Oikeestaan nyt kun jaksoin vähän perehtyä siihen mitä läheisriippuvuus on, ymmärsin ettei ko. tyyppi taida ollakaan läheisriippuvainen. Luin tällaisen artikkelin, jossa kerrotaan mitä läheisriippuvaisuus on:
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus ja täytynee myöntää, että ennemminkin itseni tunnistan tuosta litaniasta läheisriippuvaisen ihmisen piirteistä. Tosin oon näitä taipumuksia itsessäni tiedostanut jo jonkin aikaa, mulla on viimeisimmät läheisimmät ihmissuhteet olleet tällaisia, joissa oon antanut itestäni liikaa itseni kustannuksella ja toinen on ollut liian vastuuton ihminen, ei ole kyennyt huolehtimaan itsestään, ripustautuu toisiin ja vaatii näiltä kohtuuttomia. Tuollainen ei ole tietystikään tervettä, aikuismaista olemista.
Jokaisella on oikeus itse valita seuransa, kenenkään kanssa ei ole pakko olla. Ihmisellä on peräti velvollisuus huolehtia itse itsestään ja täten valita elämäänsä myöskin sellaisia ihmissuhteita, jotka palvelevat omaa hyvinvointia, ovat vastavuoroisia, luotettavia jne. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla velvollisuudentunnosta, eihän tuollainen ole edes mitään aitoa ystävyyttä enää. Kukaan ei saa käyttäytyä toista kohtaan liian omistavasti, koska eihän meistä kukaan omista ketään. Tuollainen omistava käytös on sairasta ja se kielii käyttäytyjänsä ongelmista. Jokaisella on oikeus halutessaan ottaa etäisyyttä ja pistää omat rajansa ja sanoa suoraan mikä mieltä painaa ihmissuhteessa. Toisten on kunnioitettava toisten rajoja. Niinhän se helposti menee, että jos ei osaa asettaa ja tunnista omia rajoja, on silloin vaikeampi tunnistaa ja kunnioittaa toisten rajoja, kun ei niiden päälle kauheasti ymmärrä, kun ei niitä itsellään ole. Ihminen joka tunnistaa ja osaa laittaa omat rajansa, tunnistaa myös missä menee toisten ihmisten rajat ja osaa kunnioittaa näitä.
Sanoisin tästä kaveristani, että hän on ennemminkin jonkin sortin takertuja, iilimato, joka mielellään heittäisi itsestään vastuun muille. Toimii näin siis siitä huolimatta, että on ihan aikuinen ihminen, reippaasti yli 20.v, kohta liki 30-vuotias. Nyt hänestä ei ole enää kuulunut mitään, onneksi. Asialliseen, tiukkaan ja ystävälliseen sävyyn tein selväksi oman kantani ja se meni vihdosta viimein jakeluun, siltä näyttää. Mulla on aikaisempaakin kokemusta tällaisista ripustautujista ja minä läheisriippuvaisena olen heitä vetänyt puoleeni ja lähtenyt peliin mukaan, siis ottamaan liikaa vastuuta, sietämään kaikenlaista paskaa, jota mun ei oikeasti tarvitsisi sietää yms. Tää on vaikuttanut nyt mulla niin, että oon tullut araksi tutustumaan uusiin ihmisiin, kun pelkään, että sieltä on taas joku kohta ripustautumassa muhun, ei anna tilaa ja sekoaa jos ilmoitan, etten halua olla hänen kanssaan. Siis tällainen on oikeesti ihan kamalaa. Kun pitäisi olla itsestään selvyys, että jokaisella on oikeus omaan tilaan ja määritellä omat rajansa ja toisten pitäisi niitä kunnioittaa, siten kuin kunnioittaa omaa tilaansa ja omia rajojaan. Mutta kuten aikaisemmin mainitsin, se ongelma lieneekin just siinä, kun ei osaa kunnioittaa omaa tilaansa ja omia rajojaan, niin ei osaa muidenkaan.
