Tuli yhtäkkiä mieleen lapsuuden tyttöjen ja poikien värit. On jäänyt traumoja.
Samoin, vaikkakin omassa lapsuudessani niillä oli piirun verran vähemmän väliä kuin nykyään. Itse olen kapinoinut sitä värikoodia vastaan vanhemmalla iällä. Nytkin on naulakossa punainen takki ja keltainen pipo odottamassa sitä, kun lähdetään ulkoilemaan.

Liittyen keskusteluun "kapinallisuudesta" ja "omana itsenään olemisesta": itselläni on jatkuva kokemus siitä, miten minua rohkaistaan olemaan oma itseni ja se kapinallinen puolikin hyväksytään osana jotakin eksentristä omaitseyttä (tai miten sen nyt ilmaisisi). Käytännössä tämä on kuitenkin hymistelyä, sillä olemalla oma kapinallinen itsensä ei pärjää yhtään missään nyky-yhteiskunnassa. Edellä mainitut rohkaisijat eivät oikeasti ymmärrä että
siinä on jotakin pielessä (tai edes ristiriitaista), vaan viittaavat yksilölliseen valintaan: olet oma kapinallinen itsesi ja hyvä niin, mutta toisaalta voisit olla samanlainen kuin muut ja hyväksyä vallitsevat olot, ja silloin menestyisit.