Erakkous <3,
mutta aattelin kirjoittaa persoonallisuushäiriöistä, vaikka en niistä oikestaan mitään tiedä, en ole aihetta lukenut.
Mua hämmentää, kun oon viimeisen vuoden aikana useammankin kerran tullut vastatusten tilanteessa, jossa narsistisen persoonan uhriksi joutunutta kannustetaan tosi räikeisiin kostotoimiin.
Mun vanhimmalla veljellä on diagnosoitu joskus persoonallisuushäiriö, ja mm. narsismia, ja ymmärrän kyllä miten ahdistava ja tuskaista on, jos lähimmäinen kohtelee tosi kurjasti ja jotenkin joka tasolla, älyllisesti, fyysisesti, henkisesti latistaa, jne.. Mutta mitä se auttaa uhria, että lähtee kiusaamaan kiusaajaa? Must semmonen tosi synkkä ja vihainen suhtauminen narsistiseen persoonaan tuntuu vaan niin pimeältä asialta.
Mä en itse pysty kauheesti olemaan tekemisissä veljeni kanssa, mutta äidin kautta hänestä kuulen ja kyllä mä sitä symppailen ja toivon parasta, tiedän että sillä on ollut vaikea alku täs elämässä ja vaikeita aikoja identiteetin rakentamisen kanssa, eikä sillä ehkä ole kapasiteettia tajuta tekemisiään ja toisaalta osaa kai välillä mennä itseensäkin ja noh, sillä nyt on aika rankka elämä sinänsä. Ei sitä auta että eksät julkisesti puhuu hänestä pahaa ja levittelee asioita, eiköhän ihminen siten mene vain entistä enemmän kuoreensa ja välit huononevat, jne..
Se just, kun jokaisella ihmisellä on taustansa, ja mikäli oiskin niin että jotkut ovat "pahoja", niinkuin monesti tunnutaan näkevän, niin auttaako sit toista ihmistä, joka ei ole paha, olla paha, onko se jotenkin tarkoituksenmukaista silloin? En kiellä etteikö se jotain helpotusta ja tyydytystä tuo että saa ladata takaisin,,mutta ehkä semmosessakin olis hyvä löytää jotain rakentavaa..
Tuol toisaalla kirjoitin että kyllä mäkin tunnustelen itessäni narsistisiakin piirteitä. Esim. jos oon väsynyt niin aivan ekana huolehdin itestäni ja saatan olla kolkko ja sulkea toisia ulos. Yhes vaihees elämää en halunnut olla tekemisissä juuri kenenkään kanssa, oli pakko rakentua uudestaan yksikseen.
no tulihan siitä erakkoudestakin jotain. Ennen lapsensaantia elin pienessä toiveessa että olisin rohjennut luopua "maailmasta" ja lähtenyt johonkin luostariin.
Mutta narsismi, eikö se kuulu ihan ihmisen kehitykseen? Itsekkäät/narsistiset piirteet/kaudet? Vai oonko väärässä? Joskus muistaakseni olen lukenut että jokainen lapsi kävis jonkin narsistisen systeemin läpi, ja jos se jää vähänkuin päälle, ja siitä ei kasva edemmäs, niin onko se sit semmosen narsistiksi katsotun ihmisen persoonan solmukohta? Ei ehkä ole noin yksinkertaista? Sitä vain, että jos noin on, niin eihän kukaan mee lastakaan kohtaan kostamaan..
Jotenkin mietin sitäkin, että on ihan äärettömän vaikeaa oikeasti elää jotenkin siten ettei sortais mitään tai ketään. Musta melkolailla tuntuu, että me ollaan aika tuhoisa ja hirviömäinen laji, ja must on jotenkin huijausta, että vain osa persoonista, yksilöistä, saa semmosen "pahan" leiman. Kun no, ei siin mun veljessäkään kaikki läpeensä pahaa ole, kyllä hänessäkin vain löytyy paljon hyvää. Ehkä me ei haluta tunnustaa, että joku joka on satuttanut, voi olla myös hyvä oikeissa olosuhteissa ja jopa rakas, esim. perheelleen.
Toisinaan oon pohtinut että parikin tyyppiä, joiden kanssa olen paljon tekemisissä, että oisivatko jotenkin narsisteja
mut sit mun on pakko miettiä itseeni miettimäs semmost, ja monesti ainakin näis ihmissuhteissa joissa olen saanut kasvaa ja elää, niin ikäviä juttuja on tapahtunut molemmin puolin. Eksä pahoinpiteli ja riisti vapauttani, mutta mäkin käyttäydyin pöntösti, sit jos mä kohtelen häntä pelkästään pahana,, joka ei ansaitsis mitään hyvää elämäänsä, niin silloin se on vähän kuin paha olis voittanut ja se kierre vain syvenee. Mä saan hänestä toisinaan myös tukea, ja mä voisin tulkita sitä manipuloimiseksi, tai tarkastella siltä kantilta,, mutta häh, sitpä se olis enemmänkin projisoimista ja olen taas vastuussa siitä tilanteesta. Ehkä haastavien persoonien kans pitää vaan olla sit tarkka rajoista ja yrittää pysyä puhtaalla linjalla?
Ajatuksia?
muuten, siit hetkestä lähtien, kun tuolla jotenkin myönnyin ajatukselle, että itsessäni on narisistisia piirteitä, niin takaraivossa on alkanut sillai nakertamaan, että lukeeks kaikki mua nyt niinkuin manipuloivaa narsistia..ja että mitkä kaikki mun jutuissa voidaan katsoa narsismiksi.. Siis jos aidosti nyt aattelis että minä olen narsisti, niin kävishän se kuvaan, että puhun narsistien puolesta?
mut ehkä niin ei ole, ja must jotenkin tuntuu että se on ns. tautina vähän salakavala ja toisaalt kans, että kyl monienkin jutuista voi rivien välistä kyetä lukemaan voimakasta itsetuntoa ja omaa näkökulmaa asioihin...Mitäs jos kuka tahansa meistä saisi narsistin leiman, niin vaikuttaisko se siihen miten henkilöä tulkitaan ja miten hänelle vastataan? (mut siis täähän on vain manipulointia, mä yritän saada teitä palvelemaan mun pahaa egoa) Nojoo, mä yritän tehä tätä ilmiötä itelleni tutummaksi, tuntuu että tämmöst on liian helppo vältellä ja sit siihen jää semmonen tabun fiilis.
