Olit hippi tai hippihenkinen, tervetuloa!

Nyt sitä on ilmassa! Eli aika moni on saanut tarpeekseen Spotifysta, joka ei maksa artisteille juuri nimeksikään ja tyrkyttää tekoälyllä tehtyä musiikkia sinne artistien itse koko osaamisellaan ja sydänverellään luoman musiikin joukkoon. Spotifyn pomo on oma lukunsa, sijoittaa tekoälysotateknologiaan ja muuta shittiä.

Itse olen fyysisten äänilevyjen ihminen, mutta toisaalta myös musiikintekijä, joka tarvitsee julkaisualustoja. Uusi musiikkini on neljässä paikassa, joista kaksi on joka suhteessa ilmaisia eli iso kansainvälinen SoundCloud ja pieni kotimainen Mikseri. Bandcamp toimii muutoin samalta pohjalta, mutta sieltä on mahdollista ladata musiikkia omalle laitteelle ja maksaa siitä. Oma albumini on "ostettu" sähköisessä muodossa tasan kahdesti, joten rahoiksi sillä ei "nimetön" artisti tietenkään lyö.

Se neljäs, eli uusi kotimainen Lingonperry, on sen sijaan käyttäjilleen maksullinen (sellaiseksi halpa) ja tilittää artisteille ainakin periaatteessa rahaa jokaisesta kuuntelusta. Lingonperry on indieperustainen alusta, mainostaa myös sellaisena itseään ja koen sen siksikin kannattavaksi: minustahan nykyinen valtavirtamusiikki on läpeensä kökköä. Ongelmana sillä on tietysti, että indie ei ole tällä hetkellä mikään iso juttu ja siksi siellä on enemmän artisteja kuin kuuntelijoita. Itse olen suurin piirtein sitä mieltä, että täytyisi järjestää jokin seminaari tai symposium aiheesta "miten indiekenttä saadaan breikkaamaan isosti", joten tämä on kaikin puolin ns. minun asiani.

Eräs muusikkotuttavani ilmoitti eilen poistuneensa Spotifysta, ja suositteli toisille sen sijaan Qobuzia ja Tidalia. Eli kyllä näitä alustoja riittää, vaikkei mainitsisikaan muuatta tuubia. Niinhän sosiaalisen median alustojakin olisi... mutta jostain syystä jengi ei ole näissä asioissa ollut mitenkään muutoshakuista. Olisiko nyt? Alkaisiko muutos jälleen kerran musiikista?

Itse olen pikkuisen höpsähtänyt näihin hassuihin "ratkaise itse murhamysteeri" -kirjoihin, jotka ovat juuri nyt jonkinlainen ilmiö. Luen erilaisia kirjoja aika vahvasti vuodenaikojen mukaan, keväällä sekä alku- ja keskikesällä luen haastavampaa kirjallisuutta, kun se jotenkin sopii fiiliksiin, mutta kesän lopuilla ja varsinkin sen kääntyessä syksyksi alan kokea dekkarit hyvinkin miellyttäväksi viihteeksi ja sen kanssa mennään puoli vuotta. Jossain vaiheessa loppukesää luen yleensä aina myös vähintään pari lastenkirjaa

Sakari Kuosmanen ~ Pariisi.

Tästä tulee nyt mieleen, kuinka viime (?) vuonna katsoin Mika Kaurismäen Helsinki Napoli All Night Long -leffan kirjastosta lainatulta DVD:ltä ja siinähän oli englanninkielinen (Berliini-aiheinen?) muunnelma tuosta biisistä, ihan siis Kuosmasen itse laulamana. Ja olin täysin unohtanut, että sellainen kappale oli tehty, melkein se alkuperäinenkin mutta varsinkin tämä muunnelma, jonka senkin ehdin kuulla radiosta joskus silloin vuonna yks ja kaks.

Täällä: The Shadows – Man of Mystery

Sakari Kuosmanen ~ Pariisi.
Varmaan tää biisi tuli korvien väliin, kun juttelin lasteni äidin kanssa valokuvista, joita toivon näkeväni vuosien jälkeen.
Intenreililtä Pariisista ja jostain muualta.
Kiva nähä kun on ollu nuor ja maailma auki.

Pitkästä aikaa tarttu kirja handuun, alotin lukee Waltarin kirjaa, jos on sen kymmenen jotain sepitelmää eri vuosikymmeniltä.
Vähä kestää että pääsee taas lukemisen jujuun, pikku hilla ja viipula kissa hommal mennään.
Waltarista tulee jotenkin kieleen sen sanonto, unessa onni ainoa.
Varsinkin nyt kun meinaa pukkaa masista, mut joo.

The Hives: Hate to say I told ya so.
Iskee jotenkin aina tää biisi ku paarma puolukkametässä.
Olin vuosia sitten Kyläsaaressa kattomassa Green daytä, lämppärinä Joan Jett & Mustasydämet sekä tää The Hives, musta oli paras näistä tää jälkimmäinen.
Ihmettelin, mitä mä ihmettelin kun ne soitti.
Hyvää menoa.

Mitäs tässä, nautiskelin eilisiltana pari lasillista kuunnellen sen varsinaisen hippiajan musaa, ja viime yönä näin unta Astrid Lindgrenin uudesta kirjasta (hän oli siis kaikesta päätellen elossa).

Alko heti herättyä soimaan päässä Juicen Afroditen poika biisi, jota tullut mm. rämpyteltyä herran tuotannosta.
Herkän hieno biisi kyllä on,
samoin kun Tanssimaa zipale.

Cocteau Twins

Nyt on kuuntelussa vuonna 1986 ilmestynyt Victorialand, tämän lisäksi minulla on vuoden 1990 klassikkoteos Heaven or Las Vegas vinyylinä ja myös sitä seurannut Four-Calendar Café on ehtinyt tulla tutuksi. Elizabeth Fraserin kuulaan lauluäänen johdattelemaa musiikkia on nimitelty dream popiksi, ethereal waveksi, ambient popiksi ja miksi milloinkin, paitsi ihan varhaiset cocteaukaksoset ovat jonkinlaista postpunkkia. Mutta tämä myöhempi on kyllä kiehtovaa äänimaailmaa. Kuvittele janan päihin Kate Bush ja Air, niin olet jo lähellä, muttet perillä.

Nazareth: Close enough for Rock 'n' Roll
Hela platta.