Pikku hippien kasvatus? - 1

Aito kuuntelu- ja keskusteluyhteys. Vapaus olla oma itsensä, myös huonoina hetkinä. Pieni lapsi oppii vastuuta tekemisistään, ei voi automaattisesti tietää tai ajatella kuin aikuinen, siksi myös rajat ovat tärkeitä. Lapselle kun antaa tarvittavan perusturvallisuuden tunteen, pystyy hän yhä laajemmin tutustumaan ympäristöönsä omien resurssiensa pohjalta. Aikuisena ja vanhempana toivon olevani lapselleni kuin majakka; Omalla tavallani näytän tietä karikkojen ohitse ja olen aina siellä, tavoitettavissa. Lapsi tekee (sitten isompana) omat valintansa, mutta silti olen se majakka, aina valmiina odottamassa jos opastusta tarvitaan.

Meillä otettiin tuttipullot pois käytöstä aikanaan vuoden vanhana. Meillä se oli silloin varsin luontevaa ja helppoa.
Minun mielipiteeni kysymykseesi on, että tee niinkuin itsestäsi parhaalta äitinä tuntuu
Sinä itse lapsen äitinä tiedät mikä on lapsellesi parhaaksi
Kaikkien ei tarvitse toimia ja kehittyä samaan tahtiin vaan annetaan jokaiselle lupa olla yksilöitä 

Oppitunti filosofiasta

Vanhempi-lapsi suhde on kolmannenlainen ihmissuhde, ei-vapaaehtoinen suhde, esim. työsuhteesta poiketen, sen keskiössä on moraali.

Äidit, ja miksei isät, Mitä on hyvyys, jos lapsenne kysyy sitä?

Minusta on hyvä saada lapsen/nuoren mielipide asiaan. Siispä teillä kävi onni! Voin kertoa näkökantani näin 15v iällä. Minulla ja äidilläni on hyvät välit. Muttei loppujenlopuksi mitenkään tärkeä minulle. Siis, en tarkoita etteikö äiti olisi tärkeä, vaan suhde ei ole tärkeä. Aika vaikee tajuta. Mutta minulla ja isälläni taas on loistavat; ilman isääni minulla ei olisi enään juuri mitään. Voin aina puhua hänelle. Mistä vain. Ja sen avain on mielestäni siinä, että hän ei hössötäm vaan on sopivan huolissaan. Hän kuuntelee mielellään harrastuksistani, ja tykkää olla mukana. Ja hei! Näyttäkää, että teihin voi luottaa kuin peruskallioon. Älkää juoko (tietysti itsestään selvyys) lasten aikana. Älkääkä antako mitään rangaistuksia, kuten kotiaresti. Ennemmin pois vaikka kuukausirahaa. Lapselle varmasti mielyttävämpää, koska häntä kiusata siitä. Varmasti silti opettaa aivan yhtä hyvin. Ja se tärkein. Jos lapsi yrittää tosissaan näyttää olevansa luottamuksen arvoinen, niin yleensä hän myös on. Minun ja äitini suhde onkin huonompi osittain siksi, kun hän ei luota minuun. Missään. Iskä taas luottaa myös minuun, ja luottaa siihen etten vaika puhu jotain eteenpäin, varasta, juo tai polta. Ja kun tämän tilanteen olen ansainnut, niin en sitä uskalla/halua riskeerata. Ugh. Olen puhunut!

Mitä mieltä olette noista neuvolassa jaettavista ohjeista tuttipullojen sun muitten suhteen? Tänään käytiin tytön kanssa juuri puolitoista vuotis tarkastuksessa, ja ihmetyksekseni sain kuulla että tuttipullot ja nokkamukit pitäisi jo heittää pois käytöstä.   

Lapsia ja tilanteita on niin monenlaisia. Mä ehkä ohjaisin 1,5-vuotiaan poispäin tuttipulloista, varsinkin jos ryystää siitä ohi pelkän janonsammutustarpeen (korvaa osan ruuansyönnistä maidonryyppäämisellä tai käyttää sitä jonain sijaistuttina). Nokkamukittomuus puolestaan kuulostaa IMO vähän jo isolta vaatimukselta tai mä en ainakaan hahmota mikä siinä on ongelma? Ei hampaat mistään ruokaveden ryystämisestä vinoon mee... Ainakin meikäläisen jälkeläisiltä kaatuili tuossa iässä kupit pitkin pöytiä sen verran tiheästi et lasi/muki oli todella huono idea. Mut ei tuosta mitään ressiä kannata ottaa, kukin tyylillään.

