Mitä olemme? - 2

Emme me oikeasti ole mitään mystisen kaunista "tietoisuutta" tai muuta jaloa.

Jos meillä ei olisi tietoisuutta, emme tiedostaisi olevamme olemassa. "Olen olemassa" -tunto on tietoisuutesi.

On tietysti mahdollista ajatella, että biologia luo tietoisuutemme, mutta kehostairtautumiskokemukset (out of body experience, OBE), asettavat tämän teorian kyseenalaiseksi. Ihminen saattaa esim. olla kliinisesti kuollut, mutta silti kokea leijuvansa ruumiinsa yläpuolella ja nähdä mitä huoneessa tapahtuu. (ja pystyy jäkeenpäin kuvailemaan tarkasti ja oikein näkemäänsä). Mielenkiintoinen ilmiö.

Kun puhutaan hiukkasfysiikasta, niin tulee ymmärtää se että ihmisen ajattelukyky voi ymmärtää sitä vain matemaattisten mallien ja vertauskuvien avulla. Me emme voi oikeasti nähdä värähtelyä tai pienhiukkasia. Ne pakenevat aina ihmisen käsityskykyä. On ilmeistä että aivomme ovat vain rakentuneet niin että voimme tarkkailla vain kolmiulotteista maailmaa. Me voimme ymmärtää tyhjentävästi vain aistiemme suorat havainnot. Kaikki muu on spekulointia. Voit puhua värähtelystä tai hiukkasista kuinka paljon tahansa, muttet voi konkretisoida niitä samoin kuin vaikka voit konkretisoida omenan tai kivenmurikan (tai minkä tahansa muun kolmiulotteisen kappaleen/asian). Lyhyesti sanottuna; hiukkasfysiikka on sellaista mitä emme voi ymmärtää kuin teoreettisesti. Ja teorialla itsellään ei ole mitään vaikutusta todelliseen maailmaan.

Mitä ajat takaa JB? Ja viimeiseen lauseeseen kommentti: kyyllähän teorioilla on vaikutusta todelliseen maailmaan. Tuskin älypuhelinta tai näppäimistöä olisi olemassa ilman erilaisia esim. sähköteknisiä teorioita.

Ajan takaa sitä että ihminen ei voi ymmärtää täysin maailmaa missä elää ja että sen yrittäminen on loppupeleissä turhaa. Merkityksen hakeminen on turhaa.

Tuolla logiikallasi kaikki on turhaa. Kaikella mitä teemme, on kuitenkin erittäin suuri paikallinen merkitys varsinkin omaan elämäämme, mutta yleensä myös muihin entiteetteihin ympärillämme.

Tieteen perimmäinen pyrkimys on yrittää ymmärtää "universumia" jossa "elämme", ja ilmiöitä joita vajavaiset aistimme pystyvät havaitsemaan. Totta on, että tuskin koskaan (never say never) pystymme ymmärtämään täysin kaikkea mitä ympärillämme tapahtuu, mutta ei sen yrittäminen missään nimessä turhaa ole.

Mikäli eläisimme edelleen ainoastaan uskon varassa ja kaikki uskontoihin sopimaton tuomittaisiin jumalanpilkkana - kuten vielä muutama sata vuotta sitten tehtiin, ajaisimme edelleen hevoskärryillä emmekä pystyisi käymään tätä hedelmällistä (joskin virtuaalista) keskustelua. Tiede on mahdollistanut ihmiskunnan historian mittakaavalla todella lyhyessä ajassa erittäin paljon, emmekä voi mitenkään käsittää mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.

Minulle on aivan sama, mikäli joku haluaa edelleen uskoa kreationismiin, itse uskon tieteeseen. Kuka tietää, vaikka matrix olisikin totta. Ehkä elämmekin vain tietokonesimulaatiossa? Nämä kaikki ovat uskon asioita, joista on sinänsä täysin turha kiistellä. Tiede vaan on siitä poikkeuksellinen usko, että se pyrkii jatkuvasti laajentamaan sisältöään - ja on myös valmis muokkautumaan uusien havaintojen mukaan.

En tiedä mikä eri uskonnoista on oikeassa - vai onko mikään - mutta totuus on että luultavasti kukaan ihmiskunnan edustajista ei sitä tiedä eikä _ehkä_ koskaan tule tietämäänkään.

Mutta, mikään tekemämme ei missään nimessä ole turhaa, vaan kaikki teot ja ajatukset rakentavat omaa uniikkia todellisuuttamme!

Universaalia merkitystä/vaikutusta millään tekemisillämme ei välttämättä ole, mutta miksi pitäisikään olla?

Ajan takaa sitä että ihminen ei voi ymmärtää täysin maailmaa missä elää ja että sen yrittäminen on loppupeleissä turhaa. Merkityksen hakeminen on turhaa.

Kirkasmieli toikin jo samoja asioita esille, en usko että monikaan ihminen pyrkii täydelliseen ymmärrykseen, vaan pyritään parempaan ymmärrykseen.
Universaalin merkityksen hakeminen on turhaa, siitä olen samaa mieltä. Mutta subjektiivisen merkitys tai sen hakeminen on ominaista ihmisille. Merkitys vastaa siihen, miksi elää.

Olen nyt murheellinen ja se leimaa tätä postausta.
Olen raadollinen ihminen vailla kaikkea jaloutta, mitä luulin itsessäni olevan... Kaikki on niin vaikeaa, ihmissuhteet ja elämä yleensä. En pysty olemaan tunteideni yläpuolella ja toimimaan oikein. Liioin luulen, ettei muutkaan siihen pysty. Ihminen on eläin ja toimii eläimen lailla. Kaikki pahuus itsessä ja muissa säväyttää kuin sähköisku. Menen luolaani kokoamaan sieluni rippeitä. 

Menen luolaani kokoamaan sieluni rippeitä. 

Miksi niin? Ei sulla ole mitään syytä tehdä niin. Tai ei kenelläkään ole. Elämä on välillä silkkaa p*skaa, mutta voi sitä hyviääkin tapahtua ja tehdä.

Kiitos aurakas ja johnnyboy.  Kyllä elämä jatkuu kuitenkin.. Oman keskeneräisyyden ja "vajavaisuuden" sietäminen on vaikeaa, mutta toisaalta myös hyvä muistutus... Ettei sorru ylimielisyyteen suhteessa muihin.. Tämä on matka ja jokainen on omassa vaiheessaan henkisellä polullaan. 

Oma vajavaisuus on ehkä kaikkein vaikein asia myöntää. Se ettei olekaan paras tai aina oikeassa. Usein asian jonkinasteinenkin hyväksyminen vaatii sen että saa kokea sen esimerkiksi nolaamalla itsensä. Mutta parasta on vaan olla rehellinen ja aito. Teeskentely on rasittavaa ja muutkin ihmiset pitää paljon enemmän jos on aito. Ei kukaan halua olla ihmisen kanssa joka jatkuvasti yrittää olla täydellinen.