Olit hippi tai hippihenkinen, tervetuloa!

Itse luin tuossa joku aika sitten Klaus Ferdinand Hemplfingin The Message From The Horse, mikä oli mielenkiintoinen kuvaus siitä kuinka hän aikoinaan oli erään munkin opissa ja otti selvää (villi)hevosten saloista.

Uudeksi lempikirjaksi taas on muodostunut Virginia Woolfin Flush, tai suomeksi Runoilijan koira.

Itse myös muuttunut tai kasvanut yli tietyistä jutuista tai aiheista, joten siinä mielessä iso osa foorumin sisällöstä ei enää kiinnosta/resonoi, kun täällä on aika paljon sitä että hippeys = uushenkisyys... Ei sillä että henkisyydessä tai hengellisyyssä olisi mitään vikaa mutta itse oon niin kyllästynyt about kaikkeen tässä maailmassa. Paitsi eläimiin ja vapauteen ja rakkauteen ja auringonkukkiin. Mieluummin nautiskelee syyssateista kaikessa hiljaisuudessa ihan yksinkertaisuudessaan.

Mun puolesta tän foorumin vois kyllä jo kuopata... En ainakaan ite jäis kaipaamaan.

Jos miettii niin tää on lähinnä paikka missä voi kirjoitella muttei täällä oikeasti mitään kavereita/ystäviä tai mitään yhteyttä tai vastaavaa sosiaalista kaikua tai jakamisen iloa ikinä saavuta, ite yhdistän koko paikan lähinnä huonoihin elämänjaksoihin ja lisäksi lähinnä ahdistaa edelleen kun ollut joskus myös vähän huono yhteishenki tai siis miten sen nyt kuvailee että "jos ei oo kemiat kohdanneet"/jollain on ollut jotain henk.koht. ongelmaa tms...

Tää on muutenkin sellainen paikka missä ihmiset juttelee lähinnä yksin.

Tähän aiheeseen liittyen oma epäortodoksinen huomioni: nykyään ihmisille luodaan uusia tarpeettomia traumoja jälkikäteen nuijimalla heidän tajuntaansa, että jokin heidän nuoruudessaan kokema kohtelu, jota silloin pidettiin hyväksyttävänä, olikin ihan hirviömäistä. Joillekuille tämä on politiikan tekemistä, jolle uhrataan sopivia ihmiskohtaloita, toiset eli alan ammattilaiset ehkä jopa suoranaisesti laskelmoivat että heillä itsellään riittää niiden kautta työnsarkaa.

En ihan ymmärtänyt tätä... Yksi yleisin vastaava liittyy usein esim. lapsuudessa koettuun väkivaltaan. Ennen se oli hyväksyttävää ja jopa suotavaa, osa kasvatusta, mutta nykyään tiedetään ettei moinen todellakaan tee lapselle hyvää vaan aiheuttaa traumoja. Toki voi olla sitten että on jotain muita juttuja mistä en ole lukenut/kuullut, mutta sen osalta mitä lastenkasvatus on ollut ennen niin onhan se ollut traumatisoivaa monille vaikka osalle se onkin ehkä helpompi kieltää kuin hyväksyä.

Nyt sitä on ilmassa! Eli aika moni on saanut tarpeekseen Spotifysta, joka ei maksa artisteille juuri nimeksikään ja tyrkyttää tekoälyllä tehtyä musiikkia sinne artistien itse koko osaamisellaan ja sydänverellään luoman musiikin joukkoon. Spotifyn pomo on oma lukunsa, sijoittaa tekoälysotateknologiaan ja muuta shittiä.

Itse olen fyysisten äänilevyjen ihminen, mutta toisaalta myös musiikintekijä, joka tarvitsee julkaisualustoja. Uusi musiikkini on neljässä paikassa, joista kaksi on joka suhteessa ilmaisia eli iso kansainvälinen SoundCloud ja pieni kotimainen Mikseri. Bandcamp toimii muutoin samalta pohjalta, mutta sieltä on mahdollista ladata musiikkia omalle laitteelle ja maksaa siitä. Oma albumini on "ostettu" sähköisessä muodossa tasan kahdesti, joten rahoiksi sillä ei "nimetön" artisti tietenkään lyö.