Miten sitten kasvattaa lapsestaan avoin? Kyllä mä uskon, että se tulee aika luonnostaan jos itse puhuu tuntemuksistaan, on avoin ja myös lapsen luottamuksen arvoinen. Mä uskon myös, et paljon lapset oppivat siitä, miten itse toimit muiden ihmiseten kanssa. Jos talouden aikuisilla on keskeneään luottamuksellinen ja turvallinen suhde ja selkeesti hyvä keskusteluyhteys niin kyyyyllä sen varmaan tarttuu?

Meillä ainakin käydään sekä lasten että aikuisten kesken aika paljon keskusteluja kaikenlaisesta, vaikkapa suvaitsevaisuusjutut, suhtautuminen kulutukseen. Uskoisin, että ajatukset ja fiilikset tarttunevat myös sivukuuntellen keskenään höpöttäviä aikuisia. Kyllä mä oon myös painottanut, varsinkin vanhimmalla lapaselle, että aina jos jokin mietityttää niin tulee sanomaan ja puhutaan. Et ei jätä rangaistuksenpelosta kertomatta, vaik jos on ollut netissä luvatta ja törmännyt siellä johonkin outoon. Toistaiseksi on mennyt aika hyvin, mut no aika näyttää.

Hankalaa tasapainoilua tää pienten ihmisten kanssa eläminen. Mun jälkeläiset on aika herkkiä lapsia stressaamaan kaikesta ja koetan siinä sit tasapainoilla etten myöskään loisi liikaa angstia pienille ihmisille vaikka sitten intialaislasten huonoista työoloista tms. Mä tosin en oo voinut olla niin boheemin rento hippiäiti kun oisin lapsilleni halunnut (jossain utopioissani) olla. Toisaalta nuo ovat aika helpostilähestyttäviä nassikoita ja valmiita hyväksymään kaikennäköiset ja -tyyppiset ihmiset. Minusta on myös hienoa, että ovat valmiita puolustamaan muunlaisia ihmisiä muuta lapsijoukkoa vastaan. Se on kyl varmaan niitä harvoja asioita, joissa mä koen ees jotenkin onnistuneeni kasvattajana .

Tän ekan uhman kanssa olen kyllä hetkittäin tuntenut itseni ihan voimattomaksi aika ajoin, mutta nyt oon vähän höllännyt enkä ota kaikkea niin kovin tosissaan, enkä toru enää niin paljon vaan koitan lohduttaa ja ymmärtää ja ohjata ajatuksen johonkin kivaan kiukun iskiessä.

Aivan. Tässä on monella vanhemmalla potentiaalinen kompastuskivi. Lasten vanhempina me haluamme miellyttää lastamme, haluamme että heillä on aina kivaa ja hyvä mieli. Se että lähdemme riitelemään LAPSEN kanssa asioista, joista ei tarvisi riidellä ensinkään, johtaa vain siihen että sekä lapsen että aikuisen mieliala kärsii. Kun taas aikuisena tekee päätökset, jämäkästi mutta perustellen, voi itse pysyä rauhallisin mielin vaikka lapsi hetken mieltään osoittaisi.

Omalla kohdallani ei ole kyse niinkään siitä etten tietäisi mikä on hyvä, vaan enemmän siitä että en välttämättä osaisi selittää sitä lapselle parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta ehkä jos sellaisesta asiasta keskusteltaisiin yhdessä niin olennaiset asiat tulisivat kyllä esille. Yritän myös esimerkin kautta näyttää lapselle oikeita vaihtoehtoja, tiedä sitten saako pikkuinen niistä vielä mitään irti 
Olen myös huomannut tosi mielekkääksi sen, että ottaa lapsen mukaan kaikkiin touhuihin, esim ruuan laittoon ja pyykkien viikkaamiseen ja paikalleen viemiseen sen sijaan että patistaisi lasta koko ajan tekemään jotain omia hommia ja pysymään pois tieltä (Kuten eräät ystäväni hermoromahdukseen saakka tekevät omien muksujensa kanssa  ).