On jollakin tavalla lohdullista, että tämä ketju on saanut otsakkeekseen sanan 'toivo', koska sitä kaikki ihmiset kuitenkin loppujen lopuksi kaipaavat.
Uutisia seuraamalla maailman tilasta voi saada kovinkin pessimistisen kuvan, koska tiedotusvälineet tarttuvat yleensä poikkeustilanteisiin, kuten sotiin, katastrofeihin, onnettomuuksiin, rikoksiin ja lämpöennätyksiin. Mutta ne ovat tosiaankin poikkeuksia tavallisesta, normaalista elämänmenosta. Mutta eivät tiedotusvälineet tietenkään ole pääsyy monien ihmisten nykyään tuntemaan pessimismiin ja jopa toivottomuuteen. Oletan suurimman syyn piilevän juuri siinä, että esimerkiksi me suomalaiset elämme nykyään ja olemme eläneet jo pitkään jokseenkin ja ainakin suhteellisesti ottaen rauhallista, turvattua ja hyvinvoipaista elämää.
Delhin köyhät eivät murehdi ilmastonmuutosta, Sudanin nälkäänäkeviä tai sitä, saavatko he joskus koulutustaan vastaavan työpaikan. Heille jokainen päivä on olemassaolon kamppailua. Vielä sata vuotta sitten Suomen maaseudulla tilaton väestö raatoi kukonlaulusta aurungonlaskuun ja sai siitä hyvästä katon päänsä päälle ja ruoan. Se oli heidän koko maailmansa.
Joskus tulee mieleen, että koska ihminen on geneettisesti kehittynyt toisenlaiseen elämään kuin me nykyään elämme länsimaissa - maailmaan, jossa on vaaroja, pelkoa, kipua ja taistelua ja jossa stressihormoni toimii tärkeänä osana ihmisen selviytymismekanismeja -, onko ihmiselle tavallaan luontaista käyttäytymistä, että yhä pyrimme stressaamaan itseämme ja etsimään ympäriltämme ja edestämme uhkia ja esteitä sen sijaan, että näkisimme iloa ja mahdollisuuksia. Yleensähän tavataan sanoa, että me näytämme oppivan ja kasvavan ihmisinä nopeimmin vastoinkäymisten ja kolhujen kautta. Jotkut ovat jopa erikoistuneet hakkaamaan päätään kiviseinään yhä uudelleen. He eivät tahdo oppia vaikeuksistaan. He sanovat, että elämä on kovaa ja kohtelee heitä kaltoin. Kuitenkin ihminen voi kehittyä myös ilon kautta, ei vain tuskallisten opetusten pakottamana, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, ettei se ole ihmisten tapa toimia; että vaistot, vietit ja hormoonit vaativat muuta.
Minä haluan antaa toivoa.
Viestejäni lukeneille ei varmaankaan tule yllätyksenä, kun kerron, että minulla on tieteellinen maailmankuva ja näin ollen myös tietelelinen ihmiskäsitys. Nythän joku voi huudahtaa, että eikö minun ihmiskäsitykseni ja käsitykseni maailman tulevaisuudesta pitäisi silloin olla äärimmäisen pessimistinen; sillä eikö luonnontieteellistä ihmiskuvaa on usein moitittu kulttuuripessimismistä ja konservatismista. Jos viha, rasismi ja väkivaltaisuus ovat ihmisluonnossa, eikö ole turhaa yrittääkään parantaa maailmaa?
Mutta jos pysähdymme miettimään, sellaiset pelot ovat päin vastoin epäloogisia. Väkivalta kuuluu ihmisluontoon, mutta niin kuuluvat myös empatia, itsekontrolli ja järki, jotka sopivissa olosuhteissa voivat ylittää aggressiiviset impulssit. Ihmisen ominaisuudet ovat nimen omaan muotoutuneet evoluution pitkässä virrassa suojeleman yksilöä ja sitä kautta myös lajin hengissäsäilymistä.
Nythän on jo osoitettu, että parastaikaa elämme ihmissuvun historian rauhanomaisinta ajanjaksoa. Esivaltiollisissa yhteisöissä peräti 15 % ihmisistä kuoli väkivaltaisesti - myös jäämies Ötzi -, mikä on viisi kertaa enemmän kuin väkivaltaisten kuolemien osuus 1900-luvulla kaikista kuolemista (vaikka mukaan laskettaisiin kaikki suuret katastrofit sodista ja kansanmurhista tarkoituksellisesti aiheutettuihin nälänhätiin.) Viime vuosisadan jälkipuolisko taas oli paljon rauhanomaisempi kuin ensimmäinen puolisko. Tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä sodissa on kuollut paljon vähemmän ihmisiä kuin yhdelläkään viidestä sitä edeltäneestä vuosikymmenestä.
Vaikka monet syyttävät globalisaatiota ja nykyaikaista taloudellista maailmanjärjestystä, ne ovat yksi nykyisen rauhanajan perustavanlaatuisista taustatekijöistä. Lisääntynyt kaupankäynti on korvannut nollasummapeliä muistuttavan taistelun niukoista resursseista yhteistyöllä, jossa molemmat osapuolet voittavat. Uskallan jopa väittää, että EU ja sen edeltäjät on maailman suurin rauhanjärjestö: kun hiili- ja teräsunioni sitoi Saksan ja Ranskan taloudellisin sitein yhteen, maiden ei kannattanut sotia keskenään (ja samaan joukkoon olisi kannattanut liittää Venäjäkin siinä vaiheessa, kun siihen oli mahdollisuus.)
