Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Itsemuutosta - 1

Vihreäkaupunki

  • Hippi
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2521
    • Blogi
Itsemuutosta
« : 19. Toukokuuta 2011 klo 02:11 »
  • Tykkää (0)

  • Olen pitkään pohtinut kuinka voisin muuttaa itseäni pysyvästi siihen suuntaan johon toivoisin muuttuvani. Pieniä muutoksia on mahdollista tehdä hyvinkin nopeasti, jopa niin että ne säilyttävät sijansa päivässäni. Mutta monet isommat muutokset toimivat jonkin aikaa ja sitten on parempi antaa periksi, nämä isot muutokset tekevät elämästäni vaivalloista ja epätyydyttävää.

    Tänään eräs ystävä ehdotti mietiskelemään sitä, miksi teen niitä asioita joita teen, vaikka haluaisin luopua niistä. Tätä olen itsekin monesti pohtinut. Ensimmäiseksi mieleeni palautui asia, jonka olen jo ennenkin todennut. Teen asioita joista haluan luopua, koska ne saavat ajatukseni muualle, ne saavat oloni tuntumaan paremmalta. Ymmärsin taas kerran saman asian minkä joskus aikaisemmin, olen takertunut joihinkin menneisiin asioihin, jotka tuntuvat seuraavan minua jatkuvasti. Minun on vaikea luopua. Olen täyttänyt ja täytän elämäni muulla, koska en osaa käsitellä näitä asioita.

    Aloin miettimään miten olisi mahdollista oppia käsittelemään ja päästämään lopullisesti irti menneestä. Ensimmäiseksi mieleeni juolahti meditointi, mutta se ei tuntunut lainkaan luontevalta. Arvelin siitä tulevan helposti hampaat irvessä vääntämistä, jos meditoi jonkin tällaisen asian saavuttamiseksi. Jotakin voi toivoa, mutta tuntui että meditointi olisi liian tavoitehakuista tässä tapauksessa. Mieleeni tulivat myös uudet ihmissuhteet, jotka ehkä auttaisivat unohtamaan vanhat asiat. Aivan, auttaisivat unohtamaan mutteivät selvittämään.

    Jouduttuani umpikujaan pähkäilyssäni miten todella ratkaista tämä asia, hoksasin että voin muuttua jo nyt.

    Olen jo kauan ymmärtänyt sen, että ulkoisen maailman teot heijastelevat sisäistä maailmaa. Mutta olen tehnyt virheen siinä, että olen luullut sisäisen maailman muutoksen välttämättä tarvitsevan ulkoisen (fyysisen) maailman tekoja. Tajusin että voin muuttaa ajattelutapaani tietoisesti, tekemättä mitään ulkoisia muutoksia itseäni pakottamalla. Nykyään ajattelutapani vaihtee mielialan mukaan. Jos ajattelen esimerkiksi ystävällisyyden olevan todella tärkeätä tilanteessa kuin tilanteessa, saatan silti tiuskaista kaverille takaisin kun alkaa ärsyttää. Tämä ajatusmallien vaihtelu ja niiden limittäin meneminen on todellinen haaste. Kuinka löytää yksiselitteinen ajattelutapa? En tarkoita tällä ohjekirjaa miten ajatella tilanteessa kuin tilanteessa, vaan miten löytää sellainen selkeä linja josta voi pitää kiinni tilanteessa kuin tilanteessa. Meinasin vastata tähän tätä kirjoittaessani että henkisen harjoituksen avulla. Virhe! Voin jo nyt muuttaa ajattelutapani sellaiseksi, mitä voin noudattaa ilman poikkeuksia. Henkinen harjoitus kehittää ja auttaa noudattamaan ajattelutapaani, mutta sen löytämiseksi ei tarvita muuta kuin sisäinen päätös.

    Mieleeni muistuu eräs kaveri, joka kertoi rakentaneensa vuosia uutta maailmankuvaa päähänsä. Hän testasi tätä kuvaa silloin tälloin, ja analyisoi sen toimivuutta. Lopulta hän oli tyytyväinen tähän vaihtoehtoiseen maailmankuvaan ja vaihtoi siihen lopullisesti. Nyt ymmärrän mistä hän puhui.

