Kommuuniasuminen - 1

Koska täytyy saada "kirjoitushanoja" auki muita projekteja varten, vastailen tähän omaan aloitukseeni sitten 

Itse "päiväunelmoin" tiivistä asuinyhteisöstä, paimentolaiselämäntavasta ja vahvasta sosiaalisesta verkostosta, mutta näin länsimaisen individualismin ja pohjoismaisen perhekeskeisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvattina en kuitenkaan usko että minusta olisi sellaiseen tapaan elää.

Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että meidät on tarkoitettu asumaan yhteisöissä, joissa paitsi tunnemme toinen toisemme, olemme myös jollain tapaa riippuvaisia toisistamme. Lottovoiton sattuessa kohdalle tämä tarkoittaisi minulle vanhaa kyläkouua ja osuuskuntapohjaista tapaa elää yhteisössä jokainen omiaan touhuten, mutta myös yhteisten projektien parissa.

Asun tällähetkellä yksin maaseudulla, ja seuraavana mahdollisena suuntana minulle voisi olla perinteinen, löyhä kimppakämpää/kommuunimeininki kaupungissa, niin että olisi mahdollisuus olla yhteydessä toisiin ihmisiin halutessaan, mutta myös ehdottomasti se oma rauha, tila ja itsemäärämisoikeus.

Uskon että kommuuniasuminen vaatii hyvää tahtoa, oikeanlaista aatteenpaloa, lähinnä siksi että sietää niitä epämukavuuksia uskoen omaan elämäntapaansa. Ja myös taito kunnioittaa toisten ihmisten yksityisyyttä ja tarpeita. Olen asunut kerran kimppakämpässä, jossa koin erittäin ahdistavaksi sen että kämppäkavereiden mielestä yhdessä olisi kuulunut olla jatkuvasti, ja toteutella milloin minkäkinlaisia projekteja toisten lähtökohdista käsin. Sen koin ahdistavaksi, mutta uskon tästä myös oppineeni paljon siitä, kuinka itse voi olla parempi yhteisöasuja.

Siinä on kyllä tasapainottelua siinä oman tilan ja yhteisöllisyyden välillä. Oon pariin otteeseen asunut kommuunissa, mutta ne on olleet niin tiiviitä, että mua on alkanut ahdistaa. Ihan jo nuo ajoittaiset luomisprosessit vaatii ehdottoman oman rauhan ettei ajatus katkea just kun on saamassa kiinni siitä tärkeimmästä ajatuksen langasta jonkin asian ratkaisemiseksi. Sitten jos alkaakin yhtäkkiä hälinä ja selitys ja se ajatuslanka haihtuu niin on silleen että "EEEeeeeeeeeiiiiiii!......." ja meinaa itku tulla. Se voi olla joskus aika herkkää. Toisaalta rakastan hyvää seuraa ja keskusteluja ja yhdessä tekemistä, toisaalta huomaan aina olevani toivoton erakko: viihdyn harvinaisen hyvin myös yksin. Yks idealistinen haave on ollut, että jostain löytyis joku autioitunut kylä, jonka taloihin muuttais kivaa porukkaa ja sitten olis ihanat naapurit ja hippikylä. Ehkä joskus koittaa sellaisenkin aika.

Itselläni taitaa olla tällä hetkellä mitta täynnä yhteisöasumista. =) No tuuliviiri olen muutenkin, että enpä yleensäkään kauaa viihdy yhdellä paikkaa. Yhteisöä kaipasin siksi, että koen jääväni liikaa yksin ja mökkihöperöitymään, jos asuisin vaikka kerrostaloasunnossa. Nuorempana oli jonkinmoinen hengailuporukka ja kerrostalossa siis viihtyi kivasti. Nyt vaan kun olen jo yli kolmekymppinen, niin ikäkaverit ovat menneet perheellistymään ja kun en itse aio perheellistyä, niin sehän karsii kaveriporukan ja sosiaaliset kontaktit. Tähän yhteisö oli hyvä ratkaisu. Seuraa oli sopivasti ja ei tarvinnut murehtia, kenen kanssa viettää aikaa perjantaina. Pystyi järjestämään pieniä diskoiltoja kämppisten kesken ja ihan selvin päin. =)

