Hippeydessä on minun mielestäni radikaaleinta se, että hipit ovat murtautuneet ulos "kulttuurillisen aivopesun" unesta, ja osaavat ajatella itse. Se on jo jotain.
Kukaan joka edelleen ajattelee luokkien kautta ei ole herännyt mistään unesta. Sikäli kun sanalla hippi ei viitata yhtäaikaa kaikkiin hippeihin tai kehenkään erikseen, sillä viitataan mielikuvaan esimerkki-hipistä, ketä ei oikeasti ole olemassa. Hipin ideaan. Zum beispiel, vieressäpelaavaan. Tällä välin kun nähdessämme hipin joka kerta peitämme ymmärrettävän todellisuuden tämän mielikuvamme alle, me vieraannumme siitä todellisuudesta, jossa jokainen hipiksi naamioituva ihminen (kukaan ei kuitenkaan onnistu olemaan ikinä hippi) nähdään kulttuurisen aivopesun unesta heränneenä itseajattelevana yksilönä.
Tässä tapauksessa kyseessä ei kuitenkaan voi olla hippi, sillä hippeys on kulttuurinen ilmiö. Pelastamattomasti, eri lavasteissa näyttelemässä samaa näytelmää. Tanssimassa omia soidinmenojaan oman kulttuurisidonnaisen identiteettinsä mukaista alkoholijuomaa nauttien.
Kun ympäröivä kulttuuri saa kokoajan parodisempia piirteitä omassa spektaakkelissaan sitä mahdottomammaksi käy koomikon työ. Miten enää karikatisoida sitä, mikä on liioitellut omat piirteensä uskottavuuden tuolle puolen. Aina äärirajoille asti. Mitä muuta on karikatyyrin tekeminen kuin liioittelemista?! Miten voi liioitella sellaisen kulttuurin hahmoja, jotka kaiken kaupallistumisen myötä ovat muuttuneet ideansa pilakuviksi, liioitelleet itsensä yli sen uskottavuuden jota tavoittelivat!