    Itselläni on mielessäni monenlaisia malleja miten haluaisin ajatella, mutta niitä en käytä. En oikein itsekään ymmärrä miksen niitä käytä. Ehkä yksi suurimmista puutteistani ajattelussani on... jonkinlainen huolehtivaisen myötätunnon puute itseäni kohtaan. Huomaan kuinka haluaisin tehdä jotakin asiaa, minkä tiedän olevan haitaksi minulle. Tähän annan yleensä luvan sillä perusteella, että siitä ei loppujen lopuksi ole suurempaa haittaa, eikä minulla ole tällä hetkellä muutakaan tekemistä, sekä se tuo mielihyvää hetken. Jos kuitenkin näkisin rakkaan ihmisen tekevän samaa, haluaisin hänen lopettavan ja yrittäisin auttaa häntä. Miksen siis auta itseäni?

    Ymmärsin myös miksi tarkkailen niin paljon itseäni ja eleitäni muiden ihmisten seurassa. Uskon tämän suuresti liittyvän siihen, että esitän useasti ihmisten seurassa jotakin mitä en ole sisältä, mutta mitä haluaisin olla.

    Toivon tämän oivalluksen auttavan minua eteenpäin muutoksessani.
    « Viimeksi muokattu: 19. Toukokuuta 2011 klo 07:16 kirjoittanut vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Colourflower

    • Vieras
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #1 : 19. Toukokuuta 2011 klo 12:01 »

    Hyvin mielenkiintoista pohdintaa sinulla, VK. Jatkanpa nyt itsekin vastaavaa pohdintaa, mitä useimmiten käyn lähinnä pääni sisällä.

    Minulla on päässäni alitajuinen asteikko, jolla asiat värittyvät jonkinarvoisiksi, yhdet toivotunsuuntaisiksi, toiset sellaisiksi mitä en halua elämääni. Kun yritän kuvata toivottua suuntaa jollakin sanamuodolla, käytän yleensä ilmausta "eteenpäinvievä". Eteenpäinvievyys on sitä, että jokin vie minua nykyisen, vähintään toistakymmentä vuotta melko johdonmukaisesti rakentuneen elämänfilosofiani mukaan lähemmäksi tavoiteltua päämäärää. Sitä päämäärää onkin sitten vaikeampi kuvata. Yhtäältä voisin puhua valaistumisesta, mutta se on vain pelkistetty osatotuus. Pyrin kuitenkin myös parantamaan maailmaa. Välietappina voisi olla sellainen elämäntilanne, jossa voin parhaiten toteuttaa näkemystäni elämästä ja maailmasta.

    Se, onko jokin asia minulle eteenpäinvievä, määrittyy yleensä suhteessa asioihin, jotka olen aiemmin määrittänyt eteenpäinvieviksi. Joskus kumoan näitä sisäisiä totuuksiani, ja kumoamisen kumoamistakin saattaa tapahtua. Esim. kun pian 10 vuotta sitten masennuin, päädyin ajatukseen, että minua siihen johtaneet asiat eivät oikeasti vieneetkään eteenpäin: elämäni oli tämän todistusaineisto. Kun pääsin masiskaudesta irti, käsitinkin, että kyllä ne asiat sittenkin periaatteessa olivat eteenpäinvieviä. Minä vain en osannut seurata niitä oikein. Nyttemmin elämästäni on löytynyt sellaisiakin asioita, jotka ovat vieneet eteenpäin jossain suhteellisessa elämäntilanteessa, mutta eivät välttämättä enää toisessa. Ja tämä asetelmakin voi olla suhteellinen. Esimerkiksi päihteettömyys ja kohtuukäyttö eivät kumpikaan ole nykyiselle minulle sinänsä eteenpäinvieviä tai taannuttavia: välillä ensin mainittu vaikuttaa myönteisimmin, toisinaan taas saan jälkimmäisestä elämään tarvittavaa "imua". Sitten, kun nykyinen minä joskus kumoutuu, voi hyvin olla että tämä asetelma kumoutuu.

