Annoin joskus mieleni harhailla ajatusten sienimetsässä. Annoin sen eksyä ja tutkia välittämättä siitä löytäisikö se koskaan kotiin. Tuli yö ja tuli päivä, tuli talvi ja kevät, kesä ja syys, ja kaikkialla minne mieli pysähtyi oli hulluutta, vakuuttuneisuutta tästä tai tuosta. Kuljin niiden luo jotka uskovat raamattuun ja niiden luo, jotka eivät usko. Heitä kaikkia yhdisti se, etteivät he halunneet tietää mitä raamatussa sanottiin. Etsin silmieni tutkittavaksi kaikki suomennokset raamatusta ja sen jälkeen tutkin alkuperäiskielen tulkintoja. Eikä minun tarvinnut lukea kahta lukua enempää ensimmäisestä mooseksen kirjasta, kun olin jo lukenut kaksi luomiskertomusta jotka olivat keskenään paradoksaalisia. Ensimmäisessä ihminen oli luoduista viimeinen ja toisessa ensimmäinen.
Hankin silmieni eteen tieteen suurten jättiläisten mullistavat tutkimukset, joissa maailmankaikkeus muuttui yhdeksi kaikilla taajuuksilla värähtäväksi säikeeksi, jossa kaikki energia hidastuu hitaasti illuusioksi materiaalisesta maailmankaikkeudesta, ja proteiini printtaa elämää. Vaan eipä ollut mahdollista proteiinin syntyä ilman dna:ta eikä dna:n mahdollista syntyä ilman proteiinia. Sama paradoksi vaivasi tiedettä. Kaikkia jotka uskoivat tieteeseen ja jotka eivät usko yhdisti se, etteivät he halunneet tietää mitä tiede on löytänyt.
Unohdin kaiken, koska tein sen ennen kuin aloitin, ja kuljin raitteja länteen ja etelään. Pohjoiseen ja hiukan itään. Ja katso maailma jossa elin oli silmissäni mahdoton. Tutustuin kettuun, kissaan, näätään ja karhuun. He kutsuivat minua sudeksi ja ottivat mukaansa. Vaelsin sinne tänne ajassa ja paikassa löytääkseni missä voisin olla, mutta mikään ei ollut vielä mitään. Linnut lauloivat puissa samaa säveltä mitä jeesus oli julistanut temppelissä potkittuaan kauppiaiden pöydät nurin. Huomenna hän ratkaisee kaikkeuden ja aika pysähtyy.
Suuri konsensus syntyi asiasta josta kukaan ei ollut samaa mieltä, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa mielipidettään tai olla mitään mieltä, koska joku voisi loukkaantua ja kaikki olivat ottaneet tehtäväkseen miellyttää kaikkia. Suuresti hämmästelin kansoja, punkkareita ja hippejä, hevareita ja hiphoppareita, suomalaisia ja egyptiläisiä, orjuus alkoi täältä. Meidän jengit ja teidän jengit, missä ovat isännät jos täällä ovat rengit. Tragikoomista surua siinä mielen päättäväisessä vakuuttuneisuudessa erosta ja yhdessäolosta. Haltioituneen auringon silmien alla, suurta teatteria. Hippi ei ole itselleen hippi, hippi ei ole kukaan.
