Avautumista - 31

ok, no ite oon just saanut mm. raskausdiabeteksen aiheuttamat oireet nujerrettua todella tarkalla dieetillä, ravitsemuksella ja liikunnalla, mutta ymmärrän että eri ihmisillä on erilaiset tilanteet. Mulle insuliinikaan ei kävisi vegaanin elämän vuoksi. Eli näin, mä olin kesän ilman C:tä ja niasiinia, ja nyt kun oon palannut niihin, niin yksinkertaisesti päivät ovat huomattavasti parempia, ajatukset ja tunteet paremmassa hallussa ja omat mahdollisuudet taas auki. Nää pienet jutut vaikuttavat aivan totaalisesti itseeni, mut joo, mulla "päihde" on kuuma kaakao makeutettuna stevialla ja ksylitolilla, eli mun tilanne on varmasti eri kuin monilla. Etenkin koska mä olen säätänyt tätä terveellisyyttä jo vuosia ja nyt viel päässyt aiemman elämän taakasta vähitellen semmoseen hyvään järjestykseen  mut joka tapaukses se dokkari on loistava ja tärkeä ja mä toivoisin että mielenterveys ottais vähän kanssa enemmän huomioon ihmistä ja niit henkilökohtaisia pelkoja ja toiveita, ihan tosissaan. Mun käsittääkseni vainoharhailu voi olla oiretta siitä, että esim. aivokapasiteetti ei riitä vastaamaan ympäristön haasteisiin ja se ahdistaa. Mm. alkoholi sen vuoksi avisolujen tuhoamisellaan kuulostaa muhun ainoastaan huonolta kumppanilta. Itelle ei käy edes aggressiiviset paskat tv-ohjelmat, toisaalt on siistii olla näin herkkä, kun ei jää mahdollisuutta hukata aikaansa totaaliseen paskaan , mut mä uskon myös että terveydentila vaikuttaa sekä kriittisyyteen muteen, että myös itsekritiikkiin, joten helppo suositella oman elämän tuunaamista jokaselle jos ongelmia piilee

Jokatapaukses paljon halauksia, sympatiaa ja voimia sulle Ketoneilikka <3 sun tärkein tehtävä on keskittyä itseesi.

Komppaan kyllä ketoneilikkaa, että kyllä "oikeitakin" mielisairauksia on. Olen itekin lähiomainen. Toki olis hyvä ensin esim nuorilla kokeilla lääkkeettömiä hoitoja, mutta se syö resursseja ja on kalliimpaa kuin reseptien kirjoittaminen. Aloitettas lääkitys vasta perustellusti ja riittävän aikuisena, osa selvästi hyötyy lääkkeistä. Kaksisuuntainen mielialahäiriöinenkin on painajainen perheessä ilman lääkitystä. Ja on kai ihan aivoja kuvantamalla löydetty eroja vaikka terveen ja skitsofreenikon aivoista. Ja vankilapsykiatri Hannu Lauerma on muistaakseni jossain sanonut, että suomessa on aika "sairas" geeniperimäkin, kun  tänne Euroopan laitamille on päätynyt Keski-Euroopasta ym kyläyhteisöihin sopeutumattomia esi-isiämme, jotka sieltä on karkoitettu. Ovat sitten hakeutuneet tänne esim turkismetsästäjiksi.

Originelli ja persoonallinen on hyväkin olla ja ravistella luutuneita käsityksiä maailmassa ja luoda osaltaan uutta, mutta kyllä paljon kärsitäänkin perheissä, joissa on todellinen mielisairaus. Lapselle siinä on vaikea luoda turvallista kasvuympäristöä, jos vanhemman mielialat vaihtelee rajusti ja koko ajan on joku tilanne päällä. Sairaus sanelee arjen ja koko elämän puitteet. Lapsen tarpeet jää syrjään, kun sairas impulsseineen vie koko perheen ajan ja voimavarat. Uskon kyllä geeneihinkin.. ei voi olla sattumaa, että mun suvussa on aika lähipiirissä 7 sairasta. Ehkä toki niinkin, että jos on sairaita ympärillä, on vaikea kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi terveemmänkään lapsen. En usko että erilaiset ajatukset tai elämänkatsomukset mitenkään haitaksi on, jos pystytään kuitenkin luomaan perusturvallisuus ja jatkuvuus elämään...

