Käytännössä on mahdotonta, että ihmisyksilö voisi jonkinlaisella harjoittelulla opetella olemaan loukkaantumatta. Eihän ihmisellä, kuten ei millään muullakaan eläinlajilla, ole mitään sellaista ominaisuutta, jolla ei olisi ollut merkitystä lajin säilymisen kannalta. Tunteet ovat sellaisia ominaisuuksia, ja loukkaantuminen on tunne muiden joukossa.
Olen myös sitä mieltä, että näin ollen tunteita ei edes kannata kieltää tai yrittää tukahduttaa. Yksilö voi toki vakuuttaa itselleen, ettei ole loukkaantunut, mutta sehän ei tarkoita, etteikö hänellä olisi loukatuksi tulemisen tunteita.
Ensin yksilöllä on jokin kehotuntemus, ja tunteet ovat niille antamamme tulkinta. Kaikilla nisäkäillä tunteisiin vaikuttavat aivojen osat, kuten mantelitumake, ovat hyvin kehittyneet. Ihmisellä kuitenkin aivojen otsalohko, jossa tapahtuu omien tunnetilojen ja tekojen tietoinen säätely, on muita eläimiä kehittyneempi. Eli vaikka ihminen tuntee samalla tavalla kuin kaikki eläimet, me voimme säädellä sitä, miten ilmaisemme tunteemme. Se siis mahdollistaa joustavuuden siinä reaktiossa, jonka yksilö välittää toiselle vaihtuvissa tilanteissa. Meillä on siis mahdollisuus valita, mikä käytös olisi paras missäkin tilanteessa, koska ymmärrämme syy-seuraussuhteita. Jos joku esimerkiksi loukkaa sinua, voi olla parasta vain poistua tilanteesta, mutta joskus vetäytyminen voi aiheuttaa vain vieläkin pahemman reaktion. Jos esimerkiksi töissä esimies loukkaa sinua, voi olla järkevämpää olla näyttämättä loukkaantuneisuutta, mutta sehän ei merkitse sitä, ettetkö olisi loukkaantunut.
Toki voi käydä niinkin - ja usein käykin -, että joku loukkaantuu tavallaan aiheettomasti, jos hän esimerkiksi tulkitsee toisen ihmisen sanoman väärin. Mutta sekään ei muuta sitä tosiasiaa, että loukkaantumisen tunne on aito ja tosi.
