En oikein tiedä että mikä minua on auttanut. Ehkä se että olen vaan päästänyt irti siitä rakkauden kohteesta, jonka maailma on vienyt muualle. Vaikeaahan se on, ei siitä pääse mihinkään. Mutta aika auttaa aina. Ja kyllä sitä tapaa uusia ihmisiä, vaikkei sydämen murskaantuessa niin uskoisikaan.
Mulla on lähes aina ollut niin että olen ihastunut/rakastunut ihmisiin joilta en ole saanut vastarakkautta. Sen vuoksi mulla taitaa olla nuoreen ikääni nähden takana jo jonkin verran sydänsuruja. Kyllä mä joka päivä oikeastaan ikävöin jotakuta, etenkin kun sinkku olen. Mutta luotan siihen että joskus vielä kohtaan sen oikean, jonka kanssa on yhteinen tulevaisuus. Joskus vielä.
Mutta jotenkin oon saanut sen vaikutelman asiasta, että rakkaus on ihmisille keskimäärin erittäin vaikea asia. Tuntemattomien kanssa nussiminen vielä sujuukin, mutta rakkaus? Sinkkujen määrä miehissä ja naisissa on lisääntynyt jatkuvasti. Taitaa liittyä siihen että meillä on niin pinnallinen ja pornoistunut kulttuuri, missä toisen ihmisen aito rakastaminen on miltei sairaus. Ei oikein löydy uskoa siihen.