Terveet elämäntavat on kyllä tärkeät kaikille. Tasapainossa ravintoa, lepoa ja aktiviteettia. Itellä kans auttaa tässä info ja uutistulvassa median ja puhelimen käytön rajaaminen. 

must muutos ja sopeutuminen on yksii rankimmista asioista. ihan vitusta taistella, jos samassa hetkessä voi luoda myös tasapainoa siit tilanteesta, keskitietä,,, tai siis siit tasapainosta ja hyväksymisestä on mahdollista ehkä jotenkin nähdä niiden tuulimyllyjen ja niien husimiseen rajaantuneen maailman rajalla avautuvia maisemia. Totta kai sellai johonkin ajatukseen tarttuminen ja siinä keijuminen voi pitää paikoillaan ja vaikuttaa semmoselt laihalta läpinäkyvältä aneemiselta luovuttamiselta, ehkä se on niin, mut ehkä ne suuret taistelut pitää käydäkin ensin siin omassa itsessä..sitä sun tätä tajua.

kävin tänään ultras, mä olen taistellut tätä lasta ja sen pitämistä vastaan todella paljon, mut tänään se vain oli siellä ja eli siellä ja liikkui ja hänellä oli piirteet, kädet, jalat, kasvot. mua ihan totta pelottaa. Toivoin että ois ollut tyttö, koska se ei ehkä ois niin tuntunut tavallaan isältään, mut se on aika kaunis poika, ja ehkä hyvä näin. Mun on ollut tosi vaikea hyväksyä tilannetta, olen miettinyt että oisko ollut oikeudenmukaisempaa lopettaa raskaus, että mitä tää on, mitä kaikki merkitsee, mut ajatuksia oli, niitä tuli ja meni, niit oli ihan helvetin ääristä, ja niin paljon, erilaisia, ettei voinut päättää, ei voinut ajatella.

^^^jotenkin tekis vaan mieli halata erakkorapua, silittää päätä ja sanoa et voi sinnuu pientä, piikit on ihan pystyssä ja kaikille oot vihainen kaikesta<3.
Eikö tuo oo kauhean raskas ja karu tapa katsella maailmaa, olla kaikesta kiukkuinen kun ois joku pakottanut istumaan kusiaispesässä liian kauan? Mä vähän mietin et voisikohan se olla niin että kun ihminen lähtee pois siitä kusiaispesästä (oli se sitten ite luotu tai jonku universaalin paskageneraattorin heittelemää) niin ei se ole luovuttamista tai toisen posken kääntämistä vaan kykyä hyväksyä realiteetit ja valita itselleen uusi suunta tai paikka?

^^maailmasen, kauheasti halauksia ja jaksamista. Hyvin vaikea tilanne sinulla, en varmaan pysty edes täysin käsittämäänkään mitä kaikkea tuossa kohtaa pyörii ja vyöryy mielessä.  Nuo on kuitenkin ihan hirmuisen ison tason juttuja, sinun ja mahdollisesti yhden pienen ihmisen koko elämää koskevia - mä luulen et mun päässä varmaan vaan suhisi tuossa kohtaa :/.
Toivottavasti saat (ja uskallat hakea) apuja ulkopuolisilta tahoilta jos pienen ihmisen kanssa päädyt aloittamaan yhteisen arjen; vauva-aika kun voi olla todella rankkaa ihan vaikka ois ollut miten suunniteltu raskaus jne.

