Miten päästä eroon läheisriippuvaisesta ystävästä? - 1

Oikeestaan nyt kun jaksoin vähän perehtyä siihen mitä läheisriippuvuus on, ymmärsin ettei ko. tyyppi taida ollakaan läheisriippuvainen. Luin tällaisen artikkelin, jossa kerrotaan mitä läheisriippuvaisuus on: http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus ja täytynee myöntää, että ennemminkin itseni tunnistan tuosta litaniasta läheisriippuvaisen ihmisen piirteistä. Tosin oon näitä taipumuksia itsessäni tiedostanut jo jonkin aikaa, mulla on viimeisimmät läheisimmät ihmissuhteet olleet tällaisia, joissa oon antanut itestäni liikaa itseni kustannuksella ja toinen on ollut liian vastuuton ihminen, ei ole kyennyt huolehtimaan itsestään, ripustautuu toisiin ja vaatii näiltä kohtuuttomia. Tuollainen ei ole tietystikään tervettä, aikuismaista olemista.

Jokaisella on oikeus itse valita seuransa, kenenkään kanssa ei ole pakko olla. Ihmisellä on peräti velvollisuus huolehtia itse itsestään ja täten valita elämäänsä myöskin sellaisia ihmissuhteita, jotka palvelevat omaa hyvinvointia, ovat vastavuoroisia, luotettavia jne. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla velvollisuudentunnosta, eihän tuollainen ole edes mitään aitoa ystävyyttä enää. Kukaan ei saa käyttäytyä toista kohtaan liian omistavasti, koska eihän meistä kukaan omista ketään. Tuollainen omistava käytös on sairasta ja se kielii käyttäytyjänsä ongelmista. Jokaisella on oikeus halutessaan ottaa etäisyyttä ja pistää omat rajansa ja sanoa suoraan mikä mieltä painaa ihmissuhteessa. Toisten on kunnioitettava toisten rajoja. Niinhän se helposti menee, että jos ei osaa asettaa ja tunnista omia rajoja, on silloin vaikeampi tunnistaa ja kunnioittaa toisten rajoja, kun ei niiden päälle kauheasti ymmärrä, kun ei niitä itsellään ole. Ihminen joka tunnistaa ja osaa laittaa omat rajansa, tunnistaa myös missä menee toisten ihmisten rajat ja osaa kunnioittaa näitä.

Sanoisin tästä kaveristani, että hän on ennemminkin jonkin sortin takertuja, iilimato, joka mielellään heittäisi itsestään vastuun muille. Toimii näin siis siitä huolimatta, että on ihan aikuinen ihminen, reippaasti yli 20.v, kohta liki 30-vuotias. Nyt hänestä ei ole enää kuulunut mitään, onneksi. Asialliseen, tiukkaan ja ystävälliseen sävyyn tein selväksi oman kantani ja se meni vihdosta viimein jakeluun, siltä näyttää. Mulla on aikaisempaakin kokemusta tällaisista ripustautujista ja minä läheisriippuvaisena olen heitä vetänyt puoleeni ja lähtenyt peliin mukaan, siis ottamaan liikaa vastuuta, sietämään kaikenlaista paskaa, jota mun ei oikeasti tarvitsisi sietää yms. Tää on vaikuttanut nyt mulla niin, että oon tullut araksi tutustumaan uusiin ihmisiin, kun pelkään, että sieltä on taas joku kohta ripustautumassa muhun, ei anna tilaa ja sekoaa jos ilmoitan, etten halua olla hänen kanssaan. Siis tällainen on oikeesti ihan kamalaa. Kun pitäisi olla itsestään selvyys, että jokaisella on oikeus omaan tilaan ja määritellä omat rajansa ja toisten pitäisi niitä kunnioittaa, siten kuin kunnioittaa omaa tilaansa ja omia rajojaan. Mutta kuten aikaisemmin mainitsin, se ongelma lieneekin just siinä, kun ei osaa kunnioittaa omaa tilaansa ja omia rajojaan, niin ei osaa muidenkaan. 

