Vietän suurimman osan päivästäni haavemaailmoissani unelmoiden asioista, eri mahdollisuuksista ja kaikesta ei niin tärkeästä. Minulta siis löytyy mieleni sopukoista haaveita ja unelmia paljon.
Haluan oppia elämäni aikana kaikkea turhanpäiväistä ja mielenkiintoista. Minua ei kiinnosta tietää mitään tärkeää, kunhan tiedän jotain. Haluan kerätä niin paljon turhaa tietoa, että pääni halkeaa, ja kun se kaikki tieto tulvii ulos, niin se leviäisi tulvana ympäri maailmaa, ja jokainen ihminen saisi osansa siitä. Jokainen tietäisi miten pitkä ensimmäinen fransmannien kuningas oli, mikä on tomaatin oikea oppinen väritys, ja kaikkea muuta. Ei niin tapahdu, mutta ei se minua estä pyrkimästä siihen.
Haaveilen siitä myös, että ottaisin joskus pyörän ja polkisin Norjaan. Ei minulla ole syytä haaveeseen, ehkä yhden kirjan kohtaus sai minut tätä haluamaan. Oikeastaan haluaisin vain lähteä jonain päivänä jonnekin. Ihan sama minä päivänä ja minne, kunhan saan lähteä ilman, että kukaan tulee pysäyttämään ja käskemään palaamaan kotiin.
Unelmoin siitä, että saisin tehtyä itse kengät. Käyttäisin niitä niin kauan, että kuluttaisin ne puhki, ja sitten tekisin uudet, ja eläisin elämäni itse tekemieni kenkien kanssa. Sitten siihen elämään voisi kuulua myös se, että seuranani olisi myös kanoja ja ankkoja. Jokaisella niistä olisi hieno ja pitkä nimi, ja kaikkia rakastaisin yhtä paljon, ja kun joku niistä kuolisi se saisi kunnon hautajaiset.
Sitten se unelmani, jota oikeasti kunnolla ja tosissani pyrin suorittamaan. Haluan saada elämäni aikana monta ihmistä hymyilemään tai nauramaan. Ihan sama vaikka vihaisivat minua, ja ärsyttäisin niitä enemmän kuin naula jalkapohjassa, mutta haluan saada jokaisen tapaamani hymyilemään tai naurahtamaan minulle edes kerran.
Tässä niitä haaveita ja unelmia nyt sitten oli, ja sekin mikä tässä on, on vielä pieni osanen kaikkea, mitä haluaisin tehdä. Jännintä on se, että vaikka minulla on paljon asioita mistä haaveilen, olen onnellinen näin.