...Pää vähän pyörällä täällä. Äitini vein pari viikkoa takaperin sairaalaan, onneksi lähti mukaani kiltisti, oli itsekin sitä mieltä et ei oo kiva olla kun kaikki kännyköistä ja pankkiautomaateista alkaen ovat salaliitossa häntä vastaan... vaihtoivat sille lääkkeet ja kuulostaa siltä et tasapaino alkaisi taas löytyä. Tyttärelle varmistui diagnoosi, kummalla tavalla yhtä aikaa vaikea pala (koska tila on pysyvä) mut toisaalta selittää paljon (no kaiken  ) ja saadaan paljon tukea ja apua arjesta selviämiseen eli kaikenlaista on kuitenkin tehtävissä. Jotenkin pisteenä i:n päällä läppäristäni hajosi kovalevy (no ei olisi ehkä kannattanut nimetä Ken Saro-Wiwan mukaan, heh), back-uppeja on osasta kamaa muttei suinkaan kaikesta, mulla on todella vähän duuniprojekteja mut tietenkin siellä paloi yksi keskeneräinen juttu, asiakas oottaa herne neneässä eikä mulla oo ees mistä alkaa sitä kasaamaan uudestaan. Siihen rojektiin ois tarvittu todella pienet korjaukset, eh.
En koe, että suoranaisesti oisin luovuttanut näiden edessä, enemmänkin tosiaan hyväksynyt et shit happened, koetan saada asiat takasin järjestykseen ja samalla antaa itselleni anteeksi ne päivät ja hetket kun on ollut voimaton ja penseä olo. Sellai "this too shall pass" on minusta päinvastoin aika lohdullinen ajatus, onneksi useimmat shitit elämässä ovat kuitenin väliaikaisia ja menevät ohi, vaikka sit tuntuisikin aika pahalta niin tietää et jossain vaiheessa tilanne on hyvä. Suuruusluokat vaan vaihtelee, esim tuo et  hajos läppäri, no kurjaa ja ikävää jne mut eipä kukaan kuollut, ei ollut kipua eikä tarvinnut miettiä jonkun elämän päättämisestä tai vastaanottamisesta niinku maailmasen. Tyttäreni ja sen ongelmien kanssa on puolestaan painittu jo vuosia, eipä se diagnoosi tässä vaiheessa tee enää muuta kuin selitä.

Miten jotkut ei ymmärrä sitä että ilmastonmuutoksen ja lajien joukkosukupuuton vuoksi ollaan menossa kohti todella kurjaa tulevaisuutta, kaikkien kannalta? Eikä ole enää paljoa aikaa muuttaa asioita, kohta alkaa romahdus. On naurettavaa kuinka kaikesta huolimatta niin monet keskittyy vain joihinkin helvetin pikkuasioihin kuten uusiin puhelimiin, urheilukisoihin tai niuhottaa jostain yksittäisistä laeista... Miten porukka ei tajua kuinka tässä on kohta helvetti irti jos ei tehdä radikaalia muutosta? Joskus uutisten katsominen on sitten hiton raivostuttavaa!

Johnny, no aijaa! Tuntuu että jokaisella on käytävänään oma helvettinsä ensin läpi ja opittava elämään tässä ja nyt. Min oon miettiny ku oon kans aika nuari, että millanenha tää pallo on jonku parinkymmenen vuoden päästä. Onko sitä ennen tapahtunut se suuri muutos tässä kaikessa. Se kuuluisa mielenrauha ja rakkaus.

Ilmastonmuutosta tai lajien joukkosukupuuttoa ei ole tapahtumassa. Sen tähden on turha tuskailla kuinka kaikki eivät ymmärrä sitä.

Voi vitut teidän denialistiurpojen kanssa... 27000 lajia kuolee sukupuuttoon joka vuosi ja ilmastonmuutos on totta (siis ainakin jos uskoo tiedemiehiä jotka eivät ole öljy- tai muun teollisuuden palkkaamia huijareita). Etkö oikeasti tajua kenen asiaa tuo denialismisi ajaa? Et voi olla niin typerä!

http://ecowatch.com/2013/10/08/last-hours-for-humanity/

Joo, ei mitään hätää! Katellaan vaan telkkaria ja ajellaan niillä katumaastureilla ja nautitaan pikkuporvarillisen elämän iloista!