Voi, onpa ihanaa, että tänne on tullut jo näin monta viestiä, olisinpa tullut kurkkaamaan jo aiemmin

Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista ja ajatuksista!
Ittelleni tuli tuossa puoli vuotta sitten joku kummallinen puuska, jonka seurauksena möin tai lahjoitin kaiken tarpeettoman pois. Kyllästyin siihen, miten vaivalloista muuttaminen on, halusin pystyä tekemään sen pelkällä henkilöautolla. Nyt mulla on juurikin patja sänkynä, pari mattoa ja verhot. Loput on astioita, vaatteita ja tekstiilejä sekä muuta pientä tilpehööriä. Ja pari kavereiden tekemää maalausta toki on seinällä!
Mun kaverit ei ole olleet moksiskaan siitä, että täytyy istua lattialla, tyynyllä tai patjalla, mutta sellainen ongelma mulla on ollut, että innostuin pistämään pois myös suurimman osan astioista, joten jos saan useamman kuin yhden vieraan, menee teen juominen vähän hankalaksi, syömisestä puhumattakaan. Ehkä pitäisi turvautua kertakäyttöastioihin sellaisina kertoina, kun vieraita tulee? Tai sitten siihen sormin syömiseen! Enpä olekaan koskaan tullut ajatelleeksi sitä, eihän tässä kohta tarvitse enää haarukoitakaan!

Edelleen tuntuu, että tavaraa voisi karsia. Haaveilen tosiaan siitä päivästä, kun kaikki olennainen mahtuu rinkkaan, ja että kodiksi voisi kutsua mitä paikkaa tahansa. Hobelf sanoi, että nomadius on helppo haave, ja ei kai sitä tarvitsisikaan kuin lähteä. Ja kuitenkin se täysi irrallisuus pelottaa. Matkustin kevään Ausseissa ja Uudessa Seelannissa ja opin, että mistään on turha kantaa huolta, koska kaikki aina järjestyy. Silti huomaan yhä edelleen olevani mukavuudenhaluinen ja haluavani pelata varman päälle. Ehkäpä aika ei siis ihan vielä ole kypsä nomadiudelle, mutta mulla on kutina, että se vartoo tulevaisuudessa.
Yksi toinen pelko on sellainen, että mitä jos minusta ei pidetä. Se on pelko, joka saa ihmisen olemaan tosi kiltti toisille, mutta estää päästämästä ketään lähelle. Kun kielteisiä tunteita ei uskalla näyttää ja tuo muutenkin itsestään esille vain positiiviset asiat, jää lopulta muille etäiseksi, koska ei näytä heille itseään kokonaan. Onko muilla kokemusta tällaisesta pelosta ja siitä irti päästämisestä?
Ja finally, lauriina, koetan kirjoittaa myöhemmin jotain jännää!
