Tänään - 112

Kävin kirjastossa, edellisestä käynnistä varmaan vuosi. Ja mukaan tarttuikin läjä kirjoja. Näinköhän ehtii kaikki lukea..

Kuulin justiinsa Pelle Miljoonan biisin Johnny on kadulla taas, jonka yhden kohdan sanoitus menee näin:

Elänyt tulessa koko elämänsä
Herännyt kuulessaan äänen sisässään
Kuiskaavan yhä uuudestaan:
"Johnnyboy, sä et kuulu tähän yhteiskuntaan
Oi Johnny boy"

Huvittihan tuo vähän johtuen nimimerkistäni

Mutta sitten mietin että en kyllä itsekään koe kuuluvani tähän yhteiskuntaan. Nyt olen elänyt tässä melko "normaalia" elämää koko talven (käynyt päivittäin duunissa), mutta kyllä se vaan ahdistaa helvetisti. Joka ilta harmittelee että (lyhyiden) unien jälkeen joutuu taas lähtemään töihin. Vaikka ei mun työpaikka mikään ikävä paskaduuni ole ja työkaveritkin on ihan ok ihmisiä. Mutta silti sitä tuntee vaan olevansa jotenkin vankina. Eikä se ole vain jotain laiskuutta, vaikka joku porvari niin alkaisi selittääkin.

Tänään olin työn johdosta jossain lukiossa jakelemassa kiinnostuneille (joita oli vähän) nuorille esitteitä vapaaehtoistyöstä ym. työpaikan (Allianssin Nuorisovaihto) jutuista. Muistuipa taas mieleen ne omat lukiovuodet ja se ulkopuolisuus. Tajusin että olen yhä ulkopuolinen. Tai olen aina, minne ikinä sitten menenkin. Joskus tapaa onneksi jonkun ihmisen jonka kanssa sitä tunnetta ei tule, mutta ne ovat harvassa. Lapsesta asti olen kokenut jotenkin olleeni erilainen, en koskaan ole saanut selville miksi, kaikki eri vaihtoehdot olen selannut mielessäni läpi. Mutta jokin aina mielen perellä sanoo:"Sä et kuulu tähän yhteiskuntaan, oi Johnny boy"... On aina sanonut.

Tulipa sekava juttu!

^

Luulempa, että monikin kuka täällä foorumilla kirjoittelee on tuntenut/tuntee saamaa tunnetta.
Toisaalta itse tykkään ajatella, että se antaa motivaatiota siihen etsintään, löytyipä sitä ikinä tai ei.
Ehkä se onkin vaan luonnollista jatkumoa tai Vaeltamis viettiä.

Silti.. se "välillä" kalvaa.

Tänään olen istunut tuntikausia Kööpenhaminan lentokentällä ja katsellut ihmisiä. Loistava paikka tarkkailla ihmisiä ja vertailla kulttuureja.
Ja eihän täällä paljoa muutakaan tekemistä ole, kun eivät nuo ylivalaistut ja ahdistavat pienet mutta sitäkin kalliimmat muotiliikkeet sen enempää kiinnosta.

Tuulis kuittaa. Väsyttää.

Ps. ^ Ihanalta kuulostaa Dreamer.

Päivästä toiseen yritän parhaani mukaan jaksaa pysytellä tässä elämässä, ajatella, että ei ihmiselle voi olla kuin rajattu määrä kurjuutta, että vielä minäkin löydän tärkeitä ihmisiä ympärilleni enkä pelkää kaikkea.

Tänään uskalsin mennä ulos ja katsoa ihmisiin, enkä kulkenut päätä riiputtaen ja kanssaulkoilijoita väistellen.

Voikohan omenasose käydä? Haiskahtaa tuossa pöydälläni oleva purkki ainakin aika tujusti. Pitää vähentää kai tuota hillon syömistä, kun makuuhuoneeseen saakka alan kuskaamaan purkkeja. Ja ihan suoriltaan tulin syöneeksi, hyi minua.

Kyl omenasose voi todellakin käydä 

Ihana aurinkoinen aamu ja elämä hymyilee muutenkin. Tällä hetkellä olen onnellinen 

Peipot saapuivat! Nokkosperhoset lepattelivat, paljon sinivuokkoja ja leskenlehtiä, puutarhatöitä saattoi tehdä t-paidassa, krookukset kukkivat... Tällaista päivää olenkin jo odottanut - kuinka kauan? Tuntuu, että vuosia.

 Fiilikset ovat about tällaiset:

Tapio Rautavaara - Anttilan Keväthuumaus (Sjösala Vals)

PS: Hyyryhimillä mainio avatar. Corto Maltese sarjakuvasuosikkejani.