Seksuaalisuuteni ilman ihmeellisempiä selityksiä ja sanansepityksiä, eli yksinkertaistettuna, on panseksuaali.
Monet ovat sanoneet, ja tulevat sanomaan, että harvemmin ikäiseni voivat olla täysin varmoja seksuaalisuudestaan, se saattaa vaihtua, hetkellistä hormonien hyrräämistä. Mutta siitä hetkestä saakka, kun seksuaaliset suuntautumiset minulle selkenivät silloin vielä nuorempana, ensimmäiset aatteeni siihen liittyen oli, että miten sukupuoli voi kelläkään vaikuttaa siihen, että kiinnostuuko, ihastuuko tai rakastuuko henkilöön. Joten suuntautumiseni on aika vakaalla pohjalla, tuskinpa tästä enää kallistuu mihinkään, ellei sitten aseksuaalisuteen. Seksuaalisuus muutenkin vaikuttaa vähäsen elämässäni, koska monet muut asiat ovat yleensä ihastumisten tai minkäänlaisen kiinnostumisen edellä. Kun se oikea henkilö, oli se sitten mies, nainen, transvestiitti, kymmenen vuotta nuorempi tai vanha, tulee vastaan, niin enköhän minä silloin tiedä, miksi odotellessa sitä asiaa miettiä turhia. Sukupuolet ovat muutenkin minulle melkeinpä täysin vieras asia, kertoo varmaan tästä asiasta, että olin jo ala-asteella luokiteltu ikäisteni keskuudessa ns. sukupuolettomaksi.
Mutta mitä suuntautumiseeni tulee, olen erittäin onnekas sen suhteen. En ole joutunut pohtimaan sitä, lukuunottamatta sitä kertaa, kun mietin mikä oli oikea termi siitä, ja olen hyväksynyt sen täysin minääni kuuluvaksi. Noin, nyt minäkin sitten toin oman suuntautumiseni julki, vaikka sillä mitään merkitystä on, yksi muiden joukossa.