Tulkintoja - 1

Joo astrologiaa harjoitan sillon kun haluan jotain tulevasta tietää.

Aiemmin käytin taroteja, mutta asiat kävi aika tylsiksi kun sai ns. valmiit vastaukset aina, luovuin niistä. Astrologia antaa sopivasti kehykset omalle toiminnalle, tietää koska kannattaa mihinkin ryhtyä ja koska ei. Okei, mulla on sellanen vaihe menossa nyt astrologian mukaan että ei kannattais tosiaankaan aloittaa mitään uutta, mutta mun on pakko.

Välillä nostan yhden enkelikortin vastauksena kysymykseeni, kyllä niistä hyviä neuvoja saa että miten kannattaa energiansa käyttää.

Itse muutin tilasin myös sellaisen ns. oikean astrologisen kartan joskus itselleni. Ajatuksia herättäviä juttuja siinäkin oli. Astrologia sinällään ei kiinnosta minua ollenkaan, en ymmärrä sitä enkä välitä oppiakaan. Hienoja filosofisia ja psykologisia pohdintoja sai aikaan, ja varmaan saisi vieläkin jos lukisin tulkinnan uudelleen.

Aurakuvassakin mielenkiinnosta olen käynyt. Itse kuvaamista ja kuvaa kohtaan olen suhteellisen skeptinen. En sulata kaikkea vaikka huuhaa olenkin. Tulkinta, jonka kuvan ottanut ihminen kertoi, tuli kuitenkin ihan muualta kuin sen kuvan pohjalta. Ehkä siinä tapauksessa tämä nainen käytti työkalunaan sitä kuvaa siinä kuin markkinaennustaja vaikka käden viivoja.

Aurojen suhteen on sellainen kummallinen juttu, että ystävättäreni ihan oikeasti näkee auran, minä en oikeasti ikinä, ja silti väitämme aina kohdehenkilön auraa samanväriseksi. Ensin niin tapahtui minun aurani kohdalla, sitten ystävättäreni parhaan ystävän ja sitten puolestaan tämän viimemainitun poikaystävän kanssa. Oman aurani minä sanoin ensin ääneen ja muissa tapauksissa ystävättäreni sanoi ensin ääneen, toinen saattoi vain todeta myöntäen että sellainenhan se on. Usein kuvittelen sen mielessäni hieman sävyltään poikkeavaksi siitä, miten ystävätär sen näkee, mutta poikkeamat ovat hyvin pieniä. En oikein tunnista sitä prosessia, jonka kautta auran värin päättelen, mutta näköaistimusta siihen ei synny.

Mä olen kiinnostunut kyllä astrologiasta, kanavoinnista ja muusta paranormaalista. En kyllä tiedä uskonko siihen, mutta kiinnostava aihe. Olisi itse kyllä hieno joskus kokeilla jotain.

Itse on tullut jo kolmisen vuotta käytettyä keiju- ja maaoraakkeleita, todella toimivia intuitiotyökaluja! Kahdella pakalla rinnakkain saa aika hyviä pohdintoja aikaiseksi. Olen myös tulkinnut näillä toisille - myös etänä onnistuu, jos kiinnostaa, tietenkin veloituksetta

Itse uskon, että kortit ovat oiva keino tiedostaa joitakin huomiota kaipaavia kohtia omissa ajatuksissa tai elämässä, ne tavallaan nostavat ajatuksen pöydälle, tarkasteltavaksi ja pohdittavaksi. Tiedostamattomat solmut lähtevät aukeamaan hiljalleen ja tulkinnat alkavat olla itsestäänselviä juttuja, mitä paremmin omat pakkansa oppii tuntemaan. Oraakkelitulkinnoissa koen, että tietoa ei niinkään tuoda mistään ulkopuolelta, vaan kysymykset ja vastaukset löytyvät jokaisen sisältä. Tavallaan väärää kysymystä tai väärää tulkintaa ei näin ollen ole olemassakaan. Joskus tähän tiedostusprosessiin tosin tarvitaan vähän hienovaraista apua...

