Mediatotalitarismi Suomessa - 1

Suomalainen ihminen ei ihan äkkiä barrikadeille nouse.

Tästä tuli mieleen (ei sikäli, että sinä Loco siihen nimenomaisesti syyllistyisit), että valtamedia muokkaa koko ajan ihmisten käsityksiä itsestään ja hyvin tyypillisesti kansallisuuden kautta. Toinen vastaava yleistys on sukupuoli. Tällaiset jutut "suomalaiset ovat tällaisia", "naiset ovat sellaisia" jne. kuuluvat myös säännöllisesti nettisivustojen luetuimpien ja kommentoiduimpien juttujen ryhmään. Tämän seurauksena ihmisillä on vuorenvarma käsitys "kansanluonteesta", jonka takia suomalaiset eivät tee sitä tai tätä, vaikka hyvin mahdollisesti vielä 50 tai jopa 25 vuotta samankaltaisten ihmisten käsitys samasta suomalaisesta kansanluonteesta on ollut monessa suhteessa toisenlainen.

Valtamedian luetuimpien uutisten listat tekevät valtamedialle palveluksen, koska niiden joukossa on aina paljon "hömppää". Tosiasiassa hömppäjuttuja usein vain vilkaistaan "mikähän tuokin on" -mielessä eikä välttämättä lueta ollenkaan. Jokaisesta tällaisesta sivuvierailusta jää kuitenkin samanarvoinen jälki kuin uutisen lukemisesta vakavasti ja huolellisesti. Niinpä hömppä pysyy listojen kärjessä, ja tämä antaa vaikutelman, etteivät ihmisiä kiinnosta ns. tärkeät asiat. Ja kun eivät kiinnosta, valtamedia voi vain raapaista tärkeiden asioiden pintaa eikä pureutua tarkemmin ja kriittisemmin. Tämä mahdollistaa kaksi asiaa: 1) säästetään toimituskuluissa, sillä muualta tulevat uutiset vain nopeasti käännetään ja/tai sijoitetaan lehtijutun standardimuotoon; 2) vielä arveluttavampaa: uutisaiheet voidaan esittää yksipuolisesti ilman, että jutut näyttävät sinänsä yksipuolisilta (sillä ne näyttävät ainoastaan lyhyiltä. Lyhyys ei sinänsä assosioidu yksipuolisuuteen muuten kuin kriittisen lukijan mielessä). Tämä yksipuolisuus palvelee isoa rahaa, sillä iso rahahan pyörittää valtamediaa ja haluaa tietysti itselleen mieleiset näkökulmat lehteen kriittisten ja ajatuksia herättävien näkökulmien sijaan.

Suomalainen ei vaan nouse barrikadeille. Vai onko Suomessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana oikeasti nähty mitään etelä- ja keski-Euroopan mellakoihin verrattavia tapahtumia? Korkeintaan joku Asem (w/e) jupina Helsingissä jokunen vuosi sitten.

Voisin muistuttaa, että vuoden 2003 Irakin sodan vastaisissa mielenosoituksissa oli kymmeniätuhansia ihmisiä. Kyllä se jotakin kertoo. Kotimaan poliittinen rintama oli siinä asiassa hajallaan.

Toivoisin enemmän voimakkaampaa reaktiota vakaviin asioihin. Päiviä, jopa viikkoja kestäviä mielenosoituksia, virkavallan vastustamista, äänen kuuluviin tuomista. Ja tämä kaikki ilman väkivaltaa tietenkin.

Tismalleen samoin. Kun pääsemme eroon siitä valtamedian mieluusti ylläpitämästä kuvitelmasta, ettei suomalaisista ole sellaiseen, olemme jo monta askelta lähempänä myönteistä konfrontaatiota.

Se lisäys muuten aiempaan, että 1970-luvulle saakka Suomessa nähtiin lakkojen yhteydessä suuria lakkojuhlia, joissa työkansa täytti kokonaisia toreja. 1990-luvun alkupuolella oli yksi merkittävä työttömien mielenosoitus ja 2000-luvulla tosiaan ne sodanvastaiset mielenilmaukset. Siinäpä tärkeimmät, mitä viimeisen parin vuosikymmenen aikana on tällä saralla tapahtunut.

