Sitten ymmärsin, ettei totuuksia pysty vertailemaan objektiivisesti, koska arvioijana/vertailijana toimii aina subjektiivinen entiteetti.
Niin, jokainen meistä on omien aistiensa ja oman havaintonsa varassa. Emme voi mennä oman kokemuksemme ulkopuolelle. Otamme vastaan tiedon sirpaleita aistiemme välityksellä ja muodostamme niistä oman maailmankuvamme. Filosofi Neurathia mukaillen (tykkään hänen vertauskuvastaan): palasista rakennamme maailmankuvan, joka on kuin lautta avomerellä. Voimme korjailla lauttaa, mutta jonkun varassa tarttee pysyttäytyä ettei huku. Jokaisella on oma yksilöllinen, ainutlaatuinen näkökulma siitä mikä on totta, missä mielessä ja minkä suhteen. Jos on olemassa "absoluuttinen totuus", niin ihmisyksilö sitä ei ainakaan voi koskaan tavoittaa. Jos nimittäin joku meistä tietäisi absoluuttisen totuuden kaikesta niin sellainen olentohan voisi sitten luoda universumeja ja ohjata äärettömässä maailmakaikkeudessa vaikka jossain toisessa galaksissa jonkun planeetan toimintaa. Aika epätodennäköistä yhdeltäkään ihmiseltä. Toisaalta: kaikki on mahdollista kunnes toisin todistetaan.

Ihmetyttää, kun salaliittoteorioita kutsutaan "salaliitto" -teorioiksi. Eihän siinä ole mitään salaista, että vaikkapa koulutuksen tai median avulla ohjaillaan ihmisiä. Eikös kaikki mainonta ja markkinointi ihan selkeästi ja tietoisesti määrittele kohderyhmät, johon pyritään vaikuttamaan ja vetoamaan? Sehän on peruspsykologiaa: ihmisillä on erilaisia viettejä, joita käytetään häikäilemättömästi hyväksi. Saatetaan esimerkiksi jatkuvalla toistolla luoda mielikuvaa, että kaikki ehdottomasti tarvitsevat Coca-Colaa ollakseen nuoria, kauniita ja iloisia, tai tietynlaisen auton saadakseen seksiä. Koulutuksessa taas tolkutetaan voittajien/häviäjien sotahistoriaa ja panostetaan koulutusaloihin, joista suolletaan ulos tottelevaisia muttereita kaupallisen koneiston käyttövoimaksi. Aikamoisia arvovalintoja. Poliitikot ja virkamiehethän niitä arvovalintoja luo. Ovat varmasti kanssakäymisissä monien eri maiden vastaavanlaisten päättäjien kanssa, saavat vaikutteita. Ja kaikkia heitä ruoskii talouselämän päätäjät, tai pikemminkin houkuttelevat vaikkapa tuottoisan osakesalkun porkkanalla. Sitä kutsutaan korruptioksi ja lahjonnaksi. Lahjonta ja korruptio ovat erittäin, erittäin, erittäin yleisiä kaikissa maissa, myös Suomessa. Olen sen jopa ihan omin silmin ja korvin, kärpäsenä katossa voinut todentaa monet kerrat.
Onneksi maailmassa on paljon kaikenlaista tietoa, ja me voidaan sitä vapaasti etsiä, löytää, lukea, kuunnella, katsoa, pohtia, kirjoittaa ja puhua, kukin aistiemme ja toimintamieltymystemme mukaan. Maailmankuvamme rakentuu lapsuudessa palasista, jotka meille annetaan. Olemme siinä vaiheessa aika puolustuskyvyttömiä ja suojattomia, imemme itseemme kaiken tiedon, ja uskomme kaiken mitä meille kerrotaan. Ajattelun itsenäistyessä valitsemme itse, mistä palasista rakennamme lauttamme: mitä heitämme menemään ja mitä poimimme tilalle vai poimimmeko tilalle yhtään mitään. Ehkäpä joidenkin ihmisten ajattelu ei koskaan itsenäisty. Matti mainitsi Matrixin: ehkäpä monet tietoisesti valitsevat sen pillerin, jonka avulla voi vaan jatkaa nukkumista. Tieto saattaa joskus lisätä tuskaa.
Sitten taas voi olla niin, että (materiaalinen) maailma on harhaa, jolloin unennäön voi käsittää materian harhassa uinumiseksi. Siinäpä sitä projektia: yrittää tajuta olemassaolo ilman ajan ja paikan käsitteitä. Ehkäpä me ollaan siinä tietoisuudessa vauvana, ennen kuin meidät niin sanotusti sosiaalistetaan.