    Ohoo, tulipas epäselvää tekstiä, toivottavasti joku ymmärtää siitä edes jotain. ??? ;)

    Edit: Itsensä muuttamista, eikä vain itseensä vaikuttamista, tämä on sikäli etten vastaa sisäisesti likimainkaan sitä, mikä vielä jonakin päivänä tahdon olla. Näiden jatkuvien sisäisten arvovalintojen kautta sisään elämääni tulee uusia eteenpäinvieviä asioita, jotka samalla ajavat pois vanhoja taannuttavia asioita.
    « Viimeksi muokattu: 19. Toukokuuta 2011 klo 12:05 kirjoittanut Colourflower »
    Kirjattu

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #2 : 24. Toukokuuta 2011 klo 18:55 »
  • Tykkää (0)

  • Ah tässä on juuri se, mitä olen yrittänyt etsiä ties mistä, mutten ole löytänyt kohtalontovereita! Ja minä kun vielä epäröin tänne rekisteröitymistä!

    Mutta asiaan. En tiedä, haluanko niinkään muuttaa itseäni: enemmän haluan ensin tietää, kuka olen ja päättää sitten, pidänkö siitä. Toistaiseksi olen saanut kiinni vain minuuteni hajanaisista palasista, enkä tiedä, voiko niihinkään luottaa, koska elämä voi muuttua niin äkisti ja rakentua yhtäkkiä kokonaan uudelleen.
    Toisaalta jotakin lapsuudesta asti mukana pysyneitä piirteitä ja asioita on löydettävissä. Se on kaikki vain hautautuneena rutinoituneen ja tylsän elämän alle.

    Ehkä olen jo aika pitkällä saamassa sisimpäni kulmasta kiinni, ehkä olen vielä valovuosien päässä.
    No helpointa ainakin olisi määritellä ne asiat, jollainen haluan olla ja pitää niistä kiinni. Niin kauan, kuin en osaa niitä määritellä, se tulee olemaan vaikeaa, mutta aion yrittää kovasti. Onhan tässä koko elämä aikaa... Vai onko. Äh en tiedä. Liian vaikeaa tämä!
    Kirjattu

    Colourflower

    • Vieras
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #3 : 24. Toukokuuta 2011 klo 20:47 »

    En tiedä, haluanko niinkään muuttaa itseäni: enemmän haluan ensin tietää, kuka olen ja päättää sitten, pidänkö siitä. Toistaiseksi olen saanut kiinni vain minuuteni hajanaisista palasista, enkä tiedä, voiko niihinkään luottaa, koska elämä voi muuttua niin äkisti ja rakentua yhtäkkiä kokonaan uudelleen.
    Toisaalta jotakin lapsuudesta asti mukana pysyneitä piirteitä ja asioita on löydettävissä. Se on kaikki vain hautautuneena rutinoituneen ja tylsän elämän alle.

    Todella fiksua pohdintaa mielestäni. Itse olen jossain vaiheessa itsetutkiskeluani tullut jopa tulokseen, etten pohjimmiltani ole yhtään mitään – tai potentiaalisesti kaikkea. Siltä pohjalta lienee aika hyvä lähteä kehittämään itseään.
    Kirjattu

    v-i-p

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1680
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #4 : 24. Toukokuuta 2011 klo 22:09 »
  • Tykkää (0)

  • Itse olen jossain vaiheessa itsetutkiskeluani tullut jopa tulokseen, etten pohjimmiltani ole yhtään mitään – tai potentiaalisesti kaikkea. Siltä pohjalta lienee aika hyvä lähteä kehittämään itseään.