Valtamediasta vielä sen verran tähän liittyen, että mielenilmauksia järjestelleenä olen huomannut julkisen sanan arvioivan mielenosoittajien määrän säännöllisesti alakanttiin. Joskus arviot ovat poliisin, mutta monesti myös itse toimittajien. Jos kulkueessa on 60–70 ihmistä, lukee lehdessä ihmisiä olleen "muutamakymmentä", jos vajaat parisataa, heitä on "noin sata" jne. Occupy-tilaisuuksistakin tuli valtamedian perusteella se vaikutelma, että siellä käytännössä oli vain ryhmä aktivisteja. Ongelman tarkoituksenmukaisuutta ei toivottavasti edes tarvitse tuoda esille...

^ Juu, juu. Eihän se mitään, että on rikkaita ja köyhiä, on etuoikeutettuja ja etuoikeuttamattomia. Ei se mitään, että näitä asioita ei suostuta syvällisemmin käsittelemään valtamediassa, vaan projisoidaan henkilökohtaiselle tasolle. Ei se mitään, että uhreja syyllistetään. Ei sekään mitään, että kaikenlainen toisten huijaaminen ja hyväksikäyttö on kannattavinta toimintaa yhteiskunnassa, eikä sekään mitään, että julkisuudessa tällaiseen toimintaan yhä useammin ihan kannustetaan. Eikä se mitään, että rikkaita paapotaan ja heidän annetaan elää tolkuttomasti luonnonvaroja kuluttavaa elämää. Ei se mitään, että bisnestä tekevät saavat erityiskohtelua ja heidän annetaan kuluttaa tolkuttomasti sähköä bisneksensä mainostamiseen. Ei sekään vielä mitään, että tavallisia köyhiä syyllistetään heidän vaatimattomista kulutusvalinnoistaan.

Ei se tietenkään mitään, että lapsi kaapataan markkinoinnin kohteeksi jo vastasyntyneenä tai oikeammin sitä ennen. Se nyt ei mitään, että jo viisivuotiaat puhuvat haluavansa laihduttaa, saati nyt se, että tyttö- ja naissukupolvia on psyykkisesti nujerrettu heihin kohdistetuilla ulkonäköpaineilla. Ei se mitään, että psyykkiset ongelmat lisääntyvät vuosi vuodelta, eikä sekään mitään, että asiaa kaunistellaan tilastollisesti jättämällä hoitamatta kaikki jotka eivät ole veistä painamassa kurkulleen. Eikä mitään, että psyykkisiin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi lääkkeiden napsimista – ei edes sikäli, että asia sopii hyvin lääkebisnekselle, joka tekee isoa rahaa ongelmilla, joiden kohdehenkilöt haluaisivat häviävän, kun taas bisnekselle se tietäisi rahantulon loppumista. Eihän se nyt mitään, että ihmiset suostutellaan houkuttelevilla mainoksilla syömään kaikenlaista lisäaineshittiä, joiden takia heille ilmaantuu uusia vaivoja, joita eivät osaa edes diagnosoida lääkärit, joilla on ruuhkissa vain muutama minuutti aikaa kullekin potilaalle ja joille lääkebisnes tuputtaa vaikuttavia mainoksiaan. Ei se mitään, että se lisäaineshitti on usein kaikkein halvinta ruokaa ja puhtaista, luonnonmukaisista ruoka-aineista täytyy maksaa ylimäärää. Sekään ei mitään, että ymmärtääkseen näitä asioita täytyy olla sisällä joissakin piireissä, kun valtamedia joko miellyttää bisneksentekijöitä tai tekee itse bisnestä kirjoittamalla mikä milloinkin kohahduttaa.

