Paljon, paljon, paljon on Suomessa reissattu, ulkomaanreissut ovat satunnaisia pikku Ruotsin puolella käväisyjä lukuun ottamatta jääneet minulta myöhäislapsuuteen ja teini-ikään. Muu maailma minun täytyy "löytää uudelleen" jotenkin ihan ikiomasta perspektiivistä, siihen asti katselen kotimaata.
Tähän tulisi aivan valtavasti, määrättömästi tekstiä, jos antaisin mennä. Mutta teen nyt joitakin tiivistyksiä.
Suuremmat kaupungit:
Helsingissä Suomenlinnaan kannattaa varata aikaa tuntikausia (mieluiten kesällä) ja tutkiskella paikkoja ilman karttaa tai esitteitä.
Tampereella Pyynikin erämaanomainen puistoalue on ihan keskustan tuntumassa, ja sen jatkona on Pispala, pieni maisemallinen ja kulttuurinen ihme, johon kannattaa tutustua "oppaan" (ts. Pispalasta jo yhtä ja toista tuntevan kaverin) kanssa.
Oulu on parhaimmillaan kesäkaudella Oulujoen idästä länteen levenevällä suistoalueella, josta löytyy paljon vain kevyelle liikenteelle (tai ainoastaan jalankulkijoille) varattuja puistoreittejä.
Jyväskylän Harjulta avautuu upeita näkymiä yli Jyväsjärven ja Kuokkalan kohti Päijännettä. Jyväsjärven ranta-alueilla viihtyy kesäajankohtana myös oikein hyvin.
Joensuussa on pienen kaupunkivaelluksen arvoista mennä keskustasta Pielisjoen länsirantaa pitkin lounaaseen nähdäkseen Saimaan (Pyhäselän) kupumaisine kalliosaarineen.
Hämeenlinnassa on linnan lisäksi paljon kauniita puistoja sekä keskustan tuntumassa että mm. kauempana upealla Aulangolla.
Kotka on kesäisin Suomen upein merikaupunki; lähellä keskustaa olevasta saaristoliikenteen satamasta pääsee lukuisille lähisaarille laivalla.
Vaasassa,
Porissa ja
Lahdessakin on nähtävää, vaikken nyt tässä erittelekään. Turkua tunnen edelleen valitettavan huonosti.
Pienemmät kaupungit: Länsirannikon puutalokaupungit tai -kaupunginosat ovat kerta kaikkiaan suositeltava kokemus.
Rauma,
Kristiinankaupunki, uinuva pieni
Kaskinen,
Pietarsaaren ja
Kokkolan puutaloalueet sekä kiehtovasti ränsistynyt vanha
Raahe ovat tutustumisen arvoisia, jos jokin.
Kalajoen Plassi ja
Iin Hamina ovat näkemisen arvoisia ei-kaupunkimaisia puutalomiljöitä.
Tornio on sitä vastoin kaupunkina harvinaislaatuisen ruma, mutta sen rajanylityssysteemi Ruotsin/Haaparannan kanssa on mielenkiintoinen ilmiö: kaupungista voi kävellä toiseen ja niin siellä kävelläänkin! Ostosmahdollisuudet ovat kaikista sen kokoluokan asutuskeskittymistä ylivertaiset varmaan koko Suomessa. Luonnonkauniita pikkukaupunkeja (ja isohkoja maaseututaajamia) on Suomessa paljon.
Merellisiä kohteita: Yyteri Porin länsipuolella on tietysti ihan upea hiekkaranta-alue. Jos Kalajoen
Hiekkasärkkien häkellyttävä turistibabylon pistää viduttamaan, hieman etelämpänä samalla rannikkoseudulla on Lohtajan vähän tunnettu
Vattaja. Sen laajoille hietikoille en tosin suosittele menemään alkukesästä – Perämereen työntyvälle kapealle niemelle voi kesä tulla todella myöhässä!
Hailuodon Marjaniemessä on myös hiekkarantoja ja koko saarella muutakin koettavaa, yhtenä niistä tunnelma Oulunsalon ja Hailuodon välisellä lautalla. Ilmastollisesti Marjaniemeen pätee sama kuin Vattajaan.
Merenkurkun saaristoon olen itse kovasti ihastunut, merinäkymiä riittää esimerkiksi Raippaluodon saaren Ruotsia kohti kurkottavassa ääripäässä
Svedjehamnissa. Ruotsin kielen taito on suotavaa. Etelämmät saaristoseudut ovat minulta vielä tutustumatta, mutta eiköhän nähtävää ja koettavaa ole siellä vielä enemmän!
Maisema-alueita:
Järvi-Suomi on tietysti laaja maisema-alue tutustuttavaksi, mutta miten sen voi olla mainitsematta? Eri järviseuduilla on luonnollisesti joitakin erityispiirteitä, Päijänne esimerkiksi on jylhempi ja jyrkkärantaisempi kuin Saimaa tai Vanajavesi. Mutta eipä unohdeta myöskään varsinaisen Järvi-Suomen pohjoispuolella olevaa
Oulujärveä, jonka selät ovat todella laajat. Oulujärven saaressa
Manamansalossa esiintyy myös yksi jännä perisuomalainen maisematyyppi, jota tavataan myös Oulujärven länsipuolella
Rokualla, nimittäin pienipiirteinen, mäntyä kasvava jäkäläkangas, jonka syvissä usein ympyränmallisissa kuopissa on lampia. Pohjoisempana
Koillismaalla on maisemallista nähtävää siinä missä
Lapissakin. Jos liikutte autolla, suosittelen lämpimästi Syötteen ja Taivalkosken välistä maantietä, joka nousee todelliselle ylämaalle – luonto on siellä todella erilaista kuin samojen leveyksien alavilla alueilla! Käsivarren Lappi on itseltäni kokematta, mutta Kilpisjärvellähän on tietysti jotakin, mitä muualla Suomessa ei ole eli vuoristomaista maisemaa.
Sitten on tietysti aivan erityisiä maisemakohtia, joihin vain yllättäen sattuu. Auton kyydissä niihin törmää esimerkiksi Kouvolan/Valkealan ja Mäntyharjun välisellä tieosuudella (näemmä tie nro 368) – nannaa! Pohjoisessa ja idässä on koskia ja putouksia, kuten Puolangan
Hepoköngäs. Ja ihmisen luomaa erikoista on myös siellä-täällä:
Pihlajaveden erämaakirkko (taitaa olla Keuruuta?) huokuu käsittämätöntä yli vuosisatojen ulottuvaa jylhän syvällistä rauhaa, sisään pääsee hyvässä lykyssä vaikka soittamaan urkuharmonia. Mitähän vielä muistaisi sanoa – Taivalkosken ikivanha Jalavan sekatavarakauppa, Pietarsaaren keskustan luoteispuolelta löytyvä likipitäen Suomen paras kirpputori? Lopuksi eräänlaisena antikohteena tai vitsinä täytyy mainita Keskisen kauppakeskus Tuurissa Etelä-Pohjanmaalla: itämaisen palatsin kulissi, joka näyttää itämaisen palatsin kulissilta, määrittelee Suomen ehdottomasti mauttomimman rakennuksen. Sekin on omalla tavallaan näkemisen arvoinen.
