Ehkä tämä on hyvä paikka tälle keskustelulle.
EDIT: Edellinen lause viittaa "Avautumista"-ketjuun, jossa keskustelu alunperin sijaitsi. Minulta ainakin pääsee välillä melkoisia avautumisia aihepiiriin liittyen.

Johtunee siitä, että olen joutunut hyvin läheltä katsomaan, millaisia ihmisiä monista muslimeista tulee kulttuurinsa vaikutuksesta ja millaista kärsimystä he voivat muille aiheuttaa. Se tarina on kuitenkin erään naisen yksityisasia, joten ei siitä enempää. (
EDIT: Tärkeä tarkennus: Nainen ei itse ole muslimi, vaan monen muslimin uhriksi joutunut.) Enkä todellakaan väitä, että kaikki muslimit olisivat pahoja kiihkoilijoita. Voisi sanoa, että suuri osa muslimeista on maltillista väkeä islamista
huolimatta.
Sinäkin, Brutukseni. Minusta on hämmästyttävää ja käsittämätöntä, miten laajalle on levinnyt tämä konservatiivisen uusoikeiston levittämä käsitys, että jotkin tietyt asiat ovat kaikissa muodoissaan poliittisesti korrekteja, jotkin toiset asiat poliittisesti epäkorrekteja ja niinku that's that.
Se ei ole pelkkä käsitys, se on fakta. Tiettyjä kulttuureja, ideologioita ja henkilöitä saa kritisoida ja jopa törkeästi haukkua, mutta toiset nauttivat ihmeellistä koskemattomuutta. Hyvä esimerkki faktan paikkansapitävyydestä on tästä kirjoituksesta langetettu "jumalanpilkkatuomio":
http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html Tätä ei jaksaisi enää selvemmin yrittää sanoa: islam ei ole totalitaristinen ideologia. Vain jotkin tulkinnat islamista ja sen tehtävästä ovat sellaisia. Samoin jotkin kristinuskon tulkinnat, jotkin hindulaisuuden tulkinnat, jotkin ateismin tulkinnat ovat totalitaristisia (itse asiassa sellaista uskontoa tai edes filosofista aatesuuntaa ei liene olemassakaan, ettei siitä voisi jollain idioottikonstilla johtaa totalitaristisen opin).
Toki islamista, kuten kaikista ideologioista on olemassa rankempia ja kesympiä tulkintoja. Siksi onkin mielestäni järkevää tarkastella ideologian varsinaista ydintä. Hitlerin ideologian ytimessä oli mm. ihmisrotujen eriarvoisuus ja juutalaisten tuhoaminen sen nojalla. Jo sen perusteella vastustan Hitlerin ideologiaa, vaikka olisikin olemassa myös maltillisia nationalisteja. Entä mitä on profeetta Muhammedin ideologian ytimessä? Sitä ymmärtääkseen on hyvä tiedostaa ainakin kolme melko keskeistä islamin oppia, joista miltei kaikki islamin uskonoppineet ovat yhtä mieltä.
1: Muhammedin toiminta (jota kuvaillaan yksityiskohtaisesti koraanissa ja ns.
hadithissa) on kaikkine yksityiskohtineen
sunna, eli semmoisenaan esimerkillinen. Myös se, että hänen lempivaimonsa Aishan ollessa 6-vuotias, hän asetti peniksensä tämän reisien väliin ja suuteli tätä. Ja se, että Aishan ollessa 9-vuotias oli Muhammedin mielestä sopiva aika varsinaiseen sukupuoliyhteyteen. Voitte arvata, mitä tämä sunna-periaate aiheuttaa vielä tänäkin päivänä.
2: Islam jakaa maailman kahteen "huoneeseen", joita ovat
dar-ul islam (islamin huone), jossa islam ei ole ainoastaan vallitseva uskonto, vaan hallitsee myös poliittisena systeeminä ja
dar-ul harb (sodan huone), jossa kaikki keinot ovat suositeltavia sen saattamiseksi
dar-ul islamin piiriin.
3: Koraania luettaessa on muistettava periaate nimeltään
naskh (kumoaminen). Se tarkoittaa sitä, että jos koraanissa on keskenään ristiriitaisia jakeita, niin jälkimmäinen kumoaa aina edellisen. Tämä johtaa siihen, että koraanin alkupuolella olevat rauhanomaisemmat kohdat kumoutuvat jälkipuoliskon sotaa lietsovilla kohdilla (jotka ovat todella rankkaa settiä

). Tämä jätetään usein tahallaan mainitsematta, kun halutaan promota islamia rauhan uskontona.
Varsinaisen opin lisäksi kannattaa katsoa, kuinka se heijastuu reaalimaailmaan. Tahtoisitteko todella esimerkiksi muuttaa maahan, jossa vallitsee sharia-laki (jonka nojalla esimerkiksi raiskattuja pikkutyttöjä kivitetään)? No, kohta ei tarvitse. Britanniassakin on jo itsenäisesti toimivia sharia-tuomioistuimia. Ruotsissa on muslimienemmistöisiä lähiöitä, joihin palokunta ei enää uskalla mennä sammuttamaan rauhanuskovaisten sytyttämiä autoja. "Hedelmistään puu tunnetaan", sanoi Jeesus.
Joka islamia itsessään väittää totalitarismiksi, tulee yleistyksellään lietsoneeksi uskontojen ja käytännössä myös kulttuurien välistä vihaa ja edistäneeksi mahdollisen suursodan syntyä (kaikki vaikuttaa kaikkeen!).
Huonoja ideologioita tulee kritisoida senkin uhalla, että joku loukkaantuu. En kehota ketään vihaan, se ei ole hyvä tie.
Minusta länsimaissa pitäisi päinvastoin tukea suvaitsevaa islamia ja sen leviämistä. Kaiken islamin leimaaminen suvaitsemattomaksi tukee islamin tiukimpien äärisuuntien levittäytymistä. Nykyisin islamilaiset yhdyskunnat saavat Suomessakin rahoituksensa lähinnä Saudi-Arabiasta. Jos Euroopan maat myöntäisivät taloudellista tukea muslimiyhdyskunnille ja moskeijoille, katkeaisi rahavirran myötä myös ideologinen virta.
Tuolla logiikalla voitaisiin tukea taloudellisesti myös maltillisia uusnatseja, jotteivät he joutuisi imemään radikaalimpia vaikutteita ulkomailta.
Vaikka vastustan islamia (mielestäni ihan perustellusti), en vastusta muslimeja. Vastustan myös äärinationalismia, mutta en sen kannattajia. En vihaa ketään. Silti olen sitä mieltä, että toiset ideologiat ovat haitallisempia kuin toiset, ja että kaikki kulttuurit eivät todellakaan ole yhtä arvokkaita.