´´telkkari sano, että maailma kaatuu. saastuu, happanee, lahoaa ja maantuu. suotta se telkkari ihmistä sätti. huonolle tuulelle meidät se jätti. olisipa puhunut edes totta, mutta totuuden se jätti huomiotta.´´ Juice L - luonnonlaki
Kyllähän tuo media kehuu meille liikoja.. me emme ole orjia, niitäkin löytyy kymmeniä miljoonia kyllä ja ihmiskauppa ei lopu ikinä. meillä kuitenkin on mahdollisuus pohjoisessa valita, pienen kansan voimin mitä haluamme. toki euroalue on muodostamassa pyrokratian umpisolmuun..
ja toivon hartaasti ilmastonlämpenemisen hidastuvan, puhuvat ainakin kovasti että fossiiliset polttoaineet häviää, kuitenkin lähes kolmannes ilmaston päästöistä tulee riisin tuotannosta. ja aivan älyttömastä ´´välttämättömien´´ elintarvikkeiden kuskailusta keniasta käsiteltäväks eu:hun ja sieltä sitten niin kauas kun tarvetta on.
mutta murros on tulossa. ecologisuus on astumassa kovasti puikkoihin uusiutuvien energia lähteiden avulla ja toivon että suomi osaa hyödyntää tämän. bioenergia tuotannolla on merkittävä asema ennenkuin sähkötuotanto kurvaa ohi. haluan uskoa että suomen metsistä löytyy vaurautta vaikkei paperi enään kannata, saatanan saksalaiset kuitu puut.
raha ei kuitenkaan ole päämäärä vaan valtiomme vakaa asema hyvinvointi maana.
tämä ei ole valmis maailma vaan jätetty meille kehitettäväksi. kuinka sitten palvelisimme maata parhaimmalla tavalla? tämä on asia joka kaipaa kehitystä.