Lisäksi tiedon ja järkiperäisen ajattelun lisääntyminen ja rationaalisuuden soveltaminen ihmisten kanssakäymisessä voi auttaa ihmisiä tunnistamaan väkivallan kierteen tuloksettomuuden. Järkiperäisyys auttaa ihmisiä näkemään väkivallan ennemminkin ratkaisua vaativana ongelmana kuin kilpailuna, joka pitää voittaa.
Lukutaidon, liikkuvuuden ja massamedian mahdollistama kosmopoliittisuus taas on antanut ihmisille mahdollisuuden nähdä maailma erilaisten ihmisten silmin ja laajentaa solidaarisuuden ja myötätunnon tunteiden piiriä vieraisiin etnisiin ryhmiin ja jopa eläimiin.
Meidän aikanamme ei tosiaankaan tule tapahtumaan mitään suurta luonnonmullistusta. Ympäristöongelmat ovat toki suuria, ja yltäkylläisten länsimaiden on vaikea mennä kertomaan kiinalaisille, intialaisille, brasilialaisille ja muille kehittyville ja ympäristöään yhä enenevissä määrin sotkeville kehittyville talouksille, että älkää tavoitelko meidän elintasoamme, vaan pysykää siellä, missä nyt olette. Toisaalta tietoisuus ympäristön tilasta on nykyään suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja myös tahtotila asioiden korjaamiseksi on suurempi kuin milloinkaan. Myös keinot tilanteen pelastamiseksi ovat jo olemassa. Näin ei ollut aikaisemmin.
Ympäristönsuojelijat ja vaihtoehtoihmiset moittivat ihmiskuntaa usein siitä, että se luottaa tekniikkaansa ja tieteeseensä maapallon ongelmien ratkaisussa eli puuttuu seurauksiin sen sijaan, että kävisi käsiksi syihin. Kuitenkin esimerkiksi ravinto- ja energiakysymykset on täysin mahdollista ratkaista huipputeknologian avulla. Keskeiseen rooliin nousee fotoniikka eli valotiede. Aurinkoenergia on ainoa uusiutuvan energian muoto, joka tarjoaa rajattomat mahdollisuudet.
Vapaus, tuo minulle arvoista tärkein, lisääntyy koko ajan. Etenkin länsimaissa vanha yhtenäiskulttuuri on lopullisesti ja peruuttamattomasti kuopattu. Jokaisella yksilöllä on mahdollisuus toteuttaa omia arvojaan ja omaa elämäntapaansa. Nykyään jo yli puolet maapallon maista on demokratioita (muistakaamme, että vielä Suomen itsenäistyessä jopa Euroopassa valtioiden enemmistö ei ollut demokratioita.) Meistä saattaa tuntua, että monissa maissa muutos tapahtuu tuskastuttavan hitaasti, mutta meidän kannattaa muistaa pari historian opetusta: todellinen muutos tapahtuu aina hitaasti ja hidas muutos on aina parempi kuin äkillinen mullistus, kuten vallankumous.
Monet saattavat pelätä ja jotkut jopa toivoakin markkinatalouden ja globaalin talousjärjestelmän romahdusta, mutta sekin pelko - tai toivo - näyttää olevan turha. Kapitalistinen talousjärjestelmä on osoittautunut kovinkin pitkäikäiseksi, sitkeäksi, joustavaksi ja jopa ennakoitavaksi. Teollisuusmaiden talouksiin on kuulunut mielenkiintoinen suhdannedynamiikka. Suhdannesyklit ovat olleet suorastaan hämmästyttävän säännöllisiä. Parin viime vuosikymmenen suhdannesyklit ovat jonkin verran pidentyneet aikaisemmasta. Taantumavaiheet ovat lievempiä ja nousukaudet aikaisempaa pitempiä. Valtaosa taantumista on lieviä tai korkeintaan keskimääräisiä niin syvyydeltään kuin pituudeltaankin. Vaikeiden ja pitkien suhdannetaantumien todennäköisyyttä on pidetty kohtalaisen vähäisenä. Nykyään kovasti suosiotaan kasvattanut ns. itävaltalainen taloustiede jopa katsoo, että lama on tarpeellinen vaihe kestämättömän nousukauden virheiden korjaamiseksi.
Mitä kotimaahamme tulee, Institute for Economics and Peace listasi Suomen tänä vuonna maailman kuudenneksi rauhanomaisimmaksi maaksi. Arviointikriteereissä huomioitiin muun muassa väkivaltarikosten määrä, poliisin ja tuomioistuinten toiminta, aselainsäädäntö, mahdolliset sisäiset konfliktit, väkivaltaiset mielenilmaisut, poliittinen epävakaus, terrorismi, aseiden tuonti ja vienti sekä mahdollinen osallistuminen ulkoisiin konflikteihin ja suhteet naapurimaihin (Suomen edellä olivat Islanti, Tanska, Itävalta, Uusi-Seelanti ja Sveitsi.)
Jokaisen ihmisen oma elämäntilanne on tietenkin yksilöllinen, enkä edes yritä lähteä niitä arvioimaan tai jakelemaan neuvoja. Vaikka kuinka yrittäisin vakuuttaa lajitoverini ihmiskunnan ja koko maapallon valoisammasta tulevaisuudesta, tiedän hyvin, että yhtä hyvin minun itseni kuin kenen tahansa muunkin eteen voi tulla hyvinkin raskaita kokemuksia. Tähän ikään mennessä niitä on riittänytkin. Siitä huolimatta katson mieluummin rohkeasti eteenpäin kuin pelokkaasti taaksepäin.