Se nyt ei ainakaan mitään, että meillä on yhteiskunnalliset päättäjät, jotka voisivat tehdä yllä oleville asioille vaikka mitä, mutta he eivät tee, koska heitä ohjaavat toiset intressit ja näin ollen he ohjaavat rahoja esimerkiksi puolustusvoimien laittamiselle Nato-kuntoon, tueksi ylikansallisille jättipankeille, ydinvoimalle, yksityisautoliikennettä helpottaville liikennehankkeille ynnä muulle kökölle. Eikä se mitään, että ihmiset voisivat laittaa asiat uusiksi ja hyvin monet heistä näin haluavatkin, mutta niin he eivät tee, koska valtamedia puhuu heidät ympäri höpsähtämään perussuomalaisten kaltaisiin populistisiin poliittisiin ilmiöihin tai tukemaan perinteisiä valtapuolueita, jotka ylpeilevät sillä että heidän ansiostaan on muka ollut joskus sellainen asia kuin hyvinvointi-Suomi*, ja onhan se ymmärrettävää, ettei kukaan halua ylpeillä sillä että on osallistunut tuhoamaan hyvinvointi-Suomen. Mikäs siinä sitten, sehän on inhimillistä, kuten sekin, että ihmiset usein kuvittelevat nykyihmisten voivan hyvin, vaikka itse voivat huonosti, koska naapurit näyttävät voivan hyvin, vaikka naapuritkaan eivät tiedä heidän naapurinsa voivan huonosti, koska huonosti voivienkin ihmisten on annettava itsestään se vaikutelma, että pärjäilee mukavasti. Eikä se mitään, että joskus aina ilmaantuu perhesurmia ja koulusurmia, jotka hetkeksi säikäyttävät, että joillakuilla on asia huonosti; mutta eihän se nyt yleisemmällä tasolla mitään, koska ne pelkistetään yksilöllisiksi, henkilökohtaisiksi ongelmiksi, eikä yhteiskunnassa nähdä olevan mitään huonosti. Eikä sekään mitään.

Tässä nyt pieneksi aluksi...

*Tutkailepa esimerkiksi wikipediasta eroja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisaikojen ja hyvinvointiyhteiskunnan purkamisaikojen äänestyskäyttäytymisen välillä. Mistä löytyy se pieni ero?

Huolestunut täälläkin. Itseä on ihmetyttänyt esimerkiksi se, miten vähän meillä kerrotaan mistään muusta kuin Euroopan ja Pohjois-Amerikan asioista. Aasiassa ja Etelä-Amerikassa saa tapahtua jotain tosi ihmeellistä, että siitä vaivaudutaan kertomaan. Olennaista on tietysti joku Ruotsin pikkuprinsessan potkupuvun sivuraita.

Useammassa lehdessä on tainnut olla siitä, että toimittajista löytyy eniten Vihreiden kannattajia, esimerkiksi Aamulehdessä tällainen juttu joskus oli ja nyt hiljattain jossain muualla (en jaksa muistaa missä). Omituista tämä on siksi, ettei tuo vihreys tai Vihreys missään juurikaan näy, mutta saavatpa taas muut aiheen nurista siitä, että miten lehdet on niin vihreitä. Jep, maksimissaan viherpestyjä joidenkin juttujen osalta.

Juu, näinhän se on.

Mä itse luen hurjasti paikallisia pikku-uutisia, joita ei mistään maailman uutistoimistoista toistella, joten osaan ajatella tätä asiaa enemmän niiden kannalta. Lähinnä itse siis hätkähdin tilannetta, joka tuosta syntyy, kun kerrotaan, minkä puolueen kannattajia toimittajat ovat. Tämän jälkeen lukijat hätäisesti tekevät sen johtopäätöksen, että nythän Aamulehti on niin perhanan vihreä ja tiiraavat niitä uusia sitten siinä valossa. Sellaiset perusänkyrät, joita nyt voi löytyä poliittisen kentän eri laidoiltakin, kuvittelevat nyt, että löytävät lehdestään vihreitä juttuja ja minä mietin, että missä ihmeessä ne vihreät jutut ovat, kun en ole koskaan nähnyt yhtään oikeasti vihreää juttua koko lehdessä. Ja lopputulos on se, että luetaan vaan mainoksia ja kaikkea diipadaapaa molemmat.

Minusta pilke ja CF puhuvat molemmat asiaa. Mainitut ongelmat ovat todellisia, mutteivät mitenkään erityisesti Suomelle tyypillisiä - ne ovat täällä verrattain vähäisiä verrattuna maihin, joissa esimerkiksi väärästä mielipiteestä saattaa joutua vaikka hirteen. Parannettavaa Suomessakin on toki paljon, mutta silti vähemmän, kuin maailmassa keskimäärin.