Minä olen jostain lukioikäisesti asti toivonut, että voisin olla minä ilman mitään ulkoista olemusta, koska näytän mielestäni aina vääränlaiselta. Näyttääkseni siltä, mitä tunnen olevani, minun pitäisi panostaa ulkonäkööni kiertelemällä kirpputoreja ja nettikauppoja etsimässä juuri minunnäköisiäni vaatteita ja asusteita. Toisaalta
minuun kuuluu se, etten stressaa ulkonäöstä, vaan pukeudun niihin vaatteisiin, jotka kaapista löytyvät. Joskus tietenkin ostan uusia, mutta silloin lähden varta vasten shoppailemaan oikeisiin kauppoihin (= ei kirpputoreille), joissa mahdollisesti kiinnostavista vaatteista löytyy aina oikea koko ja väri helposti ja nopeasti. Tietty käytetytkin vaatteet kelpaavat, jos ne pomppaavat silmilleni, harvoin vain jaksan panostaa etsimiseen.
Suhteeni itseni koristelemiseen on siis melko olematon. Käytän tosi harvoin koruja ja jos käytän, niin yleensä pidän samaa kaulakorua ja sormuksia kuukausikaupalla (sormukset pitää tosin ottaa yöksi pois, koska pelkään niiden tippuvan ja katoavan). Muita asusteita en oikeastaan edes käytä. Hatun, pipon tai huivin tarkoitus on enemmänkin suojata auringolta tai kylmyydeltä kuin toimia koristeena.
En värjää hiuksiani, meikkaa tai lakkaa kynsiäni. Ajattelen tämän asian niin, että jos ja kun joskus saavutan unelmavartaloni, enkä silti ole tyytyväinen ulkonäkööni (mitä useimmiten olen jo nyt), sitten voin alkaa meikata ja laittaa hiuksia. Niin todellakin, minä en yleensä edes tee mitään muuta hiuksilleni kuin harjaan ja laitan jakauksen ojennukseen. Siihen on kaksi syytä: ensimmäinen on, etten osaa tehdä mitään kampauksia ja toinen on, ettei minua huvita, koska näytän mielestäni ihan siedettävältä näinkin.
Toivoisin, että uudet ja vanhat tuttavat näkisivät minun persoonani ja luonteeni ulkoisen olemuksen sijaan. En tiedä, miltä minun kuuluisi näyttää, joten en halua ottaa sitä riskiä, että antaisin vääränlaisen ennakkovaikutelman ja joku sen perusteella päättäisi minun olevan jonkinlainen. Hyvä esimerkki tästä on, että pidin viikko sitten farkkuja ensimmäistä kertaa pariin vuoteen ja yksi ystävä sanoi heti, että pillifarkut vähän rikkovat hänen mielikuvaansa minusta tanssimassa nurmikolla kesämekossa paljain varpain. Oli tietenkin ilahduttavaa kuulla, että hän näkee minut sellaisena, koska siinä asussa ja tilanteessa olen mielestäni eniten minä, mutta kuitenkin samalla oli surullista todeta, että hän oli liittänyt pillifarkkuihin tiettyjä piirteitä, joita niiden käyttäjillä on tai ei ole.
Voisin puhua tästä aiheesta loputtomiin, mutta en ehkä osaa muodostaa ajatuksiani kyllin ymmärrettäviksi lauseiksi
