Oh, kiitos avaamisestasi Johnny. Olen itse hyvin samanlaisilla linjoilla. Olen puhunut ja kummastellut jo pitkään värinää jota näen nykyään jokapuolella monelle ihmiselle, mutta kukaan heistä ei ole kokenut näkevänsä samaa.. Mutta siinä sitä on. Maassa, kasveissa, taivaassa, iholla. Hmm.
Kun puhut matkasta kohti valaistumista, egosta irrottautumista, uskon että jokaisella se tie on hyvin yksilöllinen. Mietin kuitenkin kantaasi siihen, että tuleeko asitinautinnoista yms. irrottautua? Sanoit kuitenkin että erakoituminen ei ole, ainakaan sinulle, ratkaisu. Siinä tilanteessahan pyritään ainakin sosiaaliset ärsykkeet minimoida, mahdollisesti muutkin. Auttaako tällainen luopuminen todella.. Aistikokeumuksethan tuovat elämään ns. mausteita. Jos ei elä niiden varassa tai niitä varten, mitä niistä luopuminen voisi antaa? Erään Krishna-liikkeen oppilaan kanssa keskustelin aiheesta kerran ja hän ilmaisi että se on hyvin keskeinen osa tiellä. Esim. Selibaatti vapauttaisi energiaa, jota voisi käyttää "korkeampiin asioihin".
Uskon että jokainen voi kasvaa henkisesti, mutta jos ottaa sen elämänsä päämääräksi, se on hyvin itsekäs tavoite. Minusta olisikin hienoa että oman kasvunsa ohella, levittäisi sitä tyyneyttä, tietoisuutta ja rakkautta ympärilleen, että muutkin ihmiset voisivat saada mahdollisuuden heräämiselle. Ja hei, tämähän olisi ystävällistä siinäkin mielessä, että jos tietoisuutemme todella on yhteinen.
Olen lähiakoina miettinyt juuri paljon aihetta kollektiivinen tietoisuus. Esitin aikaisemmin, mikä ehkä ymmärrettiin väärin, että tietoisuus voi nousta. Aivot on kehittynyt aikojen alusta ja vieläkin, ja nyt meillä on kyky ihmetellä suuria kysymyksiä, muttei ymmärrystä ymmärtää miksi me niitä edes mietimme tai mistä moiset ajatukset ovat edes tulleet.. (Äh. Olen pureskellut tätä aihetta niin kauan, että en jaksaisi siitä sen enempää..) mutta, auttaako yksilöiden ponnistelut tietoisuutensa nostamiseksi jotenkin tätä kollektiivista tasoa?
(Jos joku muuten osaisi suositella kollektiivista tietoisuutta käsittelevää kirjallisuutta, olisin kiitollinen)
Ja hei, uskot siis että ihminen aina uudelleensyntyy, kunnes irtautuu.. mikä tarkoitus sillä on? Hyödyttääkö se vain niitä yksittäisiä ihmisiä, vai jollaintapaa tätä kollektiivista tietoisuutta?
Tuntuu kyllä että kun miettii näitä asioita päivittäin paljon, väsyy. Saanko lopulta edes mitään vastauksia. Onko tästä mitään hyötyä. Ja entä jos olemme todella lopulta menossa kohti ihmiskunnan loppua, pysäyttämättömästi, mikä suhde sillä on henkiseen kehitykseen - onko se sittenkin turhaa? Vai onko se aikaraja..
(Anteeksi viestin mahdollinen sekavuus)
