tervehdys! o/
olen yhdeksäntoistakesäinen ja jossen hippi, niin ainakin hipinmielinen hi(i)ppailija. en pidä luokittelusta.
pidän matalaa majaani espoossa, rumista rumimmassa betonilähiössä - asutan kaksiota avomieheni ja tällä hetkellä myös kahden kissan kanssa. olen punatukkainen rastapää ja kasvissyöjä, vaikka kieltämättä olen viime aikoina lipsunut takaisin kalaan ja äyriäisiin. niistä luopuminen olisi helppoa, mutta vegaania minusta ei saa vakavan juusto-addiktioni tähden. suosin luomutuotteita ja reilua kauppaa. dyykkaisin, jos se lähialueilla olisi mahdollista.
en varsinaisesti harrasta juuri mitään, mutta vapaa-ajallani kiertelen kirppiksiä, valokuvaan, kirjoitan ja chillailen. nautin mm. kauniista maisemista, hyvästä musiikista, letkeistä ilmaistapahtumista ja hyvästä kasvisruoasta, jota kokkimieheni minulle cookkaa kun itsehän en mitään osaa.
mulla on kauhean ristiriitainen suhde materiaan. toisaalta rakastan kauniita vaatteita ja söpöjä esineitä, toisaalta haluaisin jo räpiköidä kuiville tavaramerestä. mikä olisikaan ihanampaa, kuin jos koko omaisuus mahtuisi rinkkaan? suosin kuitenkin kirppareita ja lähetystoreja sekä annan, myyn ja vaihdan käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa kavereille ja tutuille. en mielelläni heitä mitään pois.
haaveilen siitä, että saisin aikaiseksi laittaa yrttejä kasvamaan ja mungpapuja itämään. tilasin jo siemenetkin! toisaalta taas haaveilen paremmasta kameralaitteistosta, taiteellisemmasta, kauniimmasta ja hoikemmasta minästä ja erityisesti siitä, että pääsisin ensi talveksi intiaan synkkää suomen talvea pakoon.
tapaan mielelläni uusia ihmisiä vihreän teen ja keksien merkeissä.