Muiden mielipiteet - 1

^ kyllähän tuo jotenkin aika tutulta näyttää. Ikävintä on se, kun ihmiset, joita on pitänyt ystävinään tai joiden kanssa viettää eniten aikaa, ilmaisevat jotain halveksivaa tai alentavaa, mikä vie pohjan molemminpuoliselta tasa-arvoiselta kunnioitukselta. Usein se menee niinkin, että kun yksi ei selvästi kunnioita toista, toinenkaan ei kunnioita sitä ensimmäistä ja sitten ollaan yhdessä melkein juuri siksi, että saadaan tuntea ylemmyydentunnetta toista kohtaan. Ei mitään järkeä.

Kokonaan toinen asia on se, mitä vieraat ja tuntemattomat "näyttävät" tai "tuntuvat" ajattelevan minusta tai sinusta, siitä ei kannata välittää. Oikeasti näes ne vieraat ja tuntemattomat eivät ajattele meitä juuri ollenkaan....

Minun tekojani voi arvostella, koska ne ovat asioita, joihin voin vaikuttaa.

Vaikeampi on hyväksyä sitä, jos minua ei arvostella tekojeni mukaan, vaan sen mukaan, mitä minä olen. Ominaisuuksiaan kun ei voi muuttaa.

Tämä on tietenkin ongelmallista, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Jotkut ovat hyvin äkkipikaisia ja saattavat esimerkiksi suuttuessaan sanoa sellaista, jota eivät tosiasiassa tarkoita. Mutta koska minunlaiselleni ihmiselle toisen ihmisen loukkaaminen on täysin mahdotonta, tapaan ottaa myös itseeni kohdistetut loukkaukset totena. Anteeksiantaminen minua loukanneelle ihmiselle ei ole vaikeaa, mutta se ei tarkoita, että silti enää koskaan voisin täysin luottaa häneen. Voisinko enää koskaan olla varma siitä, milloin hän puhuu totta: loukatessaan minua vaiko sanoessaan, ettei tarkoittanut sitä?

Mulla on just uusien ihmisten kanssa se, että oletan jokaisen olevan hyvä ihminen. En nää heti ihmisten läpi, tästä onkin seurannut paljon sitä, että mua on käytetty hyväksi.. Nyt onneksi alan pikkuhiljaa oppimaan mihin kannattaa vetää rajat uusien tuttavuuksien kanssa.

Kyllä muiden mielipiteet tuntuvat - sitä ne tekevät varmasti jokaiselle. Jokainen on varmasti joskus kokenut jonkun mielipiteen traumaattisena, ja ne vanhat traumapisteet siellä muistuttavat olemassaolostaan joka kerta kun tilanne toistuu. Mutta se miten niihin reagoi on ratkaisevaa ja tie itsetunnon parantumiseen. Useimmiten tilanteesta löytyy paikka pienelle pohdiskelulla. Mielipiteen aihetta (esim. persoonasi ydin versus "hiusten rumuus") on tärkeää pohtia, mitä juuri se sinun elämällesi merkitsee? Ja jos koet aiheen merkitseväksi ja itsellesi tärkeäksi, allekirjoitatko sen todenperäisyyden? Allekirjoittavatko muut? Jos allekirjoitat sen että hiuksesi ovat rumat, olisitko onnellisempi jos ne olisivat toisenlaiset? Hiukset nyt ovat vain esimerkki, mutta tuonkaltaista ratkaisukeskeistä ajatusleikkiä käyn läpi usein.

Itselläni on paljon mainstream-asioista kiinnostuneita kavereita jotka kavahtavat hipahtavia ajatuksiani ja hassuja vaatevalintojani, mutta olemme löytäneet sen pisteen jossa asialle pystyy nauramaan. Huumori on muutenkin se psyykkeen rakentavin puolustuskeino. Alussa himmailin pukeutumistani koska en halunnut liikaa katseita, mutta en nykyäänkään pukeudu täysin hipahtavasti - korkeintaan boheemisti. Tätä en laske negatiivisten mielipiteiden peloksi vaan siksi että omaa identiteettiä ei hae enää niin paljoa pukeutumisella kuin nuoruusvosina. Ja negatiivisia mielipiteitä enemmän oikeastaan pelkään omaa reagointiani positiivisiin mielipiteisiin, eli toisinaan saan itseni kiinni keikaroinnista jos minua ihaillaan. Tulee syntisen narsistinen olo egon pönkittymisestä. 

