Mun mielestäni unelmien ja haaveiden kanssa niiden hyvyys/ huonous riippuu paljon unelman laadusta ja valitusta tähtäyskulmasta - tan90 ei mene koskaan perille, kuten koulussa opimme. On unelmia, joiden "kuuluu" olla niin kaukana, joita tavoitellaan koko elämä. Sitten on niitä, joita saavutetaan. Ja niitä, jotka ovat läsnä sekä nykyisessä että tulevassa, ehkä menneessäkin. Kaukainen unelma on jotain "epäinhimillistä", kuten täydellinen viisaus. Saavutettavia unelmia voisivat olla esimerkiksi perhe, punainen tupa ja perunamaa ja läsnäolevia esimerkiksi onnellisuus.
Kun puhutaan haavoittavista unelmista, minusta ongelma on pikemminkin tavassa nähdä unelma kuin itse unelmassa. Se että tahtoisin asua omassa talossa, jossa on puutarha, ei tarkoita, että unelmani murskaa minut, koska niin ei ole juuri nyt. Pessimismi tuntuu olevan nimenomaan tuota puoliksi tyhjää lasia, sitä että pelkää unelmiaan jo etukäteen eikä annan niille mahdollisuutta, ei uskalla tutustua niihin.
"There is a crack in everything. That's how the light gets in" ~Free People. Minusta nimenomaan näin. Kuten Johnnyboy sanoi, kärsimys on suuri osa elämää. Sitä voi velloa tuskassa, kun seinään tuli reikä, tai voi nähdä miten nättiä valoa siitä reiästä tulee. Ja kun reiästä vielä sataakin sisään, kukka pääsee kasvamaan. Paskahan tunnetusti on hyvää lannoitetta.
Mä olen huomannut, että viime vuosina omat unelmat ovat muuttuneet vähemmän konkreettisiksi, varsinkin pitkän tähtäimen unelmat. Nykyään unelmat tulevaisuudesta käsittävät lähinnä onnellisuutta, läheisiä ihmisiä ja kukkia, siinä missä ennen unelmoin perheestä, omakotitalosta puutarhalla ja jotain tietynsuuntaista ammattia. Johtuu ehkä siitä, että olen tajunnut olevani varsin mukautua persoona ja ettei oma onneni ole kiinni mistään yhdestä tietystä asiasta. Lyhyellä tähtäimellä tykkään työstäni tosi kovaa, siinä olisi kiva saada pysyä, kesällä olisi kiva päästä jossain vaiheessa taas maalle ja ensi talvena olisi kiva tehdä jotain. Vaikka käydä jotain koulua tai matkustaa.