    Heh, tuttua juttua. Tänään koin muutaman tunnin sisällä olotilat siitä, että en ole yhtään mitään, siihen, että voin olla mitä vain. Lopputuloksena muistin palautua itseeni, ja olin tyytyväinen juuri tähän hetkeen ja suuntaan jonne olen menossa :D Tai toisaalta miellän olevani samaan aikaan sekä perillä, että matkalla. Ymmärtää ken ymmärtää  ::)
    Kirjattu

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #5 : 25. Toukokuuta 2011 klo 08:11 »
  • Tykkää (0)

  • Todella fiksua pohdintaa mielestäni. Itse olen jossain vaiheessa itsetutkiskeluani tullut jopa tulokseen, etten pohjimmiltani ole yhtään mitään – tai potentiaalisesti kaikkea. Siltä pohjalta lienee aika hyvä lähteä kehittämään itseään.

    Oi kiitos. Mulla on joskus ihan samoja tuntemuksia, mutta ne menevät yhtä nopeasti ohi kuin ovat tulleetkiin. Niistä on niin vaikea saada kiinni, jotta voisin edes päättää, onko niissä mitään perää. Luultavasti ei. Loppujen lopuksi olen aika tavallinen ihminen. Mutta halu olla parempihan on se kaikkein tärkein asia matkalla kohti parempaa ihmisyyttä.

    Tai toisaalta miellän olevani samaan aikaan sekä perillä, että matkalla. Ymmärtää ken ymmärtää  ::)

    Minä ymmärrän! Ja mielestäni sen pitää niin ollakin, ellei sitten ole vanhus, joka on jo asettunut mökkiinsä odottamaan elämän loppumista. En minä ainakaan halua olla perillä yhtään aikaisemmin kuin olen elämäni kanssa valmis. Eikö olisi kovin tylsää tietää kaikki ja jatkaa elämää ilman sitä mielenkiintoisinta etsimistä?

    Kirjattu

    Nefi-

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 252
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #6 : 25. Toukokuuta 2011 klo 08:26 »
  • Tykkää (0)

  • Mielestäni itseään tulisi kunnioittaa sellaisena kun se tällä hetkellä on. Se on tämänhetkinen minä, jatkuvassa muutoksessa. Aina etsiessään löytää jotain parannettavaa. Kokemusten ja virheiden kautta oppii, mitä enemmän elämme, sitä enemmän meillä on näkökulmia katsoa elämää ja oppia siitä. Vaatia ei kuuluisi, sillä jos tahtoo muuttua, se käy luonnostaan kun aika on siihen valmis.

    Tahdon ajatella olevani ihana juuri näin, en muuttumassa yhtään sen paremmaksi tai ihanammaksi, mutta matkani on tärkeä. En pidä vertailusta, en juurikaan ymmärrä miksi on opetettu vertailemaan asioita, joiden yhteys on hämärä. Esim. mainitsin viikonloppuna kaverilleni hänen jatkuvasta vertailustaan; "pidin toisen puun kukista enemmän, nuo eivät ole yhtään niin kauniita". Jos molemmat ovat kauniita ja ihania, miksi niille pitäisi asettaa jokin määre? Mitä sillä määreellä tekee käytännössä, muuta kuin rajaa. Jos tahtoo olla toisenlainen, kuten vaikka tahtoisi olla yhtä ystävällinen kuin joku ystävä, tulisi mielestäni ensimmäisenä kysyä itseltään mikä minussa tässä hetkessä on vikana? En lähtisi suinpäin muuttamaan maailmankuvaa ja katsomustaan elämään, sillä se ei tunnu luonnolliselta. Sen sijaan mielestäni luonnollinen tapa olisi muuttua sellaiseksi luonnostaan. Luonnotonta taas olisi teeskennellä ystävällistä vaikka sisimmässään sellainen ei olisi. Näkökulmassani ystävällisyys ja rakkaus asuu meissä jo, niiden päälle on vain kasaantunut ylimääräistä saastetta 
    >:D