Tarot-tulkinnatkin kiinnostavat, mutta vaikka kaunis inkkaripakka löytyykin, en ole toistaiseksi ehtinyt tarkemmin perehtyä aiheeseen. Ehkäpä siitä uusi projekti kesälle

Kokemuksia reiki- ja energiahoidoista, regressioterapiasta? Kiinnostavia juttuja, mutten ole vielä rohjennut ihan niin pitkälle...

Regressioterapiasta olen kuullut ainoastaan yhden kaverin kokemuksen pohjalta, ja se taas vaikutti melko hurjalta...

Tiivistän parhaillaan kirjaa minästä ja persoonallisuuden kehittymisestä. Hauska ajatella, että asiat eivät olisikaan aivan näin 'yksinkertaisia'. Edellisten elämien kokemukset voisivat toisaalta kyllä selittää ihmisten erilaisia synnynnäisiä temperamentteja aika mainiosti

Kokemuksia reiki- ja energiahoidoista, regressioterapiasta? Kiinnostavia juttuja, mutten ole vielä rohjennut ihan niin pitkälle...

Reikihoidot varsin tuttuja kun reikiä opetan, tästä kirjoittanutkin ketjuun jos toiseenkin.
Olen tutustunut regressioon menetelmänä sekä omakohtaisten kokemusten kautta, mutta myös regressoijan roolissa. Tähän olen koulutuksen käynyt. Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen, varsinkin jos lähtökohtana pitää sitä, että mitä tahansa ihminen tuottaakaan kun on regressiotilassa voi olla peräisin joko todellisesta menneestä elämästä tai sitten ei. Eli jos antaa itselleen luvan vain seurata tarinaa pohtimatta mikä sen alkuperä on, voi itse tarinasta ja tapahtumista ammentaa hurjasti ymmärrystä itselleen ja itsestään.
Täytyy sanoa että yhtään kuningasta tai kuningatarta, suurta sotalordia tai herttuatarta en ole omissa tai muiden regressioissa kohdannut. Ennemmin talonpoikia ja yksinhuoltajien tyttäriä. Joku ehkä miettii että olisi hienoa löytää joku suuruus mahdollisesta omasta menneisyydestään, mutta tunnetasolla kaikki tarinat kertovat jotakin löytäjälleen (tai muistajalleen).

Itse olen pohtinut sellaista, että menneiden tarinoiden muistaminen / löytäminen tavallaan vapauttaa ihmisen sellaisista kokemuksista, mitä tuossa regressioelämässä on tapahtunut. Näin, jos ihan tunnetasolla elää sen tarinan ja ne tuntemukset. Erilaiset katkeruudet, selittämättömät pahat olot, tilanteet on mahdollista neutralisoida kohtaamalla ne regressiossa, yllättävänkin tarinan muodossa. Minusta on ihan sama uskooko ihminen menneeseen elämään vai ei. Regressiolla voi kuitenkin ehkä vain siinä tapauksessa olla mitenkään terapeuttinen vaikutus jos ihminen antaa itselleen siihen luvan. Kokemuksista vapautuminen voi olla sitäkin, että asia jota ei ole koskaan tässä elämässä kokenut (esimerkiksi riippuvuus) tulee regressiossa esiin. Tuossa asiayhteydessä käsiteltynä ihminen voi saada mielen tasolla melko konkreettisenkin kokemuksen riippuvuudesta, sen syy-seuraussuhteesta, ja siitä kumpuavista erilaisista tuntemuksista. Regression jälkeen ihmisellä on se kokemus, eikä hänen tarvitse hankkia sitä varta vasten enää kokemalla riippuvuutta ja sen seurannaisvaikutuksia. En tiedä kuulostaako monimutkaiselta mutta minusta tuossa on tietty logiikka, riippumatta uskooko vai ei.
Itse olen sen verran päräyttäviä juttuja löytänyt/muistanut/mitä vain, että näen luonnolliseksi uskoa elämän kiertokulkuun, vaikka en sitä pysty mitenkään mahdolliseksi osoittamaankaan.