Wikileaks on paljastanut ensimmäisen osan salaisiksi määritellyistä Yhdysvaltojen sotilasdokumenteista. Niitä tullaan paljastamaan pikkuhiljaa lisää, nyt on ilmeisesti julkistettu 219 dokumenttia ja yhteensä julkaisuja nähdään 251 287 kappaletta.
Mutta mitä sanoo hipit, onko tämä hyvästä vai pahasta?
Ensimmäinen tunne asiasta on, että oikean suuntainen teko.
AFP:n mukaan teon takana olisi Jester-nimimerkkiä käyttävä kräkkeri. Motiivikseen hän kertoo, että Wikileaksin paljastukset vaarantavat Yhdysvaltojen sotilaiden henkiä. Toisaalta voidaan kysyä, kuinka monia henkiä tällä tavalla saatetaan pelastaa?
Mutta jos tarkastellaan näiden paljastusten vaikutuksia globaalisti, kaikki maailman maat saavat tietoa Yhdysvaltojen sisäisestä menosta hurjasti (enkä usko että tällaisia tietoja tässä mittakaavassa ovat yhdenkään valtion vakoilujärjestelmät saaneet selville). Tämä aiheuttaa Yhdysvaltoihin kohdistuvan arvon alenemisen, koska yhtäkkiä monet pelikortit ovat kaikkien nähtävissä. Ja kyseessä on kuitenkin yksi maailman supervalloista, jonka tekemiset vaikuttavat myös muihin valtioihin. Näen että paljastukset saattavat horjuttaa Yhdysvaltoja, ja näin koko maailman tasapainoa (tai ainakin suhteita, jos tasapainosta ei voida puhua).
Tällaiset paljastukset ovat omiaan koko järjestelmän romahduttamiseen, mutta kysymys kuuluukin haluammeko romahduttaa sen? Mielestäni nykyinen järjestelmä on hyvä, mutta siihen pitäisi tehdä sellaisia muutoksia, jonka jälkeen en osaa arvioida voiko nykyisenlaiset hallintojärjestelmät ja rahamarkkinat enää toteutua.
Summa summarum, koska asia on niin monimutkainen, sitä on mahdotonta arvioida millään tavalla aukottomasti. Mielestäni teon "hyveellisyys" liittyy siihen, ovatko tekijät riittävän perillä siitä mitä olevat tekemässä, ja mitkä ovat heidän motiivinsa.
Ja silloin kun Wikileaks julkaisee Suomea koskevat dokumentit, ne tulevat mahdollisesti sisältämään henkilöarvioita maamme johtavista päättäjistä, koska niin jo julkaistujen dokumenttien seassa on käynyt. Esimerkiksi Afghanistanin presidenttiä Hamid Karzaita kuvailtiin dokumenteissa paranodiseksi. Ja kun Suomen dokumentit julkaistaan, voin vain kuvitella millaisen myllyn Iltalehti, Ilta-Sanomat ja muut iltapäivälehdet saavat aikaan.
Mutta mitä sanovat muut hipit, onko Wikileaksin teko oikean suuntainen vai ei?