    Pidän tästä matkasta, sillä en muiden elämiä voi kokea. En tahdo koskaan luopua menneestä, enkä muuttaa sitä mitä olen joskus ollut. Hyväksyn sen ja kunnioitan sitä. Kaikki mitä olen kokenut ja ollut on olemassa sitä varten että pystyn siitä oppimaan.
    Kirjattu
    Saniaispuita ja sammakoita,
    peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
    Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #7 : 25. Toukokuuta 2011 klo 08:40 »
  • Tykkää (0)

  • ^Toisaalta tajuan, mitä haet takaa, mutta toisaalta olet vähän ristiriitainen. Jos ystäväsi sisäisti sanasi vertailusta, eikö hän voi haluta muuttaa itseään lopettamalla vertailun ja keskittymällä siihen, että kaikki on kaunista? Eikö se ole nimenomaan tietoista muttumista? Että kun hän seuraavan kerran näkee kauniita ja vähemmän kauniita kukkia, hän muistaakin sanasi, eikä avaakaan suutaan kertoakseen rumemmista kukista, vaan hän huomauttaa, miten kaunis kukkapenkki on.

    Ja juuri tuo ystävällisyys on asia, jossa täytyy tietoisesti pyrkiä muttumaan, mikäli oikeasti haluaa muuttua. Minä esimerkiksi saatan joskus sanoa asiat hyvin suoraan, koska en aina muista, että toiset ovat vähän herkempiä. Niinpä minun täytyy joskus oikein ajatella, mitä voin suustani päästellä ollakseni loukkaamatta ketään. Ei se mielestäni ole kovin pakotettua maailmankuvan muutosta, muttei tietenkään täysin luonnollistakaan. Lopulta siitä kuitenkin tulee luonnollista, kuten vaikkapa uudistuneesta ruokavaliosta.

    Se on muuten tähän kohtaan erinomainen esimerkki! Nimittäin aluksi kasvisruokavalioon siirtymiseni oli todella epääluonnotonta: minun piti tutkia pussien ja pakkausten tuoteselosteita ja olla raivostuttavan kiinnostunut lisäaineista. Kuitenkin nyt epäluonnollinen vaihe on mennyt ohi ja tiedän automaattisesti, mikä on eläinystävällistä ja mikä ei. Sinun mielestäsi tämä muutos on varmaan pakotettua ja luonnotonta, mutta minusta on mahdototta muuttua, käymättä läpi sitä tietoista muutosta, joka ei aina ole luonnollisinta.

    Enkä minäkään tahdo luopua menneestä. Olen jo pidemmän aikaa ollut hyvin onnellinen elämästäni ja menneisyydestäni ja tiedän, etten olisi sama ihminen ilman kaikkia vastoinkäymisiä.  Kuten sinäkin, olen oppinut niistä ja ne ovat auttaneet tielläni muuttua paremmaksi.
    Kirjattu

    Nefi-

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 252
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #8 : 25. Toukokuuta 2011 klo 09:36 »
  • Tykkää (0)

  • Kiitos keltainen!
    Taisinpa olla unenpöpperöisenä hiukan epäselvä siitä mitä tarkoitin, mutta juuri nyt en jouda kaikkea korjaamaan, ehkäpä joskus toiste selkeämmin.  ::)
    Mielestäni muutos tulee kyllä kun sen antaa tulla. Se että on tässä hetkessä yhtä hyvä ihminen kuin muutosten jälkeenkin, ei muuta sitä etteikö tietoista muutosta tee tai kuuluisikin tehdä. Ihmisen on mahdotonta olla täysin luonnollinen tässä maailmanajassa. Se ei enää ole mahdollista, joten täytyy tehdä se niissä puitteissa jotka ovat vielä mahdollisia. Ja oppimisen suhteen ihmisetkin ovat täysin erilaisia. Joku toinen oppii kokemalla tai tekemällä virheitä, kun toinen taas oppii toistamalla samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin minusta hyvyyden määre on meissä itsessämme ja se pitäisi vain osata päästää valloilleen. Eli ystävällisyyttä ei minusta kykene oppimaan. Se ei tarkoita että pitäisi tietentahtoen olla julma, vaan havaita koska on julma ja pohtia miksi niissä tilanteissa on sanonut niin kuin on sanonut, sitä kautta ymmärtää ystävällisyyden luonnollisuus. Ajatustani on nyt hiukan vaikea pukea sanoiksi, sillä tässä hetkessä se on vasta herännyt tähän maailmaan, olematta ennen tajunnassa :) Toisekseen sanat ovat minulle melko vaikeita mielen määreitä.

