En haluaisi olla katkera siitä että laitan rakastamani ihmisen toiveet etusijalle ja yritän vain sysätä oman pahan oloni jonnekin piiloon.. ja se pieni mielihyvä siitä että hän on tyytyväinen ei riitä paikkaamaan sitä tyhjyyden tunnetta joka jostain kumman syystä ei ota laantuakseen.. Olen harkinnut mieleni rauhoittamiseksi mahdollisesti meditaatioharjoituksia tai jotakin muuta vastaavaa josko se yhtään edesauttaisi selviämään tämän toivottavasti väliaikaisen kauden ohi..
Sinun ja muiden onnellisuus eivät ole toisistaan erillisiä. Miten vaikutat kavereihisi, ystäviisi, perheenjäsenesi ja tuttuihisi? Heihin sinun onnellisuutesi tai onnettomuutesi vaikuttaa takuulla. Sinä vaikutat kaikkiin ihmisiin joiden kanssa olet tekemisissä, ja heidän kautta myös laajemmalle. Oma mielentilasi vaikuttaa niin moneen ihmiseen, ettei ole järkevää itsesi tai kenenkään muun kannalta laittaa toisen onnellisuutta missään tilassa omasi edelle. Vain sinä voit vastata ja olla vastuussa omasta onnellisuudesta, samoin kuin jokainen ihminen itse. Kukaan ei voi tehdä toista onnelliseksi. Ihminen tekee sen itse. Ja suosittelen meditaatiota!
En tietenkään voi vaatia miestäni repimään juuriaan täältä , mutta itse en tiedä haluanko kasvattaa omiani tänne ainakin epäilen sitä suuresti...
Mutta miehesi voi vaatia sinut pysymään siellä missä olette?
Oikeastaan olen melko yksin asian kanssa, koska tiedän että sitä on turha ottaa miehen kanssa puheeksi koska se ei kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin päänsilittelyyn ja "voi voi kulta".. Oikeastaan tuntuu kuin tällä hetkellä olisin yksin omassa kuplassani jonne hänkään ei pääse tai edes yritä päästä. Yritän selvitä päivistä pitämällä itseni keskittymässä milloin kirjoihin ja milloin maalaamiseen mutta eipä näitä tuntemuksia minnekään pääse karkuun.
Mielestäni parisuhteen yhteen kaikista perustavanlaatuisimpaan kulmakiviin liittyy se, että kaikki asiat, myös vaikeat, pystyy jakamaan ja ratkaisemaan.
Olen kyllä huomannut olevani oman elämäni sivusta katsoja ja olenkin miettinyt kuinka päästä siitä roolista pois. Minulla on omia mielipiteitä, ajatuksia ja tuntemuksia mutta jonkun kysyessä ihan mitä vaan huomaan vastaavani "en tiedä" tai "ihan sama" sen kummempia edes miettimättä..
Aiemmin totesit, että laitat miehesi onnellisuuden omasi edelle. Ihmettelet, miksi sinusta tuntuu kuin olisit oman elämäsi sivustakatsoja. Lukemani perusteella syy on siinä, ettet elä omaa elämääsi, vaan jonkun toisen.
Aiemmissa kaveri-/ystävyyssuhteissa olen useimmiten ollut tukipilarin ja kuuntelijan asemassa ja omalta osaltaan tämäkin seikka on ehkä lisännyt pelkoani tutustua uusiin ihmisiin koska tälläkin hetkellä tuntuu että niitä omia harmeja ja murheita on jo yhden ihmisen tarpeisiin ja siihen päälle vielä jonkun muun murheet eivät ainakaan helpota tilannetta jos ei vastavuoroisesti pääse purkamaan omia tuntojaan...
Voisiko miettiä myös sitä, mikä sinut tekee onnelliseksi? Oletko miettinyt tätä?
En pystyisi kuitenkaan koskaan jättämään miestäni, hän on maailman ihanin ihminen jollaista ei koskaan tulisi vastaan toista, enkä huolisikaan ketään muuta. Haluaisin että voisin olla onnellinen ja usein yritän kovasti unohtaa omat tuntemukseni ja ajatella kaikkea hyvää mutta valitettavasti sieltä pilvistä se pudotus tuntuu olevan korkein aina välillä.. Tuntuu oikeastaan pahalta tuntea niinkuin tunnen, varsinkin niinä hetkinä kun on huono päivä ja mies kaappaa kainaloon ja kertoo kuinka hän ei mitään muuta toivoisi kuin että olisin onnellinen............ ITKU.. 
Jos itse haluat unohtaa sen miltä sinusta tuntuu, kuka silloin pitää sinusta huolen?
Selvitä ensiksi, mitä itse haluat. Jos jo tiedät mitä haluat, selvitä mikä on sen esteenä, ja ala toimimaan niin, että este väistyy. Älä kuitenkaan pelkää sitä, ettet tiedä mitä seuraa jos teet jotakin. Kukaan ei voi tietää, siihen ei kannata keskittyä. Se mitä voit tehdä, on tutkia nykyistä hetkeä, ja yrittää paremmin ymmärtää mitä todella haluat. Kun alat ymmärtämään mitä todella haluat, ratkaisut ovat helpompia. Sinun ei itse asiassa tehdä ratkaisuja, kun näet selkeästi mikä nykyinen tilanne on. Sinulle ei yksinkertaisesti jää muuta vaihtoehtoa kuin se minkä näet järkeväksi. Ja siihen voit päätyä tutkailemalla nykytilaa. Tarkoittaa myös tunteitasi.
Olen ollut hieman samankaltaisessa tilanteessa, mietin että henkilö on todella ihana ja mukava, ja jos en pysty olemaan hänen kanssaan, en tiedä mitä tapahtuu. Jälkikäteen olen huomannut, että nostin hänet korkeammalle kuin itse olin, josta ei seurannut hyvää millään tavalla. Se sulki minut henkisesti, kun alkaa jännittämään, miellyttääkö toista. Ja kun ei satu miellyttämään, sen ottaa hyvin henkllökohtaisesti, kuin minussa olisi vikaa. En pysty saamaan häntä onnelliseksi, joka ahdistaa. Olen todella onnekas, että hän on kuitenkin minun kanssani, koska ei minun kaltaiseni henkilön kanssa kukaan muu haluaisi olla. Ja luulo siitä, ettei kukaan muu haluaisi olla kanssani, vahvistui siis aina, kun en pystynytkään tekemään tuota toista henkilöä onnelliseksi.
Sitten kaikki loppui ja masennuin. Avain siihen miten tilanne alkoi aukeamaan, oli ymmärtää, että haluan masennuksesta eroon, enkä painia asian kanssa kymmeniä vuosia. Se mitä kirjoitin aiemmin nykytilan ymmärtämisestä, siihen mitä haluaa ja toimimisesta, pätee tähän. Ymmärsin olevani masentunut, ja tajusin haluavani siitä eroon. En halunnut viettää loppuelämääni masentuneena. Tarvitsiko minun ratkaista mitään? Ei. Kun ymmärsin tilanteen tarpeeksi hyvin, aloin toimia sen eteen mitä haluan.
