Enkö kuulu minnekään? - 2

Tulee tuota mietittyä monesti... Sellainen olo etten kuulu mihinkään, eikä minua haluta mihinkään.. Porukoilla huomioidaan vasta, kun sitä vaivalla hakee eikä kaveritkaan yhteyttä pidä. Koulussa kukaan ei tule hakemaan minua pois nurkasta murehtimasta.. Muutan pois tästä kurjuudesta hakeakseni uutta elämää, mutta pelko on kummiskin, että jatkuuko tämä sama ja jäänkö vain entistä yksinäisemmäksi..

Löydänkö paikkaani koskaan muitten ihmisten keskeltä? Olo on kuin en kuuluisi olla edes ihminen, ehkä jokin vaeltava eläinlaji joka on aina yksin.

Minusta sinun jutussa oli niin paljon perää, että se hieman avasi silmiäni! Ja varsinkin juurikin tuo ensimmäinen teksti. Olen sitä mieltä, että nuo kaikki vaikuttaa, minul kohdallani ainakin. On vähän kaikkea, jotakin enemmän. Itse menen monesti juttelemaan joillekkin, kun nauttisin ihmisten seurasta, mutta minua kohtaan ei olla niin vastaan ottavaisia. Olen kyllä usein se "outo lammas" porukassa, oman tieni kulkija joita monet sanovat oudoksi..

Muistan viime opiskelu ajaltani, kun olin se ainoa yksinäinen koko luokassa joka puhui kaikille mutta kukaan ei tullut minulle juttelemaan. Pyysin sitten yhdesltä luokkalaiselta, että saisinko mennä heidän kanssaan syömään, kun yksin on niin surkeaa mennä. Tämä vastasi kyllä myönteisesti mutta kummiskin... Kun piti sitten mennä syömään ja pakkilin koulutarpeet siitä pöydältä pois, olivat kaikki jo kadonneet... Kukaan ei jäänyt odottamaan, ei edes kysymään olenko tulossa vai en. Se ole hyvin hämmentävää ja jotenkin mieltä sortavaa. : /

Minäkin olen semmoinen koditon kummajainen jota katsotaan vähän kieroon. Ihmisistä en kauheasti tykkää mutta onneksi täällä pallolla asuu paljon myös muita eläimiä. Suosittelen yksinäisille hakeutumista vaikka koirien seuraan. Ainoa miinuspuoli on se että koiraa ei yleensä saa ottaa mukaan ruokalaan. ( )

Voi ei, tiedän myös kuinka lannistavaa se on, kun yrittää jutella muille ja olla kaveri, mutta muut eivät vain yksinkertaisesti vaikuta haluavan olla kaveri. Olen itsekin ollut syntymästäni asti jotenkin erilainen, ja sen jälkeen kun minua alettiin kiusaamaan kouluissa, kasvoin lisäksi vielä jotenkin henkisesti kieroon. Se on valitettava tosiasia, että on ihmisiä, jotka vierastavat itselleen outoja asioita, mutta myös ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta erilaisesta. Lisäksi meillä on muutenkin täällä sellainen "ei hitsi kuka toi on, miks se puhuu mulle?"-kulttuuri. Monet ihmiset tarvitsevat tosi paljon aikaa tullakseen jonkun kanssa kavereiksi. Ylä-asteella minun kaveripiiriini tuli erään kaverini kautta uusi henkilö. Kesti melkein kaksi vuotta, että pystyimme puhumaan ja vitsailemaan toisillemme avoimesti (siis tämän 'uuden henkilön' kanssa).

Ylä-asteella tutustuin myös erääseen tyttöön, joka vaikutti ihan mukavalta ja hän oli erittäin avoin ja tuttavallinen. Hän oli myös niin persoonallinen, että ajattelin olevani jopa kiinnostunut hänestä kaverina. Kuitenkin huomasin, että tällä tytöllä oli tapana puhua päälle ja olla kuuntelematta mitä muut hänelle sanoivat ja ilmeisesti sen takia hän joutui syrjityksi. Voi ei, se oli niiiiin surullinen juttu...

Ihmiset ovat tosiaan niin vaikeita ja monimutkaisia, että eläimet tuntuvat niin mukavalta ja aidolta seuralta. Itselläni on seurana kolme koiraa ja yksi kissa, ja viihdyn heidän kanssaan kyllä paljon.

Niin, oon siis täysin samaa mieltä tuosta, että se yksinäisen viisaus ja itsenäisyys on samalla hienoa, mutta samalla sitä kantaa lastinaan kaikkea sitä yksinäisyyttä ja p***kaa, jota on saanut kokea eikä oikein tiedä, miten tulisi pois jostain yksinäisestä lokerostaan. Useinhan sitä ei tosiaan juuri edes kaipaa kaiken jakamista tai huomion keskipisteenä oloa, mutta onhan se fakta, että jokainen meistä haluaisin kuitenkin joskus tulla positiivisesti huomatuksi ja jollain tavalla arvostetuksi.

Sitten mun kaveritkin vielä kertoo, mitä ne on kuullu musta puhuttavan. Olen kuulemma "outo ja ärsyttävä". Sitten kohautan vain olkiani ja sanon: "No... Kai minä vähän olenkin vähän outo ja ärsyttävä" ja yritän antaa asian vain olla..

Sellainen asia ei ole todellakaan sen arvoinen asia, että siitä pitäisi nostaa sen enempää huomiota. Antaa perkl olla vaan.