    Siksipä mainitsin ystäväni vertailusta, että hän kykenisi sisäistämään ajatuksen siitä kuinka vertailu ei ole tarpeellista. Vertailusta on lähes mahdoton tosin päästä kokonaan eroon jos aikoo elää tässä yhteiskunnassa. Kyse on oivalluksista, joita ilman en näe mahdolliseksi muuttua. Ja oivallukset tulevat kun mieli on aikansa niitä käsitellyt, alitajuisesti tai sitten tajunnan myötä.

    Olen pyrkinyt opettelemaan kiitollisuutta ja anteeksiantoa viime aikoina. Aluksi ajattelin että annan kyllä kaikille anteeksi, sillä en ole pitkävihainen, ainoa jolle en kykene antamaan anteeksi olen minä itse. Pohdiskeltuani ja aloittaessani anteeksiantoharjoituksia, annoin anteeksi itselleni kuitenkin melko vaivattomasti. Kun annoin ajatuksen anteeksiannosta sulautua ajatusmaailmaani, helpottui sen näkeminen. Kuinka paljon katkeruutta kannammekaan mukanamme, pienistäkin asioista. Kuinka tarpeettomia ne lopulta on. Oivalsin kuinka elämällä ystävällisesti ja antamalla ilkeille sanoille anteeksi (mikä toisinaan on vaikeaa, sillä olen herkkä loukkaantumaan..) voin saavuttaa paljon enemmän kuin pelkäämällä olla ystävällinen, puhua vieraille ja kantamalla kaunaa. Vielä on ymmärrettävää.
    Olen kiitollinen monista asioista, pelkästään siitä että tiedostan olevani täynnä rajattomia mahdollisuuksia itsessäni, sinällään en tarvitse muutosta, sillä olen muutos jo itsessäni. Kaikki mitä tahdon olla, on jo minussa, enää tarvitsee vain päästää se vapaaksi.

     :ow
    Kirjattu
    Saniaispuita ja sammakoita,
    peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
    Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.

    Colourflower

    • Vieras
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #9 : 25. Toukokuuta 2011 klo 11:16 »

    Nefi kyllä kirjoitti taas aivan erityisen hienosti (varsinkin sen "unenpöpperöisen" tekstin ;)). Ihan erityisesti voisin poimia tuon kohdan, että olen juuri tällä matkalla, enemmänkin kuin että olen "juuri tällainen". Jälkimmäiseen näkemykseen sitoutuminen johtaa usein siihen harhaan, että tällaisena (mikä olen tällä hetkellä) on pysyttävä. Eipäs! Meistä jokaisesta voi tulla sellaisia kuin oikeasti haluamme, ja meistä tulee sellaisia, kunhan luottavaisina annamme elämän viedä. Se, mitä olemme tällä hetkellä, on täysin kunnioitettavaa ja hyväksyttävää, sillä se on täysin perusteltua. Jos näin ei olisi "pitänyt" mennä elämässä, sitten elämä olisi mennyt jotenkin muutoin. Se, mitä olemme tällä hetkellä, on myös kiinnostavaa ja kiehtovaa, koska kukaan muu ei ole minä tai sinä eikä ole koskaan ollut. Tulevaisuus on täysin avoin, toisaalta se on rakennettava nykyiselle pohjalle, ja kun itsensä hyväksyy tällaisena nyt, se on hyvä rakentaa sille pohjalle.
    Kirjattu

    v-i-p

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1680
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #10 : 25. Toukokuuta 2011 klo 13:05 »
  • Tykkää (0)

  • Minä ymmärrän! Ja mielestäni sen pitää niin ollakin, ellei sitten ole vanhus, joka on jo asettunut mökkiinsä odottamaan elämän loppumista. En minä ainakaan halua olla perillä yhtään aikaisemmin kuin olen elämäni kanssa valmis. Eikö olisi kovin tylsää tietää kaikki ja jatkaa elämää ilman sitä mielenkiintoisinta etsimistä?