Se neljäs, eli uusi kotimainen Lingonperry, on sen sijaan käyttäjilleen maksullinen (sellaiseksi halpa) ja tilittää artisteille ainakin periaatteessa rahaa jokaisesta kuuntelusta. Lingonperry on indieperustainen alusta, mainostaa myös sellaisena itseään ja koen sen siksikin kannattavaksi: minustahan nykyinen valtavirtamusiikki on läpeensä kökköä. Ongelmana sillä on tietysti, että indie ei ole tällä hetkellä mikään iso juttu ja siksi siellä on enemmän artisteja kuin kuuntelijoita. Itse olen suurin piirtein sitä mieltä, että täytyisi järjestää jokin seminaari tai symposium aiheesta "miten indiekenttä saadaan breikkaamaan isosti", joten tämä on kaikin puolin ns. minun asiani.

Eräs muusikkotuttavani ilmoitti eilen poistuneensa Spotifysta, ja suositteli toisille sen sijaan Qobuzia ja Tidalia. Eli kyllä näitä alustoja riittää, vaikkei mainitsisikaan muuatta tuubia. Niinhän sosiaalisen median alustojakin olisi... mutta jostain syystä jengi ei ole näissä asioissa ollut mitenkään muutoshakuista. Olisiko nyt? Alkaisiko muutos jälleen kerran musiikista?

Itse olen pikkuisen höpsähtänyt näihin hassuihin "ratkaise itse murhamysteeri" -kirjoihin, jotka ovat juuri nyt jonkinlainen ilmiö. Luen erilaisia kirjoja aika vahvasti vuodenaikojen mukaan, keväällä sekä alku- ja keskikesällä luen haastavampaa kirjallisuutta, kun se jotenkin sopii fiiliksiin, mutta kesän lopuilla ja varsinkin sen kääntyessä syksyksi alan kokea dekkarit hyvinkin miellyttäväksi viihteeksi ja sen kanssa mennään puoli vuotta. Jossain vaiheessa loppukesää luen yleensä aina myös vähintään pari lastenkirjaa

Sakari Kuosmanen ~ Pariisi.

Tästä tulee nyt mieleen, kuinka viime (?) vuonna katsoin Mika Kaurismäen Helsinki Napoli All Night Long -leffan kirjastosta lainatulta DVD:ltä ja siinähän oli englanninkielinen (Berliini-aiheinen?) muunnelma tuosta biisistä, ihan siis Kuosmasen itse laulamana. Ja olin täysin unohtanut, että sellainen kappale oli tehty, melkein se alkuperäinenkin mutta varsinkin tämä muunnelma, jonka senkin ehdin kuulla radiosta joskus silloin vuonna yks ja kaks.

Täällä: The Shadows – Man of Mystery

Sakari Kuosmanen ~ Pariisi.
Varmaan tää biisi tuli korvien väliin, kun juttelin lasteni äidin kanssa valokuvista, joita toivon näkeväni vuosien jälkeen.
Intenreililtä Pariisista ja jostain muualta.
Kiva nähä kun on ollu nuor ja maailma auki.

Pitkästä aikaa tarttu kirja handuun, alotin lukee Waltarin kirjaa, jos on sen kymmenen jotain sepitelmää eri vuosikymmeniltä.
Vähä kestää että pääsee taas lukemisen jujuun, pikku hilla ja viipula kissa hommal mennään.
Waltarista tulee jotenkin kieleen sen sanonto, unessa onni ainoa.
Varsinkin nyt kun meinaa pukkaa masista, mut joo.

The Hives: Hate to say I told ya so.
Iskee jotenkin aina tää biisi ku paarma puolukkametässä.
Olin vuosia sitten Kyläsaaressa kattomassa Green daytä, lämppärinä Joan Jett & Mustasydämet sekä tää The Hives, musta oli paras näistä tää jälkimmäinen.
Ihmettelin, mitä mä ihmettelin kun ne soitti.
Hyvää menoa.