime vuosikymmenellä törmänneeni sellaiseenkin paljastukseen, että valtava määrä tuotemerkkejä oli jo varattu sille varalle, että kannabistuotteiden myynti laillistetaan. Joukossa oli muun muassa
Marley. Miettikää nyt: joku sikarikas (kirjaimellisesti?) monikansallinen firma rahastaa eurooppalaisia pilvenpössyttelijöitä yli 30 vuotta sitten kuolleen jamaikalaisen musiikkiartistin nimellä. Kuvottavaa. (Toki käsitän, että kannabiksen myynnin laillistaminen ei tarkoita jalostettujen kannabistuotteiden myynnin laillistamista, mutta kaikkein parasta ja jotenkin pilvikulttuurille luonnollisinta on, jos sitä ei kaupallisteta ollenkaan.)