    Perillä olemisen voisi mieltää siten, että jos tänään kuulisi huomisen olevan viimeisen päivän, voisi olla tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut ja/tai mihin aikansa on käyttänyt. Matkalla oleminen samaan aikaan tuo lisää perspektiivia, uusia ideoita, joita voi sisällyttää sinne "perille", jos vastaan tulee jotain miellyttävää. Ja koska joku kiinnekohta on olemassa siellä "perillä", "matkalla" olo ei ole liikehdintää pakosta, saatika toivotonta ajelehtimista.
    Kaikkea en usko koskaan tietävänikään tässä elämässä  ;D Toisaalta ihminen voi jumahtaa paikoilleen, sulkea silmänsä ja kieltäytyä katselemasta ympärilleen.

    Colourflower asetti saman sanoiksi hienosti näin:

    Tulevaisuus on täysin avoin, toisaalta se on rakennettava nykyiselle pohjalle, ja kun itsensä hyväksyy tällaisena nyt, se on hyvä rakentaa sille pohjalle.
    Kirjattu

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #11 : 26. Toukokuuta 2011 klo 12:50 »
  • Tykkää (0)

  • Perillä olemisen voisi mieltää siten, että jos tänään kuulisi huomisen olevan viimeisen päivän, voisi olla tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut ja/tai mihin aikansa on käyttänyt. Matkalla oleminen samaan aikaan tuo lisää perspektiivia, uusia ideoita, joita voi sisällyttää sinne "perille", jos vastaan tulee jotain miellyttävää. Ja koska joku kiinnekohta on olemassa siellä "perillä", "matkalla" olo ei ole liikehdintää pakosta, saatika toivotonta ajelehtimista.

    Tuo ajattelutapa on minusta jotenkin ahdistava. Tai no ehkä ei sitten, kun joskus tunnen olevani perillä tai edes oikealla reitillä, mutta kun se on niin kaukainen ja utopistinen ajatus. Tuntuu mahdottomalta, että matkalla olo ei olisi pakonomaista liikehdintää, muttei kuitenkaan ajelehtimista. Jos minä en potki itseäni tekemään jotain hyödyllistä, en edes ajelehdi: en tee yhtään mitään. Enkä todellakaan haluaisi hyväksyä sitä, että minä vain olen saamaton ja laiska.  :(
    Kirjattu

    Colourflower

    • Vieras
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #12 : 26. Toukokuuta 2011 klo 13:20 »

    Jos minä en potki itseäni tekemään jotain hyödyllistä, en edes ajelehdi: en tee yhtään mitään. Enkä todellakaan haluaisi hyväksyä sitä, että minä vain olen saamaton ja laiska. :(

    En haluaisi paasata elämänohjeita, pois se minusta. Mutta tulee heti mieleen niin selkeä kommentti, etten malta olla kirjoittamatta. :P

    Entäs jos kuitenkin antaisit itsellesi luvan olla saamaton, laiska ja tekemättä yhtään mitään? Edes tilapäisesti, edes kerran? Parempi se on nyt, kun et oletettavasti kärsi burn-outista. Niille, jotka kärsivät, se on ainoa ("pakollinen") vaihtoehto.

