
Sori vihainen ilme, mutta kirjoitin tänne pitkän, ilmeisesti liian pitkän, viestin, ja käytin siihen niin kauan aikaa, että kirjauduin automaattisesti ulos tms jne...
Eli lyhyesti sitten: Kävin paikalla viikko sitten la-ma, upea paikka, ihania ihmisiä, hieno kokemus, opin uutta, sain vaikutteita, uusia ajatuksia... Tunsin oloni kevyeksi ja onnelliseksi palatessani sieltä ja ajaessani kohti Jyväskylää ma-iltana. Kaipasin takaisin, mutta käytännön syistä se ei ole mahdollista. Lähdetään miehen kanssa huomenna prätkäreissulle pariksi viikoksi Ruotsiin. Kiva sekin, mut koettu useamman kerran, kun taas Rainbowssa kaikki oli uutta. Ystävällisyys, hymyilevät kasvot, halaukset, poski- ja käsisuudelmat ruokapiirissä jne
Terveisiä jadelle Tampereelle - perunateatterissa esiinnyttiin kumpikin. Muita ja mm v-i-p:n telttaa piti lähteä etsimään, mutta jäipä sitten tekemättä. Liian lyhyt aika tuo kaksi päivää, en ehtinyt osallistua työpajoihin ja jäi se hierontakin saamatta, joskin jalkani ihanasti pestiin tuoksuöljyvedessä kahden suomalaisen perustamassa jalkojenpesupisteessä. Aikaa ei ollut olla pitempään aiemmin sovittujen menojen vuoksi.
Makkarat ja kaljat suosittelen jättämään kotiin. Makkaraa ei voi paistaa missään, mut tietty sitä voi syödä teltassaan, jos ei voi ilman olla. Purkki tupakannatsoja varten mukaan, jos poltat ja varaudu viemään kaikki roskat takaisin mukanasi. Jätteiden lajittelupiste on vain liftaamalla tulleita varten. Komposti kyllä on ja evääksi kannattaakin ottaa hedelmiä ja vihanneksia tai muuta lämpimässä säilyvää.
Kiitos Altsille, Aapeelle, Markulle, Aleksille, Susannalle, mukavasta seurasta, jos satutte täällä näitä lukemaan.
t. RetroHippi vm55