Tuo on miusta aika erikoinen uskomus, joka kannattaa vaihtaa. Kyllä itseään voi muuttaa. Tärkeintä lienee oma tahto, sitten niitä keinojakin alkaa löytyä.

Tarkoitattekohan Brooksin kanssa vähän eri asioita? Sellaisille seikoille kuin vaikkapa ihonväri tai ikä yms ei kyllä hirveästi voi kukaan eikä tarvitsekaan voida. Eikä sellaisillekaan seikoille kuin vaikkapa ruma nenä tai lyhyenläntä olemus (jollei lähde leikkauslinjalle). Oletan, että tarkoitit Hariel jotain henkisiä ominaisuuksia. Niissä on mielestäni asioita, joita ihminen voi itsessään muuttaa ja työstää, mutta myös asioita jotka ovat pysyviä. Syntyjään poikkeuksellisen arka voi vähitellen kasvaa normaalihkoksi ja joskus vaikka esiintyjäksi asti ja vähän liian aggressiivisella temperamentilla varustettu voi opetella toimimaan rauhallisemmin ja harkitsemaan ennenkuin sattuu mitään. Sellainen ei välttämättä ole helppoa ja voi vaatia paljon töitä, mutta on mahdollista. Mutta esimerkiksi huonon matikkapään omaavasta ihmisestä ei tule matemaattis-loogisen ajattelun neroa vaikka kuinka paiskisi hommia. Umpihomosta tuskin tulee heteroa vaikka kuinka koetettaisiin, vaikka kyllähän niitä koetetaan voimakkaan uskonnollisissa piireissä eheyttää.
Sitten on seikkoja, joista en osaa sanoa varmuudella onko muuttaminen mahdollista, mutta luulen, että ei. Esim vaikka tapa jolla joku kokee maailman/tunteet/jne. Voi opetella suhtautumaan eri tavalla, mutta se on kai enemmänkin toimintaa, ei kokemista?

Oletan, että tarkoitit Hariel jotain henkisiä ominaisuuksia. Niissä on mielestäni asioita, joita ihminen voi itsessään muuttaa ja työstää, mutta myös asioita jotka ovat pysyviä. Syntyjään poikkeuksellisen arka voi vähitellen kasvaa normaalihkoksi ja joskus vaikka esiintyjäksi asti ja vähän liian aggressiivisella temperamentilla varustettu voi opetella toimimaan rauhallisemmin ja harkitsemaan ennenkuin sattuu mitään. Sellainen ei välttämättä ole helppoa ja voi vaatia paljon töitä, mutta on mahdollista.

muistutan vielä, että sellaiset ominaisuudet, jotka nyky-yhteiskunnassa koetaan huonoiksi, eivät ole mitenkään absoluuttisesti huonoja, vaan niillä on oma arvonsa ja niissä asioissa ei tarvitse välttämättä tulla mitenkään "paremmaksi". Voi myös toivoa, ja tehdä omalla esimerkillään jotain sen eteen, ettei niitä ominaisuuksia enää katsota kieroon tai arvioida tyyliin "onpa tuo huono ihminen, kun on niin arka pikku rassukka". Aggressiivisuus nyt ei ole hyväksi ihmiselle eikä ihmisyydelle....mutta varmaan ymmärrät, mitä tässä ajan takaa? 

Yksi pohtimisen aihe on tietysti myös omat mielipiteet muista ihmisistä. Jaksatteko te huokua aina joka solullanne rakkautta ja universaalia hyväksyntää, vai huomaatteko koskaan luovanne ennakkoluuloja tai negatiivisia latauksia kohtaamistanne ihmisistä? Mä huomaan aavistusta näistä ajatuksista pelottavan usein vaikka olenkin kokonaisvaltaisella ajattelutapani muuttamisella saanut kitkettyä suurimman piikkisyyden itsestäni. En siis todellakaan tuomitse erilaisuutta mutta joidenkin ihmisten käytös saattaa toisinaan olla niin absurdia että siitä vaikeneminen on vaikeaa. Tai palautteen pitäminen neutraalina tai rakentavana on vaikeaa.