No mäkin olin vähän että hui, mistä lähtien uneksiminen on luokiteltu suunnilleen niinku sairaudeksi...
Mäkin vähän ihmettelin sitä aluksi. Etsin asiaa lisää netistä ja enemmänkin sain käsityksen että nykyään sitä pidetään mielenterveyshäiriöiden oireena, mutta jotkut psykologit haluaa että se tunnustetaan omaksi sairaudekseen. Tunnistin vielä itsenikin niistä asiayhteyksistä. Siellä kerrottiin että pakonomaiselle uneksijalle on tyypillistä kiintyä omiin mielikuvitushahmoihinsa, ja mulla on todellakin ollut mielikuvitushahmoja, joihin olen kiintynyt. Niitä olen piirrellyt ja niistä olen keksinyt ja kirjoittanut tarinoita. Mutta tarkoittaako tää sitten sitä, että kaikki kirjailijat on pakonomaisia uneksijoita? Ihan hullua, musta on ihan normaalia, että ihminen keksii tarinoita ja kiintyy hahmoihinsa. Oliko Tove Jansson pakonomainen uneksija? Uskon kyllä, että hän oli todella kiintynyt muumihahmoihinsa, kun jokainen hahmo on niin syvä persoonansa.
Jos haaveet ei ole mitään yliluonnollisia (tyyliin "osaisimpa lentää") tai sattumanvaraisia (lottovoitto), aktiivinen haaveilu just edistää sitä niiden toteutumista, kun se motivaatio haaveiden toteutumista edistävään toimintaan on tavallaan aina läsnä.
Mun haaveilu on tuonut lukemattomia maalauksia ja piirrustuksia, joten mun haaveilu toteuttanut ainakin niitä. Haaveilen mahdottomista, mutta saan toteutettua niitä maalaamalla.
Miks miun aina pitää mennä ihastumaan ihan vääriin miehiin, joilta ei saa vastakaikuu tai sit ne pettää tai ne on vaa seksin perässä... 
Kaikki on vaa et ei niitä kiinnosta tämmönen pikkuneiti, joka on lyhyt ja näyttää pari vuotta ikäistään nuoremmalta... Just ykski tyyppi johon oon ihastunu...Se on kyllä mukava jne... Mut se ei enää vaikuta siltä et sitä kiinnostais jutella ees miun kans... Tutustuisivat ees ensin ennenku alkavat arvostelemaan... Ei kai nuoren naisen sentään mikään meikkifeikkipelle tarttee olla kuiteskaa et miehen sais itelleen... ._.
Sit viikko sitten sattu sellanen juttu, et kävin pyörällä ruokakaupassa. Siinä kaupan pihassa oli sit kettuilevia ala-asteen poikia keulimassa pyörillään. Siinä ne esitteli taitojaan ja kettuili miulle(epätoivoisia iskuyrityksiä). Tulin kaupasta ja läksin siitä sit pyörällä, sit pikkupojat siinä jatko sitä kettuili. Sit kaks läks suraamaan minnuu pyörillään ja kyseli kaikkee....huoh... mut voi että niitten ilmeet oli näkemisen arvoset sit, ku ne tajus lopulta et minkä ikänen mie oon. Eikö nykylapsilla oo mitään käytöstapoja!!!??? 
Joo tiedän, ettei oo helppo löytää ketään täydellistä kumppania. Jokasessa on jotain vikaa. Jotkut on kyl parempia/sopivampia kuin toiset. On kans välillä ollut tunne, että ihastun vääriin miehiin. Ensimmäinen torju mut ja toinen on valehtelija. Ensimmäinen oli kyllä pahempi, koska se oli niin halventava mua kohtaan. Sano kaikkee rumaa mun vartalosta ja seksuaalisuudesta. Se sano että jos se panee mua, niin toivottavasti mulla ei oo löysä mummotussu. Mietin aina välillä että mikä mua vaivaa kun pitää ihastua ihan vääriin ihmisiin.
Joo, onneks kakarat ei kiusaa mua. Välillä kyllä pelkään et ne kiusaa mua, koska kakarat tuuppaa olemaan vähän kakaroita. Ainakin muistan kun olin itteki kakara, ni muut kakarat ain kiusas kaikkii randomeita.