Nyt kuitenkin on porukka vaihtunut, enkä pääse uuteen porukkaan sisälle yhtään. Ovat vaan liian erilaisia luonteeltaan ja arvoiltaan.. ja satsaavat aivan erilaisiin projekteihin kuin minä. Ja heidän tapansa  viihtyä ovat niin erilaiset, että en siis viihdy heidän illanvietoissaan, eivätkä he minun. Lisäksi paineita luo tuo velvollisuus osallistua kotitöihin. Se vaan, että on niin erilaiset painotukset siinä, millä tavalla kukin tekee kotitöitä.. että kompromissia ei tunnu enää syntyvän, eikä kultaista keskitietä.

Omasta kokemuksestani siis.. joskus yhteisöasuminen toimii, joskus ei. Riippuu niin paljon siitä, millaisen porukan löytää. Ikävässä tilanteessa toiset valittaa siitä, että osa asujista on laiskoja hippejä, ja toinen osa valittaa, että osa asujista on komentajia ja pingottajia, jotka raataa ittensä väsyneeks ja äkäiseks.

Mutta siis kokeneilta yhteisön perustajilta kuulleena ja itsekin kokeneena yksi tärkeä juttu on koeaika.. Esim. ensin kaksi viikkoa, sitten pari kuukautta, sitten puoli vuotta.. kunnes pääsee vakituiseksi asukkaaksi. Ainakin yhdessä isommassa paikassa on tämä käytäntö ja se auttaa suuresti siinä, ettei tule ihan vääränlaisia ihmisiä, jotka pahimmassa tapauksessa rikkovat jo entistenkin asukkaiden henkilökemiat.

Siinä mielessä nuo aloittajan pohtimat talkootyöläiset on erittäin hyvä keino tutustua mahdollisiin kanssaeläjiin. Itsekin olen paljon talkoissa käynyt ja niistä kovasti tykännyt.

Tässä vaiheessa kaavailen väliaikaisratkaisuksi joko halpaa kerrostaloasuntoa, tai jotain saunamökkiä luonnohelmasta, tulen rätinällä höystettynä. Kunhan lähellä olisi yhteisöjä, joiden talkoisiin voisi osallistua ja vähentää täten erakoitumisen uhkaa. =) Ja pidemmän päälle toivoisin pääseväni talvieristettyyn "kesämökkiin", jossa on sopivassa määrin alkeellisuutta, eikä liikaa sähkölaitteita (kuten koneellinen ilmastointi), jotka tekisivät sähkölaskuja. Eli omillaan pärjäävä, vanhan ajan asumismuoto, josta ei tartte koko ajan olla maksamassa jotain.

Itse koen tuon kommuunissa vapaamatkustamisen niin, että jos mulla ei synkkaa ollenkaan niiden muiden kans, niin ei synny yhteistyötä ja sit mä vaan vahingossa jään vapaamatkustajaks. Ei tää oo kiva tunne ja haluan sieltä pois. Jos ei oo kämppiksille mitään puhuttavaa, niin eipä sit yhteistyökään voi luistaa, jos ei ees osata kommunikoida sen vertaa, että mitä tehdään ja millä tavalla.

Mun tekemisen tapa on niin erilainen. Ja tuolla liian erilaisten kanssa mulle tulee vaan tyhmä olo.. olo että oon hullu ja vammanen. Joten parempi se on poistua paikalta ja antaa niiden suorittaa jotka siellä nyt suorittaa omia projektejaan. Ensimmäinen ongelma on se, että mä haluan ensin että ympäristö on siisti ja viihtyisä ja feng shuit on kunnossa. Sit mun on helpompi keskittyä tekemiseen, kun pidetään ensin se ympäristö siistinä. Sit jää ajatuksille tilaa niin että työtkin vois edetä. Mutta sit jos muille on ihan sama, jos asuintilat näyttää varastolta, niin siinä jo taas yhteisymmärrys karisee. Täytyykin taas vähän katsella, mistä löytäis asunnon..