^ Lähtökohtahan on, että olen lääkekielteinen. Siksi mahtaa tuntua hassulta että jätän kuitenkin varauksen lääkkeiden käyttöön. Tiedän varsin hyvin että SSRI-lääkkeiden käyttö kasvoi räjähdysmäisesti joitain vuosia sitten, eikä vähiten lääkefirmojen lobbauksen vuoksi. Tiedän myös, että psyykenlääkkeitä markkinoivat lääkefirmojen konsultit kiertävät ahkerasti ympäri maamme terveydenhuoltoa muistuttelemassa tuotteidensa erinomaisuudesta lahjakasseja heilutellen. Tiedän kaiken sen kielteisen, mitä näistä lääkkeistä voi ihmiselle koitua.
Uskon täydestä sydämestäni, että ihmisillä on turhia lääkityksiä, päällekäisiä lääkityksiä, ja että näitä käytetään, koska terapia hoitomuotona on kallista. (Tämän vuoden alusta KELA kuitenkin on velvollinen kustantamaan terapian määrärahoista riippumatta, jos hoidon edellytykset ovat olemassa. Tämä tuonee lisää liikehdintää lääkkeettömyyteen päin.)
Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, hoksasin nimittäin juuri, että katson asiaa hieman eri näkökulmasta kuin useimmat. Työni teen "siellä viimeisessä paikassa", kun mieli tekee tepposet. Kun puhun aiheesta, ja mielelläni puhunkin, puhun heidän puolestaan, jotka ovat/ovat olleet kertakaikkiaan hukassa. Avohoidon kontaktien turvin elämäänsä elävät ihmiset ovat niitä, joiden kannalta useimmat asiaa taitavat pohtia. Se, mitä lehdistä ja palstoilta saamme lukea, on lähes aina sitä, mikä mielenterveystyössä on mennyt vikaan. Muutenhan juttua ei saisikaan. Tällä alalla onnistumisia ovat ne, joista ei juttua tule. Tavallinen, toimiva ihminen ei ylitä uutiskynnystä tai ole yleinen juhlan aihe. Näitä onnistumisia onneksi tulee niin valtavan paljon enemmän kuin ns. epäonnistumisia. Yksinkertainen fakta on se, että lääkkeet auttavat osan näistä ihmisistä toimivaksi, kun muuten näin ei tapahtuisi. Hoidon pituuden tarve saattaa olla suoraan verrannollinen lääkkeen käyttöön. Kuten aiemmin kirjoitin, todellinen helpotus alkaa kun omia asioita pystyy käsittelemään. Siihen täytyy olla valmius, sekä olla valmis. Valmiutta voi estää vaikkapa psykoottistasoinen masennus. Realiteetti pettää jollain tai monella tasolla, ja sen korjaantumista voi odottaa vuoden, ja sitten ryhtyä tositoimiin. Lääkkeen avulla se voikin palautua nopeammin, ja siten päästään nopeammin tositoimiin. Jos se rinnastetaan vaikkapa vuodeksi poissaoloa kouluelämästä tai ystävyyssuhteista, tai muutamaksi kuukaudeksi poissaoloa em. asioista, kummalla on enemmän vaikutuksia pitkällä tähtäimellä? Näissä asioissa nuoren oma sana painaa myös paljon, ja sitä pyritään kunnioittamaan. Kun sanon vielä itseäni toistaen, että lääkkeitä määrätään varsin kriittisesti ja lääkitykset puretaan turhina varsin usein, perustuu se siihen käytännön työhön mitä teen päivittäin, eikä johonkin, mitä joku jossain sanoi. Ehkä se on paikkakunta-, sairaanhoitopiiri- tai lääkärikohtaista, tai ero avo- ja sairaalahoidon välillä, mutta näin meillä, eikä se siitä muuksi muutu. Tämän(kin) vuoksi olen ylpeä työstäni, jossa otetaan paskaa niskaan vuoden jokaisena päivänä
Summa summarum, olen nähnyt paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet elämänsä hallintaan vaikeista mielenterveyden häiriöistä huolimatta, ja osassa näistä lääkkeet ovat näytelleet osaansa. En voi siis sanoa, että kaikki lääkkeet ovat kaikissa tilanteissa perkeleestä. En voi kuitenkaan sanoa pyhittäväni lääkettä jumaltasolle saakka. Päinvastoin, iloitsen kaikesta siitä lääkkeettömyydestä, jota työssäni kohtaan.