Jokasen tulee tietty ottaa oma vastuu asioista. Jos annat toiselle liikaa vapauksia ja annat sen tehdä mitä se haluaa, ja sit yhtäkkiä vaan toteet, et se on liian riippuvainen susta, niin ohan se vähän vastuutonta käytöstä. Siis sellanen yhtäkkinen muutos olemuksessa. Kyl sitä alusta asti pitäs tehdä rajat selväks eikä yhtäkkiä jotenki: "nyt tuli mitta täyteen!".

Jos toinen on liian roikkuva, niin eiköhän paras tapa on vaan katkasta välit. Kantapään kautta oppii parhaiten, saamalla niit negatiivisii tunteita käsiteltäväks.

Joo, totta. Jokaisen vastuulla tutustua omiin rajoihinsa ja laittaa niitä ihmissuhteissa. Joiltain tällaiset jutut hoituu ehkä helpommin, kuin toisilta. Mutta olemme jokainen erilaisia, omaamme erilaiset taustat, luonteet piirteet, kokemus- ja ajatusmaailman. Se mikä itselle tuntuu itsestäänselvyydeltä ja helpolta, ei ole sitä välttämättä toisille. Ihmissuhteissa varmaan jokainen kohtaamme elämämme aikana jonkinlaisia ongelmia ja haasteita, joista voimme oppia.

Roikkuvaan/itsestään vastuun muille heittävään ihmiseen kannattaa katkaista välit, jos ko. tyyppi ei ole kykeneväinen ottamaan vastuuta ongelmastaan ja lähde työstämään sitä. Ja sit tietty on otettava huomioon se, riittääkö omat voimavarat seisomaan tällaisen tyypin rinnalla, vaikka hän ongelmaansa työstää yrittäisikin. Ja jos siinä rinnalla aikoo seistä, on tärkeää opetella itse olemaan ottamatta muiden ongelmia kannettavakseen.

Itse oon sopinut yllä kuvaelemani henkilön kanssa välit, mutta ollaan sovittu, ettei olla liian tiiviissä tekemisissä enää, hän hakee apunsa muualta, ei tarraudu minuun. Ja tämä on nyt ihan toiminut. 

Noh, mä olen kyl vähän takertuvaista tyyppiä, mutta pärjään itseksenikin.
Kaipaan kyllä ihmisiä enemmän lähipiiriin, oon jonkin verran yksinäinen,, ainahan joka asias pitää pyrkiä balanssiin.
Just nyt kun vähän elämänpolku hakee suuntaansa, niin hyvin mielelläni olisin enemmän yhteydenpidossa semmosiin kenellä on tällä hetkellä vakaa tilanne, mutta toisaalta huvittaa kestää hampaita yhteen purren myös tätä ja löytää tukaluudesta jokin väylä taas eteenpäin.

Mutta, olisko läheisriippuvuuteen mahdollista suhtautua jotenkin myötätunnolla? Ei ehkä läheinen ahdistais niin paljon jos pystyy jotenkin löytämään itsestään samoja ominaisuuksia ja tarpeita ja huomioida niitä lämmöllä. Tää tuli vastaan juuri,

! No longer available	Small | Large

Jos menee huonosti, ei ole musta väärin tukeutua läheisiin, sitähän sanotaan että hädässä ystävä tunnetaan olennaista on kuitenkin se, että nouseeko sieltä pohjamudista läheistensä avulla, vai vetääkö läheisetkin alas - tekeekö sen saamansa avun lisäksi myös itse töitä oman edistyksensä eteen, vai heittäytyykö täysin muiden helpattavaksi.

Mutta, olisko läheisriippuvuuteen mahdollista suhtautua jotenkin myötätunnolla?

Ihan kuten kaikkeen muuhunkin ihmisisissä, on mahdollista ja mielestäni jopa suositeltavaa. Riippuu tietysti mitä myötätunnolla tarkoitetaan ja miten se käytännössä näkyy, onko se sitä että ymmärrät takertujaa ja pyrit olemaan hänelle ystävällinen vaikka välillä keittäisi, vaiko sitä että annat vaan tilanteen jatkua koska et halua satuttaa toisen tunteita. Tärkeetä siis olla myötätuntoinen itseäänkin kohtaan ja hyväksyä oma rajallisuus, se ettei aina voi olla niin kiva kuin mitä ehkä haluaisi.