Avautumista - 11

^ hah, tack

Itselläni on ainakin ujous vaikeuttanut ihmisiin tutustumista, itse ongelmakin ratkesi lopulta vanhoilla suhteilla.
Toinen vaikuttaja lienee kyynistyminen. Hankin kesällä monia yhteystietoja messingeriin ja yli puolet porukasta vaan ruikutti ja valitti. Yksinäisyydestä on mielestäni ihan "kiva" keskustella, mutta kun keskustelu menee sitä rataa, että toinen osapuoli angstaa samaa proosaa päivästä toiseen ja teilaa jokaisen positiivisen ajatuksen ja ehdotuksen, harhainen mielikuva yksinäinen = luuseri vahvistuu aika ikävästi. Jotkut suomikaksneloset on tosiaan äärimmäisen ankea esimerkki tästä.
Ehkä ihmiset ovat myös liian kriittisiä toisiaan kohtaan? Itsekin tähän syyllistynyt, kenties pahin angstiaapo olisikin ollut ihan rento jätkä livenä, jos olisin vain antanut tilaisuuden (huom. epäilen kuitenkin) 
Olen kriittisyyttä automaattisesti vähennettyäni huomannut olevani onnellisempi niissä suhteissa, jotka ennen yksinäisyyskautta tuntuivat epätyydyttäviltä. Kenties kaverinhaussakin on liikaa odotuksia pelissä? Myös ajatus kaksin tapaamisesta on karmiva ja kiusallinen, siksi kannattaisin isompia miittejä (tekopirteiden ohjaajien kera) ongelman ratkaisuprojektien yhteydessä 

Netti kuhisee väkeä vailla seuraa, mutta jotenkin näyttää, ettei kovin usealla ole napannut kaverikala koukkuun. Mielestäni pitäisi olla enemmän sivustoja kontaktien luomiseen ja näillä erilaisia miittejä yksinäisyyttä kokeville.

Netin kontaktisivustoissa on se huono puoli, että siellä ihmiset voivat luoda itselleen netti-identiteetin, joka ei välttämättä ollenkaan vastaa heidän todellista minäänsä. Moni saattaa ajatella kohdanneensa netissä todellisen sielunkumppanin, mutta totuus voi pahimmassa tapauksessa osoittautua aivan toisenlaiseksi.

Itselläni on ainakin ujous vaikeuttanut ihmisiin tutustumista, itse ongelmakin ratkesi lopulta vanhoilla suhteilla.
Toinen vaikuttaja lienee kyynistyminen.

Mä olen kanssa olettanut olevani ujo mutta tarkemmin asiaa pohdittuani tajusin, että olen erittäinen kyyninen mitä tulee muihin ihmisiin. En uskalla tutustua ja "avautua" uusille ihmisille.

Ja usein itseäni on harmittanut, että tämän piirteen takia olen sinkku eikä minulla ole järin paljon kavereitakaan saatikka ystäviä.
MUtta jotenkin asian kanssa on tässä vaan vuosien mittaan oppinut elämään.
Mutta onko tämä asia jonka kanssa tulee oppia elämään vai pitäisikö asiaan yrittää saada muutos niin ei tarvitsisi vaan tyytyä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon?

"Tässä vaiheessa tekee mieli sanoa: Alas individualismi! Alas yksinäisyys! Hyvästi sinkkuelämä! Kohdataan toisemme, hyväksytään toisemme, rakastetaan toisiamme – ja jaetaan elämämme." - Kiitos CF  Hienosti sanottu 

On totta, että netin kautta on jotenkin helpompi tutustua ventovieraisiin ihmisiin. Ja olen minä muutenkin pikkuhiljaa yrittänyt itsekin sitä muuria murtaa ja tehdä minnua kohtaan lähestymisen helpommaksi.

Ja nythän olen lauantaina matkustamassa tampereelle tapaamaan tämän foorumin porukkaa jotka ovat minulle ventovieraita, yhtä lukuunottamatta ja hänetkin tunne vain viestien välityksellä

"Ikävä kyllä musta sit jää ihan liian usein jonkun Syvällisen ja Helpostilähestyttävän sijasta jestas-miten-rasittava-tyyppi! -käsitys ihmisille. "
Ja tuokin on mahdollisesti totta.