    Jos antaisit itsellesi luvan kuunnella täysin omaa sisäistä ääntäsi, mitä se sinulle sanoisi? Alkaisitko jonkin aikaa laiskoteltuasi kumminkin puuhastella jotain? Olisiko se jotain, mitä oikeastaan haluat tehdä, mutta normaalitilassa pidät hyödyttömänä?
    Kirjattu

    Nefi-

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 252
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #13 : 26. Toukokuuta 2011 klo 14:29 »
  • Tykkää (0)

  • Monta vuotta tuntui kuluvan pelkästään "ajelehtien" ja hukkaan. Nyt kun katson aikaa taakseni, se oli erittäinkin aktiivista, kehittävää ja, masennuksen sävyttämänäkin, ihanaa aikaa. En ymmärrä mikä nykyisessä yhteiskunnassa on kun kaikkien pitäisi jatkuvasti saavuttaa jotain erittäinkin epäoleellista! Toisinaan minua ahdistaa kuinka moni oikeasti luulee että pitäisi saada hyväpalkkainen työ jotta olisi arvostettu ja onnistunut ihminen. Ja pakonomainen ajatus että koko ajan pitää olla liikkeessä. Niinhän me olemmekin, ei kukaan jää paikoilleen vuosikausiksi, se on lähes mahdotonta. Mielemme käy läpi prosesseita, koemme uusia asioita, saavutamme jotain, vaikka yhteiskunta ei sitä tunnustaisikaan. Tästä olisi enemmänkin asiaa, mutta nyt en jouda. Menen metsän keskelle kuiskuttelemaan puille ja heittämään talviturkkini kera puusaunan! :)
    Kirjattu
    Saniaispuita ja sammakoita,
    peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
    Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Itsemuutosta
    « Vastaus #14 : 26. Toukokuuta 2011 klo 14:37 »
  • Tykkää (0)

  • Entäs jos kuitenkin antaisit itsellesi luvan olla saamaton, laiska ja tekemättä yhtään mitään? Edes tilapäisesti, edes kerran? Parempi se on nyt, kun et oletettavasti kärsi burn-outista. Niille, jotka kärsivät, se on ainoa ("pakollinen") vaihtoehto.

    Jos antaisit itsellesi luvan kuunnella täysin omaa sisäistä ääntäsi, mitä se sinulle sanoisi? Alkaisitko jonkin aikaa laiskoteltuasi kumminkin puuhastella jotain? Olisiko se jotain, mitä oikeastaan haluat tehdä, mutta normaalitilassa pidät hyödyttömänä?

    Minä en ole mitään muuta tehnyt kuin laiskotellut viimeiset 9 kuukautta. Eli ei, burn-out ei ihan ole lähimailla  :D
    Ongelma on melkein päinvastainen. Minulla on aina ollut koko ajan puuhaa ja töitä ja askareita, mutta nyt olen viikkokausia ollut melkein toimettomana. Jossain vaiheessa työllistin itse itseäni leipomalla ja laittamalla ruokaa, mutta nyt sekin on jotenkin jäänyt saamattomuuden  jalkoihin. Tosin tätä
     on jatkunut vain viikon verran. Ehkä pitäisi tosiaan antaa itselleni nyt tämä viikkoa aikaa vain olla, jos sitten taas tekisi mieli tehdä jotain "hyödyllistä".

    Nefi, toivottavasti et innostunut kertomaan yhteiskunnan odotuksista minun saamattomuusvalittelujeni takia, sillä olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi, enkä tarkoita ajelehtimisella suinkaan yleisten odotusten pettämistä. Oikeastaan en enää jaksa muistella, mitä tarkalleen ottaen tarkoitin, koska olin aika itsesäälissä vellova surkimus (olin yrittänyt kirjoittaa novellia ja kun siitä ei tullut yhtään mitään, ajattelin typeränä pessimistinä, etten enää IKINÄ osaa kirjoittaa, eikä se tietenkään niin mene). Piti vain vähän ryhdistäytyä ymmärtääkseni, että olen saanut omilla kriteereilläni ties mitä aikaan ihan tämän kuluneen viikonkin aikana! Ja tajusin myös sen, että koko saamattomuus johtui huonosta ruoasta. Niin kauan kuin teen edes sen verran, että järjestän itselleni kunnollista ruokaa pöytään, teen paljon paljon muutakin.
    « Viimeksi muokattu: 26. Toukokuuta 2011 klo 18:17 kirjoittanut keltainen »
    Kirjattu