Mutta ehkä ongelma onkin vain se ujostelu. Kun siitä pääsisi eroon tällöin myös itsevarmuus kasvaisi ja itsevarmat ihmisethän ovat helposti lähetyttäviä.

Nyt alkaa projekti ujous ja epäilykset pois. Rohkeasti vaan kohtaamaan tämä maailma ja siellä asuvat ihmiset
Itse aloitan perjantaina eräissä pikkujouluissa joista en tunne vielä ketään. Ja jatkan lauantaina tampereella Hippien pikkujouluissa

Hmm. Pakko kommentoida tuohon yksinäisyys juttuun.

Itse en koe olevani yksinäinen vaikkei mulla nyt kovin montaa hyvää kaveria olekaan. Ajattelen, että yksinäisyyden tunne ei johdu siitä, etteikö olisi ihmisiä, joiden kanssa jutella (sillä ihmisiä ainakin täällä kaupungissa on joskus vähän liikaakin). Itselläni yksinäisyys iskee silloin, kun ei jostain syystä voi viettää aikaa juuri jonkun tietyn henkilön kanssa tai sitten sellaista henkilöä ei ole.

Toisin sanoen, yksinäisyydessä ei olekaan ehkä kyse ihmiskontaktien puutteesta vaan siitä, että ne ovat vääränlaisia? Eli ei esimerkiksi ole ystävää, jonka kanssa kokisi olevansa "samalla aaltopituudella", henkilöä, jonka seurassa voisi täysin olla oma itsensä. Porukassakin voi olla yksinäinen, mitä monesti oon kokenut. Ja jos kaipaisin juuri jonkun tietyn tyypin seuraa, niin ei kukaan muu voi sitä "korvata".

Jotenkin siis en ymmärrä ihmisiä, jotka vaan pakonomaisesti haluavat olla jossain muiden ihmisten kanssa, riippumatta sosiaalisen kanssakäymisen laadusta (mun mielestä tällainen käytös kertoo lähinnä siitä ettei osaa olla yksin). Mutta mielestäni on ihan ok mennä ventovieraiden ihmisten kanssa viettämään esim. pikkujoulua, sillä tietty siitä yhden illan tapahtumasta voi löytää pidempiaikaisia ystäviä, joita tulevaisuudessa ovat ehkä sitten niitä "korvaamattomia" ihmisiä.

Toisin sanoen, yksinäisyydessä ei olekaan ehkä kyse ihmiskontaktien puutteesta vaan siitä, että ne ovat vääränlaisia? Eli ei esimerkiksi ole ystävää, jonka kanssa kokisi olevansa "samalla aaltopituudella", henkilöä, jonka seurassa voisi täysin olla oma itsensä. Porukassakin voi olla yksinäinen, mitä monesti oon kokenut.

Tämä pitää minullekin isolta osin paikkaansa, sillä erotuksella, etten pidä "ihmiskontaktina" sellaista missä ihmiset eivät oikeasti henkilökohtaisesti kohtaa toisiaan. Sellaista tapahtuu itselläni usein porukassa: tunnen oloni yksinäiseksi, koska en oikeasti kohtaa niitä toisia. Saatan osallistua keskusteluun puheenvuorolla tai parilla, mutta sitä ei ole varsinaisesti suunnattu kenellekään vaan heitetty yhteiseen ilmaan. Sellaisesta ei jää tunnetta, että nyt on kohdannut ihmisen ihmisenä.

Jotenkin siis en ymmärrä ihmisiä, jotka vaan pakonomaisesti haluavat olla jossain muiden ihmisten kanssa, riippumatta sosiaalisen kanssakäymisen laadusta (mun mielestä tällainen käytös kertoo lähinnä siitä ettei osaa olla yksin).

Omassa elämässäni tällainen kytkeytyy ahdistus/masennuskäyttäytymiseen: yksin ollessa joutuu kohtaamaan päänsisäiset peikkonsa, joten ollaan mieluummin seurassa, vaikkei se tarjoaisikaan kohtaamiskokemuksia, kun vain voi keskittyä niihin toisiin eikä itseensä.

Vaihteeksi "olemassaoloani ei muisteta" -ilta.

Sattuu.